Annoksia
1 uunipellillinen
Vaikeustaso
Helppo

Mozzarellapizza

Ainekset

2
dl
vettä
25
g
hiivaa
1
tl
suolaa
noin 5
dl
vehnäjauhoja
3
rkl
oliiviöljyä
Täyte
1
tlk (400 g)
tomaattimurskaa
1-2
rkl
tomaattipyreetä
1
prk (90 g)
tapenadea eli oliivitahnaa
3-4
palloa (á 125 g)
mozzarellajuustoa
1
rasia (250 g)
luumutomaatteja
1
ruukku
salviaa
suolaa
rouhittua mustapippuria

Työvaiheet

  1. Liuota hiiva ja suola kädenlämpöiseen veteen. Alusta jauhot hyvin vaivaten ja lisää lopuksi öljy. Kohota taikina liinan alla kaksinkertaiseksi.
  2. Tällä välin sekoita tomaattimurska ja -pyree. Leikkaa mozzarellapallot viipaleiksi. Puolita tomaatit pituussuunnassa.
  3. Kauli taikina ohueksi levyksi leivinpaperin päällä ja nosta pizzapohja uunipellille.
  4. Levitä tomaattiseosta ja tapenadea vuorotellen raitoina pohjan päälle. Levitä juustoviipaleet niiden päälle ja tomaatteja sinne tänne. Ripottele päälle hieman suolaa ja mustapippuria.
  5. Asettele lopuksi salvianlehdet pizzan päälle. Jos haluat, ripottele pinnalle vielä vähän oliiviöljyä.
  6. Paista 225 asteessa ensin 10 minuuttia uunin alatasolla. Nosta pelti sen jälkeen keskitasolle ja jatka paistamista vielä noin 10-15 minuuttia.

Kommentit (0)

Resepti Kiia Renko kuva Jarno Kovamäki
Vaikeustaso
Helppo

Juustoleipäset

Ainekset

7 ½
dl
vettä
50
g
hiivaa
3
tl
suolaa
1
iso pussi (450 g)
emmentalraastetta
noin 1,8
l
vehnäjauhoja
125
g
voita tai margariinia

Työvaiheet

  1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja juustoraaste.
  2. Alusta jauhot taikinaan vähän kerrallaan hyvin vaivaten ja lopuksi pehmeä rasva.
  3. Kohota taikinaa puolisen tuntia liinan alla.
  4. Kauli taikina noin sentin paksuiseksi levyksi. Ota muotilla tai esimerkiksi lasin avulla leipäsiä. Kohota leivinpaperin päällä uunipellillä 20 minuuttia.
  5. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.

Vinkki! Leipäset maistuvat seuraavanakin päivänä paahdettuina.

Kommentit (0)

Annoksia
4 leipää
Vaikeustaso
Helppo

Herkkuleipä

Ainekset

7 ½
dl
vettä
50
g
hiivaa
2
rkl
hunajaa
3
tl
suolaa
1
rkl
yrttimausteseosta
5
dl
sämpyläjauhoja
noin 12
dl
vehnäjauhoja
1
dl
oliiviöljyä
Täyte
250
g
fetajuustoa
3
dl
silputtuja oliiveja
3
dl
silputtuja aurinkokuivattuja tomaatteja
1
ruukku
silputtua rucolaa tai basilikaa
Pinnalle
oliiviöljyä voiteluun
juustoraastetta

Työvaiheet

  1. Liuota hiiva, hunaja ja suola kädenlämpöiseen veteen. Lisää yrttimausteseos.
  2. Alusta jauhot vähän kerrallaan ja lopuksi öljy. Lisää 1-2 desilitraa vehnäjauhoja, jos taikina tuntuu liian löysältä. Jätä taikina pehmeäksi ja anna kohota liinan alla vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi, 30-40 minuuttia.
  3. Jaa taikina kahtia. Kauli molemmista paloista noin sentin paksuinen, hieman pitkulaisen mallinen levy. Levitä puolet täytteestä toiselle levylle, puolet toiselle.
  4. Rullaa taikinat. Leikkaa keskeltä poikki, jolloin saat yhdestä pötköstä kaksi leipää.
  5. Kohota liinan alla 15-20 minuuttia.
  6. Voitele leivät kevyesti öljyllä ja ripottele pinnalle juustoraastetta.
  7. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.
  8. Peitä leivät hetkeksi liinalla paistamisen jälkeen, jolloin saat pehmeämmän kuoren.

Vinkki! Jauhoja voi lisätä hieman vielä leipomisvaiheessakin kohotuksen jälkeen. Leipä on ehdottomasti parhaimmillaan tuoreena.

Kommentit (0)

Annoksia
2 leipää
Vaikeustaso
Helppo

Vuokaleipä

Ainekset

Leipätaikina
½
l
vettä
2
tl
suolaa
2
tl
sokeria
5
dl
vehnäjauhoja
noin 6
dl
sämpyläjauhoja
1
ps (11 g)
hiivaa
½
dl
sulatettua voita tai margariinia tai öljyä
Täyte
75
g
voita
4-6
valkosipulinkynttä
1
ruukku
tuoretta salviaa
Pinnalle
unikonsiemeniä

Työvaiheet

  1. Tee taikina.
  2. Sulata täytettä varten voi ja silppua kuoritut valkosipulinkynnet.
  3. Jaa kohonnut taikina kahteen osaan. Vaivaa pöydällä ylimääräiset ilmakuplat pois. Taputtele taikinasta jauhotetuin käsin leivinpöydällä kaksi vuokaan sopivaa paksuhkoa levyä. Sivele levyjen pintaan sulanutta voita, ripottele valkosipulia ja sinne tänne salvian lehtiä. Kierrä taikinat rullalle ja nosta vuokiin.
  4. Nostata leipiä vuoissa, vedottomassa paikassa vielä 20-25 minuuttia. Voitele leivät sulalla voilla. Painele pintaan salvianlehtiä ja ripottele unikonsiemeniä.
  5. Paista vuokaleipiä uunin alatasolla 200 asteessa noin 15 minuuttia. Alenna lämpö 175 asteeseen ja jatka paistamista 20-25 minuuttia. Anna leipien levähtää hetki uunista oton jälkeen. Poista leivät vuoista.

Kommentit (0)

Annoksia
Noin 20 kpl
Vaikeustaso
Helppo

Sisarussämpylät

Ainekset

Leipätaikina
½
l
vettä
2
tl
suolaa
2
tl
sokeria
5
dl
vehnäjauhoja
noin 6
dl
sämpyläjauhoja
1
ps (11 g)
hiivaa
½
dl
sulatettua voita tai margariinia tai öljyä
Täyte
kirsikkatomaatteja
mozzarellapalloja
Pinnalle
kurpitsansiemeniä

Työvaiheet

  1. Tee taikina.
  2. Alusta noussut taikina jauhotetulla leivontapöydällä.
  3. Jaa taikina kahteen osaan. Leivo paloista pötköt. Jaa ne neljän sentin viipaleiksi. Pyöritä palat sämpylöiksi. Halutessasi upota osaan sämpylöistä mozzarellapalloja ja osaan kirsikkatomaatteja.
  4. Nosta sämpylät leivinpaperin päälle uunipellille tai vuokaan harvakseltaan, muutaman sentin päähän toisistaan. Nostata vedottomassa paikassa noin 20 minuuttia. Sivele pinta vedellä ja ripottele koristeeksi kurpitsansiemeniä.
  5. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 10-20 minuuttia.

Kommentit (0)