Kuvat
Riina Peuhu
Äiti ja tytär ovat kasvaneet yhteen. ”Kouluiässä en halunnut mennä edes yökylään kaverille, koska tiesin, että ikävöisin äitiä niin kovasti”, Mandimai Sundberg kertoo.
Äiti ja tytär ovat kasvaneet yhteen. ”Kouluiässä en halunnut mennä edes yökylään kaverille, koska tiesin, että ikävöisin äitiä niin kovasti”, Mandimai Sundberg kertoo.

Mandimai Sundbergille äiti oli tärkein silloinkin, kun hän teini-iässä sairastui syömishäiriöön. ”Kun äiti tuli osastolle katsomaan minua, hän toi kukkia ja varoi puhumasta ruuasta mitään, jotta meille ei tulisi riitaa.”

Mandimai: ”Olin tottunut siihen, että olen hoikka ihminen. Siksi järkytyin, kun ysiluokan alussa aloin saada muotoja. Samoihin aikoihin päätin hakea Tampereen yhteiskoulun lukioon, jonne oli vaikea päästä. Se stressasi.

Monet luulivat, että äitini vaati minua olemaan hyvä koulussa, mutta se ei pidä yhtään paikkaansa. Äiti ei ole koskaan painostanut minua mihinkään. Olin ihan sisäsyntyisesti perfektionisti.

Koska elämässäni oli paljon hallitsemattomia asioita, halusin kontrolloida edes jotakin. Niinpä aloin vähentää syömistäni. Aloitin karkkilakosta, joka vaihtui herkkulakoksi. Sitten en syönyt banaanejakaan. Pelkoruokien listasta tuli pitkä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

”Mielestäni en ollut tarpeeksi laiha anorektikoksi.”

Lopulta söin niin vähän, ettei käsissäni kiertänyt kunnolla veri. Kärsin esimerkiksi aivosumusta. Koulussa en jaksanut kävellä portaita ylös.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun fyysiset oireeni alkoivat, äiti ymmärsi, että kyse on jostain vakavammasta. Aiemmin äiti oli uskonut, että minua vain jännitti tulevaisuus. Päädyin lääkäriin, jossa diagnosoitiin anoreksia. Mielestäni en ollut tarpeeksi laiha anorektikoksi.

”Minulle oli tosi tärkeää, että äiti tuli usein osastolle käymään.”

En noudattanut ravintosuunnitelmaa kotona, joten äiti ja lääkäri ehdottivat osastohoitoa sairaalassa. Kun äiti tuli osastolle katsomaan minua, hän toi kukkia ja varoi puhumasta ruuasta mitään, jotta meille ei tulisi riitaa. Minulle oli tosi tärkeää, että äiti tuli usein käymään. Se tuntui ihanalta.

Osastohoitoa en kuitenkaan osannut arvostaa. Toisen potilaan kanssa piilottelimme perunamuussia rintaliiveihin. Olin osastolla lopulta alle kuukauden. Halusin alkaa parantua, kun sain tietää, että pääsin haluamaani lukioon.

Vaikka olen nyt parantunut, syömishäiriötausta on läsnä elämässäni todennäköisesti aina.”

”Vielä silloinkin, kun lähipiirini alkoi kysellä Mandin laihtumisesta, puolustelin.”

Teija: ”Kun Mandi sairastui syömishäiriöön, aiemmin vilkas tyttö hiljeni. Kavereiden synttärit jäivät välistä. Myös vaatetyyli muuttui, pillifarkut vaihtuivat lökäpöksyihin. En silti tajunnut pitkään aikaan, että Mandi oli sairastunut anoreksiaan. Olin liian lähellä tytärtäni.

Vielä silloinkin, kun lähipiirini alkoi kysellä Mandin laihtumisesta, puolustelin. Sanoin, että koska Mandi sanoo, että syö koulussa, hän varmasti siellä syö. Ja kun Mandilla oli kädet sinisenä ääreisverenkierron ongelmien vuoksi, uskoin Mandin kertomukseen siitä, että väri oli tullut kosteista sinisistä farkuista.

”En voinut uskoa, miten olin ollut niin sokea.”

Sitten tuli se kauhea päivä, kun Mandi pitkästä aikaa pyysi minua hieromaan niskaansa. Kun tunsin, miten laiha hänestä oli tullut, olin ihan sokissa. En voinut uskoa, miten olin ollut niin sokea.

Kun Mandi suostui vapaaehtoisesti menemään osastolle hoidettavaksi, olin helpottunut. Tiesin, että siellä hänen on syötävä. Jälkikäteen olemme puhuneet asiasta paljon, mutta aiheen käsitteleminen tuntuu yhä myös vaikealta. Pahimmat asiat jätän mieluusti muistelematta, kuten kuolemanpelon. Olen vain kiitollinen siitä, että Mandi selätti syömishäiriön.”

Mitä Teija-äiti teki sen jälkeen, kun Mandimai oli julkaissut 15-vuotiaana ensimmäisen Youtube-videonsa? Mitä äiti sanoo, kun Mandimai harmittelee, ettei ole hyvä missään? Mitä liikuttavaa Teija teki, kun Mandimai oli muuttanut pois kotoa? Mikä Teijan arjessa muuttui tänä syksynä, kun hän meni tyttärelleen töihin? Entä mistä Teija-äiti viimeksi marmatti Mandimaille? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 23/2025. Tilaajana voit lukea haastattelun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi -palvelua.

Mandimai ja Teija

Edina Mandimai Sundberg on 25-vuotias tubettaja, vaikuttaja ja sisällöntuottaja. Mandimai asuu Tampereella yhdessä kihlattunsa Elias Jalovaaran ja pariskunnan kahden pojan kanssa. Mandimai harrastaa hot heels -tanssia ja pakohuonepelejä. Parhaillaan hänet voi nähdä Tuukka Temosen ohjaamassa Cancel-elokuvassa.

Teija Vähätörmä on 60-vuotias entinen myyntisihteeri ja nykyinen sosiaalisen median assistentti tyttärensä yrityksessä. Teija asuu itsekseen Haapajärvellä ja toivoo, että tulevaisuudessa voisi muuttaa Tampereelle lähelle Mandimaita ja lapsenlapsia.
Teija harrastaa somen tekemistä nimellä mandinmamma.

Sisältö jatkuu mainoksen alla