Eila hullaantui kasviväreihin ja jätti uransa: "Väriä saa vaikka biojätteistä"

Koska innostuit kasveilla värjäämisestä?

Osallistuin vuonna 2000 Helsingin työväenopiston kasvivärjäyskurssille, joka kesti muutaman päivän. Keräsimme kurssilla lupiineja, nokkosia ja rikkaruohoja. Keitimme niistä ulkona kalliolla värejä, joilla värjäsimme lankoja. Jäin kerrasta koukkuun.

Mikä on merkittävin asia, minkä harrastus on sinulle antanut?

Luonto on aina merkinnyt minulle paljon, samoin käsillä tekeminen.

Samaan aikaan kun aloitin tämän harrastuksen, hakeuduin opiskelemaan tekstiiliartenomiksi Hämeen ammattikorkeakouluun. Irtisanouduin tutkijan työstäni Suomen elokuva-arkistosta, myin kerrostaloasuntoni ja ostin Hämeenlinnasta pienen talon metsän reunasta.

Eila on oppinut, mistä kasveista saa kauneimmat sävyt.

Mitä harrastus on sinulle opettanut?

Sienistä saa vaikka minkälaisia värejä. Yksi lempisienistäni on veriseitikki. Suomessa on noin 300 seitikkilajia ja vain kolme niistä on myrkyllisiä. 

Sienten keittämisestä tulee aika vahva haju, joten niitä kannattaa keittää ulkona.

Myös paatsama on upea kasvi, josta voi värjäämisessä käyttää lehdet, kuoret, marjat ja rungonkin rouhittuna. Kokeilen mielelläni erilaisia kasveja ja niistä syntyviä väriyhdistelmiä.

Kaikista kasveista irtoaa jotain väriä, useimmista keltaista.

Missä nautit harrastuksestasi eniten?

Mökillä pihanuotiolla. Siellä ei tarvitse välittää savu- ja hajuhaitoista, joita saattaa syntyä.

Omakotitalon pihalla värjääminen onnistuu keittolevyllä. Talvellakin olen keittänyt värejä keittiön liedellä.

Mitä harrastus sinulle maksaa?

Vain langat maksavat ja värien kiinnitysaineet hiukkasen, kaikki muut materiaalit saan luonnosta ilmaiseksi.

Biojätteistäkin saa väri-aineita. Kahvinporoja sekä sipulin- ja banaaninkuoria voi käyttää materiaalina.

Eila kutoo taidokkaita kirjoneulelapasia värjäämistään langoista.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 18/2014.