Kun lapsi muuttaa kotoa, on aika juhlia uutta elämää

Miten tässä näin kävi? Juuri ei­len elämä oli täynnä kura­housuja, aamuhaleja, van­hempainiltoja ja teinien toi­lailuja, mutta tänään meitä on kotona enää kaksi. Aika las­ten syntymästä aikuistumi­seen ja kotoa muuttoon on sujahtanut hetkessä.

Liian nopeasti.

Toisaalta olemme onnistuneet. Tarkoitushan on kasvattaa lapsia, jotka luottavat itseensä ja uskaltavat omilleen. Miksi se tuntuu niin vaikealta?

Nuoren muutto omaan asuntoon on usein isompi kriisi vanhemmalle kuin muuttajalle itselleen. Olo voi olla hyödytön, tyhjä ja masentunut, vaikka ymmärtää, että lapsesta on päästettävä irti.

Silloin kannattaa kysyä itseltään, mitä oikein mu­rehtii. Sitäkö, että nuori kasvaa ja kehittyy, neuvoo pari- ja perhetera­peutti Elli Raipela.

"Kuinka moni vanhempi suree si­tä, että lapsi oppii puhumaan, käy­mään potalla ja lu­kemaan? Nuoren siirtymisessä elä­mään omaa elämäänsä on kyse samasta asiasta."

Jos takerrut, teet vahinkoa

Lasten muuttoon voi valmentautua ajattelemalla, miten itse on päässyt omista vanhemmistaan henki­sesti irti.

Jos neli–viisikymppisenä on edelleen riip­puvainen äidistä tai isästä, voi varautua siihen, että omasta nuoresta irrottautumisesta tulee vaikeaa. Nuo­ren itsenäistymistä voi olla vaikea kestää, jos itsellä ei ole kokemusta erillisyydestä.

Äideille lasten aikuistuminen on usein kivuliaam­paa kuin isille. Isät eivät pääsääntöisesti ole yhtä kiin­nipitäviä.

"Onneksi", sanoo Elli Raipela.

"Nuorelle on riittävän vaikeaa, jos toinen vanhem­pi pitää kiinni. Hyvä, jos toinen vanhemmista on sil­loin tuuppimassa nuorta aikuisuuteen ja uskoo, että kyllä se pärjää."

Nuori voi alkaa ajatella, ettei ehkä oikeasti pärjääkään.

Kohtaa suru rohkeasti

Älä yritä välttää luopumisesta syntyvää surua takertumalla nuoreen.

Lasten tehtävä ei ole huolehtia vanhempiensa hyvinvoinnista, ja sellaisen odottaminen on vanhemmalta itsekästä ja syyllistävää. Syyllistä­mällä syntyy riippuvuussuhteita, eikä sellaisissa ole yhdenkään aikuisen hyvä olla.

Joillakin vanhemmilla on hienovarainen tapa sitoa nuori itseensä: tarjota niin paljon kaveruut­ta ja muuta hyvää, että tämä kokee jatkuvasti olevan­sa velkaa. Silloin irrottautuminen voi olla hankalaa.

Lisäksi nuori voi alkaa ajatella, ettei ehkä oikeasti pärjäisikään omillaan.

Sukupolvien välinen kuilu ei ole koskaan niin syvä, ettei sen ylitse pysty ottamaan sataa euroa.

Älä tarjoa liian hyvää

Joku on sanonut, ettei sukupolvien välinen kuilu ole koskaan niin syvä, etteikö sen yli pystyisi sataa eu­roa vastaanottamaan. Se on Raipelan mielestä osuvas­ti sanottu. Hyvästä on vaikea kieltäytyä.

"Yleensä vanhemmat haluavat tarjota lapsilleen apua, ja se on oikein", Raipela sanoo.

"Mutta kun hyvän saaminen edel­lyttää nuorelta vaikkapa omien mielipiteiden salaa­mista, ollaan hakoteillä."

Kasvatustyösi on jo tehty

Jos vanhempi onkin sinut jatkamaan aikuisen elä­määnsä lasten muutettua, voi aina huolestua siitä, mi­ten lapsi pärjää. Syökö se? Osaako se käyttää pesukonet­ta? Muistaako se ottaa D-vitamiininsa?

Joskus huoli voi olla aiheellista ja nuori tarvitsee tu­kea arjessaan. Normaalisti kasvatustyö on nuoren muuttaessa kuitenkin jo tehty.

Luota siihen, että lapsesi pärjää, vaikka hänen va­lintansa voivat olla päinvastaisia kuin omasi. Nuori to­dennäköisesti ottaa D-vitamiininsa ilman huolehtimis­tasi mutta vasta, kun on itse niin päättänyt.

Juhli uutta elämää

Parisuhde ei saisi olla lasten varassa, mutta nuorimman lapsen lähtö kotoa voi aiheuttaa kriisin vanhempien suhteessa. Tyhjän pesän syndroomaa ei tule, jos puolisot havahtuvat jo aiemmin tekemään suhteensa eteen jotain.

"Suhdetta kannattaa viritellä. Parisuhdeleirit, pari­suhdeterapia, lemmenlomat ja keskustelut parisuh­teesta ystävien kesken voivat kohottaa suhteen uudel­le tasolle", Elli Raipela vinkkaa.

"On aikaa nauttia puun he­delmistä. Ne siementävät taas ajallaan."

Joskus käy niinkin, että vanhemmat lähentyvät toi­siaan lasten lähdettyä. On aikaa tulla ja mennä miten haluaa. Ei tarvitse laittaa ruokaa joka ilta, voi rakas­tella milloin vain. Yksinhuoltaja taas voi saada tilaa ja ai­kaa uudelle suhteelle.

Nuoren itsenäistyminen on täynnä mahdollisuuk­sia myös vanhemmille. Sitä tulisi ennemmin juhlistaa kuin surra.

"Monille nuoren poismuutto on uuden elämän al­ku", Raipela sanoo.

"Kasvatustyö on takana, on aikaa nauttia puun he­delmistä. Ne siementävät taas ajallaan, ja elämän kier­tokulku jatkuu."

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 16/2016.