TÄTÄ MIETIN. Jos nyt kuolisin, pölyt jäisivät pyyhkimättä ja päiväkirjat polttamatta. Olisiko se hirvittävän epäkohteliasta sukulaisiani kohtaan? Toivon, että he miettisivät sotkun äärellä jotain ihan muuta.
Ystävälläni on tapana jättää huushollinsa tiptop-kuntoon aina reissuun lähtiessään. Jos hän ei enää sattuisikaan palaamaan kotiin, perikunta voisi huoletta mennä vara-avaimella sisään. Ei tarvitsisi vainajan hävetä, kun keittiötasot hohtavat ja vessan posliinit kiiltävät.
Mietin tätä usein, kun poistun asunnostani epämääräisiä kasoja väistellen. Kuvittelen siistit siskoni suremaan: ”Kyllähän se tiedettiin, ettei hän ollut mikään siisti ihminen, mutta että näin sotkuinen!”
Kuinka epäkohteliasta on jättää jälkeensä maallinen sekasotku?
Kuinka epäkohteliasta on jättää jälkeensä maallinen sekasotku? Olisiko velvollisuuteni huolehtia siitä, että kuolemastani aiheutuu mahdollisimman vähän vaivaa läheisilleni ja minusta jää heille siisti muisto?
Kysymys nousi mieleeni jälleen, kun luin Helsingin Sanomista jutun kuolinpesiä tyhjentävästä Petteristä. Otsikon mukaan Petteri siivoaa työkseen asunnot puhtaaksi natsimenneisyydestä, salaisista eroottisten kirjojen kokoelmista ja ”mummotavarasta”.
”Mummotavara” on rasittavaa roinaa, joka ei kelpaa perikunnalle. Modernin kuolinsiivouksen kannattajille ”mummotavara” on ongelma, joka vainajan pitäisi itse ratkaista vielä eläessään. Konmaritettuun kotiin on kivempi kuolla.
Entäpä salaisuudet? Odotetaanko vainajan vievän nekin mukanaan hautaan?
Ihmisellä on keskimäärin 13 salaisuutta, joista viisi on sellaisia, joita hän ei ole kertonut kenellekään.
Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan ihmisellä on keskimäärin 13 salaisuutta, joista viisi on sellaisia, joita hän ei ole kertonut kenellekään. Eniten vaietaan seksuaalisuuteen liittyvistä asioista.
Hesarin jutun mukaan eräällä Petterin tyhjennyskeikalla ”vanhan rouvan kirjahyllyn takaa paljastui eroottisten kirjojen kokoelma. Paikalla ollut rouvan sukulainen ei ollut uskoa silmiään.”
Jutusta ei käynyt ilmi, mistä omainen tarkkaan ottaen oli yllättynyt tai järkyttynyt.
Siitäkö, että rouvalla ylipäänsä oli eroottisten kirjojen kokoelma?
Vai siitä, että rouvan mielestä se oli asia, joka täytyi piilottaa?
Ottiko tämä ilon irti elämästään vai antoiko häpeän rajoittaa sitä?
Hän kuoli kuten eli: löysi usein siivoamista kiinnostavampaa tekemistä. Eikä turhaan häpeillyt.
Totta kai jokaisella saa – ja pitääkin – olla salaisuuksia, mutta vainajan kotoa löytynyt kirjapiilo on jotenkin surullinen ajatus. Kuten sekin, että joku vieras siivoaa kodin puhtaaksi salaisuuksista.
Yllättyikö omainen siksi, ettei vainaja vastannutkaan hänen mielikuvaansa? Kuinka hyvin hän tunsi sukulaisensa? Kiinnostiko häntä edes oikeasti tutustua?
Rakkaat sukulaiseni, jos joskus joudutte menemään vara-avaimella asuntooni, toivoisin, että ajattelisitte vaikka näin:
Hän kuoli kuten eli: löysi usein siivoamista kiinnostavampaa tekemistä. Eikä turhaan häpeillyt.
En aio marittaa kirjojani – myös päiväkirjat löytynevät hyllystä, josta en välttämättä ehtinyt pyyhkiä pölyjä. Nehän kertovat vain eletystä elämästä.
