Puutarha-asiantuntija Saija Rimpelä vastaa KK:n lukijoiden kysymyksiin.
Nautin kesällä eniten laiskottelusta, joten haluaisin löytää mahdollisimman helpot kesäkukat. Vieläkö ehdin? Mitä viittä kukkaa suosittelisit? Kerro myös, sopivatko ne varjoon vai aurinkoon.
Kesäkukkien, miltei minkä tahansa, hoitaminen on helppoa, kun muistaa muutaman asian.
Valitse kasvi valo-olojen mukaan.
Valitse kasvi valo-olojen mukaan ja istuta se reilun kokoiseen, salaojitettuun ja hyvälaatuiseen multaan. Parasta on hankkia kesäkukille suunniteltua, peruslannoitettua ja -kalkittua multaa, joka sisältää vettä pidättäviä kastelukiteitä; ne parantavat mullan vedenpidätyskykyä ja mahdollistavat pidemmät kasteluvälit. Kesäkukkamullassa on usein mukana myös murskattua kevytsoraa, jonka ansiosta multa on ilmavaa ja kostuu kuivuttuaankin tasaisesti.
Hyvä salaojitus ja/tai erillinen aluslautanen puolestaan suojaavat kasveja hukkumiskuolemalta.
Kaikki kesäkukat kaipaavat kasvukauden aikana säännöllistä lannoitusta, mutta siihenkin helpotusta tuovat erilaiset lannoitepuikot (lisätään kerran kk:ssa). Tällöin hoidoksi riittävät säännöllinen kastelu ja satunnainen nyppiminen!
Puolivarjossa ja varjossa viihtyvät ahkeraliisat, begoniat, daaliat, lumihiutale ja uudenguineanliisa.
Helppoja ja varmoja kesäkukkia aurinkoon ja puolivarjoon ovat tutut pelargoniat, petuniat/miljoonakellot, kesäbegoniat, marketta, samettikukka ja verbena. Puolivarjossa ja varjossa taas viihtyvät mm. ahkeraliisat, begoniat, daaliat, lumihiutale ja uudenguineanliisa. Lisäkekasvina aurinkoon vaikka hopeakäpälää, -villakkoa tai -yrttiä. Varjoisammassa viihtyy puolestaan muratti.