"Ilman blogia emme ehkä olisi yhdessä"

Sebastian: Kun näin Annan ensimmäistä kertaa yökerhossa, kaikki melu hiljeni ja pääni tyhjeni. Kävelin hänen luokseen ja sanoin, että olen Sebastian. Sitten tuli ujouskohtaus ja kiidin saman tien karkuun.

Anna: Olin töissä juontohommissa, ja yhtäkkiä edessäni tuijotti tatuoitu, hymyilevä hobittimies.

Sebastian: En ollut elämässäni ikinä puhunut sanaakaan tuntemattomille. Menin Annan luo kolme kertaa ja pakenin aina paikalta. En saanut sanottua mitään. Siis kuka tekee niin? 

Anna: Sebastian pyöri siinä vielä työvuoroni jälkeen. Ostimme hampurilaiset  ja juttelimme parkkipaikalla aamuun saakka. Soitin Espanjassa lomaileville vanhemmilleni, että tulkaa äkkiä kotiin, olen tavannut elämäni miehen.

"Äiti sanoi Sebastianille, ettei täällä kukaan pure"

Sebastian: Se oli niin outoa. Se oli siinä. Silti ensimmäinen puoli vuotta ei tosiaankaan ollut mitään sateenkaaria vaan haastavaa aikaa. Olin niin piilossa kuoressani.

Anna: Kun Sebastian tuli vanhemmilleni kylään, äidin piti rohkaista häntä sisälle, että ei täällä kukaan pure. Jos törmäsimme ystäviini, Sebastian oli muissa maailmoissa. Omia ystäviä hänellä ei ollut.

Yleensä kaikki tietävät, miten ihmisten kanssa suunnilleen toimitaan, mutta Sebastian oli ihan pihalla. Oli raskasta, kun näin hänessä niin paljon potentiaalia, mutta muut eivät.

Sebastian: Ennen kukaan ei tiennyt minusta mitään, koska en puhunut. Nyt mieletön määrä porukkaa tietää blogimme ansiosta, mitä meitsi ajattelee. Voin sanoa legendaarisen lauseen: elämä on kummallista.

”Vieraat miettivät, koska eroamme”

Anna: Idea yhteisestä blogista tuli Sebastianilta. Hän alkoi ehdotella, että voisin kirjoittaa vaatteista ja laittaa valokuvia näytille nettiin. Sitten hän sanoi, että voisi itsekin kirjoittaa jotakin.

Sebastian: Ei mitään muistikuvaa! Tuskin edes tiesin sanaa ”blogi”. En ollut lukenut ainuttakaan kuin korkeintaan Annan olkapään yli, en ollut edes Facebookissa.
Anna: Heitto oli ehkä vitsi, mutta tartuin siihen. Ensimmäisessä Anna ja Sebastian­ -blogimerkinnässä oli kuvia meistä ja sämpylöistä. Siinä vaiheessa olimme seurustelleet vajaan vuoden.

Sebastian: Suosio tuli puskista. Nykyään bloggaamisesta on tullut toinen ammatti, johon kuluu ainakin 30 tuntia viikossa. Mutta edelleen naputtelen kaiken kahdella sormella. En osaa kuvitella, kuka meitä lukee, paitsi äiti. Äidin ääni kuuluu aina päässäni, kun kirjoitan.

Anna: Kirjoitamme tavallisesta elämästä: matkoista, vaatteista ja joskus syvällisemmästäkin, esimerkiksi alkoholin käytöstä tai uskollisuudesta. Inhoan blogimaailman kiiltokuvaa. Sitä, että mennään brunssilta brunssille ja pressitilaisuudesta gaalailtaan. 

Sebastian: Pahinta olisi, jos huijaisimme ihmisiä tykkäämään meistä. Olemme kuitenkin kaksi ihan tavallista pallopäätä. Myös meillä riidellään, vaikka emme alakaan blogissa eritellä riitojen syitä.­

"Lukijat toivovat, että hait syövät meidät"

Anna: Viime kesänä olimme viisi päivää blogitauolla, koska suhteessa oli ongelmia. Olisi tuntunut valheelliselta postata mitään kevyttä. Netin keskustelupalstoilla arvuuteltiin, olemmeko eroamassa. Se oli ärsyttävää. Jopa Nyt-liitteestä soitettiin ja kysyttiin samaa. Siis kamoon.

Sebastian: Tilanne oli ihan hanurista. Suurin osa lukijoista on ihania, mutta päivä ei riittäisi, jos kertoisin kaikki ikävät kommentit, joita olemme saaneet. 

Anna: Kun lähdemme matkoille, jotkut lukijat toivovat, että hait syövät meidät. Ja Sebastianilla on kuulemma isommat tissit kuin minulla.

Sebastian: Niin tökeröitä juttuja. Mietin, miten kukaan löytää päivästään aikaa siihen, että lähettää paskaviestejä. Onneksi olen niin dementoitunut, että unohdan ne kolmen sekunnin jälkeen.

”Kokkaamme blogia varten”

Anna: Yritämme järjestää niin, että joka viikko tapahtuu jotain, mistä voi kirjoittaa blogiin. Ruokaa laittaessa mietimme, miten siitä saisi näyttävää, että kuvista tulisi kivoja. Molempien pitää järjestää töistä vapaata valoisaan aikaan, jotta saamme otettua kuvat.

Sebastian: Eikä kaupassa käyminen ole vain matka paikasta A paikkaan B, vaan panostusjuttu. Matkalla voi nähdä tai tehdä jotakin, josta voi blogata.

Blogi potkaisee persuksemme ylös sohvalta. Sen ansiosta tulee tehtyä asioita. Olemme luvanneet itsellemme ja sitä kautta myös lukijoille, että käymme vuoden ajan kerran viikossa treffeillä ja bloggaamme kokemuksista. 

Aina ei jaksaisi lähteä karting-radalle tai taidemuseoon, mutta kun on luvattu.

Anna: Emme halua koskaan lapsia, mutta blogi on oikeastaan yhteinen lapsemme. Paapomme blogia, ja se vie meidän aikaamme. Muut kokkaavat oikealle lapselle, me kokkaamme blogia varten. 

"Ilman blogia olisin eri tyyppi"

Sebastian: Jos blogin pitäminen ei enää nappaa, tasan lopetamme. Se olisi sama tilanne kuin jos lapsi olisi muuttanut pois kotoa. Mutta mitä kaikella ylimääräisellä ajalla sitten tekisi? Pitäisi opetella olemaan kahdestaan ja ilman kameraa.

Anna: Joskus mietimme, olisiko tätä suhdetta edes olemassa ilman blogia. Blogi yhdistää niin paljon. Sen näkee sitten joskus.

Olemme realisteja. Yli puolet suhteista kaatuu. Jos me kuulumme siihen joukkoon, sääli, mutta ei voi mitään.

Sebastian: Tiedämme molemmat, että blogisuosiota ei olisi tullut ilman toista.

Ilman blogia olisin aivan eri tyyppi. Kirjoittaessa on pakko kelailla asioita. Välillä saan melkein aivohalvauksen, kun mietin kaikkea. Anna auttaa laittamaan ajatukset järjestykseen, muuten ne olisivat vain sekainen lankakerä.

Olen aina ollut tuppisuu ja lytännyt itseäni. Blogi on väylä, johon saan survottua sisälläni olevan sanameren. Vai soperranko taas ihan outoja?

”Tuntuu kuin olisin saanut uuden elämän”

Anna: Sebastianista on tullut avoimempi ja rohkeampi. Hän on puhjennut kukkaan. Ajattelen, että olen onnistunut auttamaan Sebastiania siinä. Joskus paras asia, mitä toiselle voi tehdä, on muuttaa häntä.

Sebastian: Tuntuu vähän kuin olisin saanut uuden elämän. Olen eri ihminen kuin olin ensimmäiset 30 vuotta. 

Anna: Ystävistäni on tullut Sebastianin ystäviä ja perheestäni Sebastianin perhe. Meillä on kavereita kylässä melkein joka ilta. Kokkaamme sushia tai katsomme Greyn anatomiaa. Aika paljon pelaamme lautapelejä, mutta Sebastian inhoaa niitä ja katsoo silloin televisiota kuulokkeet korvilla.

Sebastian: Näin on niin hyvä. Ennen luulin, että tällaisia kaveriporukoita on vain Frendeissä. Kutsumme kotiamme nuorisotaloksi – ja on kiva kuulua nuorisoon. Ikäero ei näy missään.

Jos Anna ja Sebastian lähtevät luontoretkelle, he virittävät kameran, ottavat kuvan ja kertovat reissustaan myöhemmin netissä.

"Ei meillä ole kiire kasvaa aikuisiksi"

Anna: Joidenkin mielestä meidän pitäisi luultavasti iltaisin lukea jotain kirjoja ja illastaa kahdestaan. Miksi? Ei meillä ole kiire kasvaa aikuisiksi.

Sebastian: Saatamme kirjoittaa blogia silloinkin, kun kaverit ovat kylässä. Joskus joku aina kysyy, miksi kirjoitamme. Siksi, että se on kivaa. Simppeli vastaus, eikö?

Anna: Jotkut taas kummastelevat, miten ihmeessä ketään kiinnostaa lukea juttujamme. Sitä mietimme itsekin.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 9/2015.  Annan ja Sebastianin blogia voit lukea täältä.