"Istuin sängyn vierellä ja pidin isää kädestä"

Pauli Ruponen kuoli vajaat kaksi viikkoa Anna Sillanpään tekemän jutun julkaisun jälkeen. Siitä on jo kolme vuotta, mutta nettiin juttu laitettiin vasta vajaa vuosi sitten. Se sai Paulin tyttären Ritva Ruposen haluamaan kertoa muistoja isästään.

"Ymmärsin 'isosti' isän mahtavuuden ja suuren rakkauden vasta, kun hän sairastui keuhkosyöpään. Ennen sitä ei ehkä ajatellutkaan, ehkä se oli itsestäänselvyys.

Oikeastaan kaikki konkretisoitui iskän viimeiseen viikkoon, aikaan, jonka hän vietti saattohoidossa. Kolmena viimeisenä päivänä olin saattohoitokodilla.

Kaikkein ihanin ja tärkein hetki oli, kun viikon alussa tulin katsomaan iskää. Hän nukkui kädet rinnan päällä päällekkäin. Istuin sängyn viereen ja laitoin käden hänen käsiensä päälle.

Iskä avasi silmänsä, katsoi lämpimästi ja kysyi: "Mitäs meinaat?"

"Sua kattelen", vastasin.

Iskä siirsi toisen kätensä käteni päälle. Kysyin vuorostani, mitäs hän meinaa, ja sain vastaukseksi: "Sua kattelen."

Katselimme toisiamme, hymyilimme.

Tiesin, että olin rakas. Toivottavasti iskälle välittyi myös rakkauteni häntä kohtaan.

Kerroin, että hän oli aina ollut rakas.

Kahtena viimeisenä päivänä iskä nukkui. Istuin sängyn vierellä, pidin kädestä, hieroin jalkapohjia, lauloin ja juttelin. Muistelin lapsuutta, yhteisiä mökkireissuja ja Lapin matkoja. Kerroin, kuinka tykkäsin päästä hänen mukaansa töihin.

Kerroin, että hän oli aina ollut rakas. Kerroin, että lapseni rakastavat iloista, leikkisää, kutittelevaa ja vitsailevaa ukkiaan.

”Tämä on ehkä kaksivuotiskuvani, iskän sylissä tietty.”

Kun sitten yhtenä aamuna saavuin hoitokotiin, iskä oli jo nukahtanut viimeiseen uneen. Oloni oli levollinen. Olin onnellinen viimeisestä viikosta.

Mietin yhä iskää silloin tällöin. Muistelen lapsuutta, nuoruutta, yhteisiä juttuja.

Kaipaan isää, mutta en tunne suurta surua. Uskon, että yhteiset viimeiset ajat auttoivat siinä."

Kiersimme Lapissa useina kesinä. Äiti ei tykkää reissaamisesta, joten iskä lähti sitten kahden tytön kanssa. Mukana oli joko tätini tai enoni perheineen. Kuvassa olemme jossakin Lapissa 1970-luvulla, minä vasemmalla ja oikealla pikkusiskoni.

Lue tästä Anna Sillanpään juttu Ritvan isästä Paulista.