Resepti Marja Samuli
Vaikeustaso
Helppo

Bangkok-salaatti

Ainekset

1
munakoiso
2
rkl
seesaminsiemeniä
100
g
munanuudeleita
100
g
tuoretta pinaattia
2
kevätsipulinvartta
50
g
mungpavun ituja
½
tuorekurkku
1
dl
silputtua korianteria
Kastike
rkl
rypsiöljyä
1
punainen chilipaprika
1
valkosipulin murskattu kynsi
1
rkl
tuoretta raastettua inkivääriä
1
tl
jauhettua chiliä
2
rkl
paahdettua seesaminsiemenöljyä
2
rkl
soijakastiketta
rkl
limetin mehua
1
rkl
hunajaa

Työvaiheet

  1. Pistele munakoisoon reikiä tasaisesti joka puolelle ja nosta se leivinpaperille uunipellille. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 40 minuuttia tai kunnes munakoiso on pehmennyt. Jäähdytä ja paloittele kuutioiksi.
  2. Kaada kastiketta varten pannulle rypsiöljy ja kuullota siinä silputut chili, valkosipuli ja inkivääri. Kumoa seos kulhoon ja lisää loput aineksista. Sekoita puolet kastikkeesta munakoisokuutioille. Peitä kulho ja pane viileään maustumaan vähintään puoleksi tunniksi.
  3. Paahda sillä aikaa seesaminsiemenet pannulla kauniin kullanruskeiksi ja nosta sivuun.
  4. Pehmitä nuudelit kiehuvassa, suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta huolella. Pane kulhoon ja lisää loput chilikastikkeesta nuudelien sekaan.
  5. Ryöppää pinaatti nopeasti kiehuvassa vedessä. Valuta ja painele kuivaksi  keittiöpyyhkeen sisällä.
  6. Silppua kevätsipuli, huuhdo ja valuta idut. Kuori ja kuutioi kurkku pieneksi.
  7. Kokoa salaatti yhdistämällä keskenään kaikki ainekset. Koristele silputulla korianterilla ja paahdetuilla seesaminsiemenillä. Nosta tarjolle rapean patongin kera.

Kommentit (0)

Annoksia
40
Vaikeustaso
Helppo

Lohi-perunasalaatti

Ainekset

10-12
rasiaa (á 400 g)
pariisinperunoita, pakaste tai 5 kg varhaisperunoita
6-8
punasipulia
4
prk (á noin 250 g)
kapriksia
oliiviöljyä
aromisuolaa
sitruuna- ja mustapippuria
persiljaa
2
kg
graavilohta
2
kg
tuoretta, ohutta parsaa

Työvaiheet

  1. Keitä perunat kahdessa tai kolmessa erässä. Kiehauta ne pakkauksen ohjeen mukaan. Kaada vesi pois. Jos käytät varhaisperunoita, harjaa ne ja keitä suolavedessä kypsiksi.
  2. Kuori ja suikaloi punasipulit ohuiksi. Valuta kapriksista vesi.
  3. Sekoita muut aineet yhteen paitsi lohi ja parsa. Mausta makusi mukaan ja säilytä peitettynä jääkapissa, isossa, mielellään laakeassa kulhossa seuraavaan päivään, jotta saat salaattiin voimakkaamman maun.
  4. Tarjoilupäivänä kuullota parsoja muutamassa erässä minuutti tai pari paistinpannulla öljyssä.
  5. Kokoa salaatti tarjoilulautaselle haluamallasi tavalla. Säilytä jääkaapissa peitettynä tarjoiluun asti.

Vinkki! Voit sirotella salaatin päälle sormisuolaa juuri ennen tarjoilua.

Kommentit (0)

Resepti Kiia Renko Kuva Arto Vuohelainen
Vaikeustaso
Helppo

Sekasalaatti

Ainekset

2
ruukkua
haluamaasi salaattia
(150
g
tuoretta, ohutta tankoparsaa)
150
g
sinihomejuustoa
1–2
dl
saksan- tai cashewpähkinöitä
Kastike
1
dl
rypsi- tai auringonkukkaöljyä
1–2
tl
sinappia
ripaus
suolaa
1–2
tl
sokeria
1–2
rkl
punaviinietikkaa
1
pieni salottisipuli

Työvaiheet

  1. Revi salaatit kulhoon.
  2. Leikkaa parsatangot pituussuunnassa kahtia ja leikkaa kuiva varren pää pois.
  3. Leikkaa homejuusto ohuiksi siivuiksi tai murenna.
  4. Sekoita salaattiaineet yhteen kulhossa. 
  5. Kastiketta varten kuori ja silppua salottisipuli.
  6. Sekoita kaikki kastikeaineet yhteen tasaiseksi kastikkeeksi sipulin kanssa. Tarkista maku. Sen pitää olla etikkaisen, kirpeän makea. 
  7. Sekoita kastike ja salaatti yhteen. 
  8. Vinkki! Säilytä kastike viileässä tarjoiluun asti. Hyvin ohuita, tuoreita parsatankoja ei tarvitse kiehauttaa. 

Kommentit (0)

Resepti Suvi Ruster Kuva Elvi Rista
Annoksia
6 alkuruoka-annosta
Vaikeustaso
Helppo

Vihreä linssi-chorizosalaatti

Ainekset

2
dl
vihreitä linssejä
6
dl
vettä
½
tl
suolaa
3
rkl
sitruunamehua
2
rkl
oliiviöljyä
½
tuorekurkku
½
pieni kukkakaali
2
rkl
kaprista
½
dl
manteleita
100
g
viipaloitua chorizomakkaraa tai lämminsavustettua lohta

Työvaiheet

  1. Huuhtele linssit kylmällä vedellä tiheäreikäisessä siivilässä. Kiehauta vesi kattilassa, mausta suolalla ja lisää linssit. Kiehauta ja keitä miedolla lämmöllä välillä sekoittaen noin 20 minuuttia, kunnes linssit ovat kypsiä, mutta vielä napakoita ja vesi imeytynyt linsseihin. Jäähdytä. Sekoita joukkoon sitruunamehu ja oliiviöljy.
  2. Halkaise tuorekurkku ja leikkaa ohuiksi tikuiksi. Huuhtele kukkakaali, irrota kukinnot ja leikkaa viipaleiksi. Sekoita kurkut ja kukkakaalit linssiseoksen joukkoon.
  3. Paahda manteleita kuivalla pannulla pari minuuttia, kunnes ne ovat kauniin ruskeita. Sekoita salaattiin.
  4. Levitä chorizoviipaleet pannulle ja paista kovalla lämmöllä 2–4 minuuttia, kunnes makkarat ovat ruskistuneet ja rapeutuneet. Sekoita salaattiin.
  5.  
  6. Vinkki! Makkaran voit korvata lämminsavustetulla siialla tai lohella, kasvisruokailijan version kylmäsavustetulla tofulla.

Kommentit (0)

Resepti Kiia Renko Kuva Arto Vuohelainen
Vaikeustaso
Helppo

Joulusalaatti

Ainekset

kahta
erilaista salaattia
4–6
viikunaa
150–200
g
brietä tai vuohenjuustoa
rypäleitä
Kastikkeeksi
kaupan valmista tummaa tai vaaleaa balsamicokastiketta

Työvaiheet

  1. Pese ja revi salaatti, lohko viikunat ja paloittele juusto. Yhdistä ainekset.
  2. Asettele ainekset lautasille ja pirskota kastiketta päälle.

Kommentit (0)