Leipäkisa
Kubbe
4 dl vettä
100 gr hiivaa
2 dl siirappia
1 tl suolaa
1 rkl kuminan siemeniä
9 dl karkeita ruijauhoja
7,25 dl vehnäjauhoja
40 gr rasvaa voiteluun
Alusta taikina normaalisti. Tee taikinasta limppu ja laita se kohoamaan rasvattuun haudekattilaan. rasvaa myös voipapari, jonka laitat kattilan kannen ja limpun väliin. Laita kattilan haudeosaan lämmintä vettä. Ann alimpun kohota 3,5 - 5 tuntia. Laita kattila liedelle ilman haudekattilan reiän tulppaa. Kypsennä leipä keittämällä 3 tuntia ja kumoa limppu ja aseta takaisin haudekattilaan ylösalaisin. keitä vielä 2 tuntia. Muista tarkistaa haudeosan vesimäärä ja lisää tarvittaessa vettä sinne.
Yleensä leivon kaksi leipää, isomman ja pienemmän, ja silloin teen puolitoistakertaisen annoksen taikinaa.
Kääri leipä voipaperiin ja folioon heti lämpimänä.
Leivän kannattaa antaa tekeytyä viileässä muutaman päivän ja leikata sitten tarjolle ohuina viivuina.
Tämä ohje on tädiltäni, joka oli aikoinaan Högvallan talouskoulun oppilas ja sitten teki elämäntyönsä samaisen koulun opettajana ja kanslistina. Ohje on peräisin samaisesta talouskoulun resepteistä.
Tätä leipää sain jo lapsuudessani maistaa aina jouluna, kun tätini tuli joulun viettoon kotiimme pohjoiseen. Samaista perinnettä olen itse vaalinut nyt omassa kodissani ja leivon aina jouluksi Kubbea. Lapsemme, nyt jo aikuiset, kyselevät aina ennen joulua, että äiti onhan Kubbe jo leivottu ja onhan sitä riittävästi. Aikain saatossa alkuperäiseen reseptiin olen lisännyt kuminan antamaan hiukan jouluista makua leipään, mutta leipä on todella hyvää ilman sitäkin.
Maikku