Maito- ja vilja-allergisen riisileipä (2-3kpl)
1 l kauramaitoa
3 dl (tummaa) puuroriisiä
50 g hiivaa
3 tl suolaa
5 dl vettä
500 g gluteenitonta jauhoseosta (Growmix –Semper)
2-3 dl karkeita riisijauhoja alustukseen
+ 1 dl leivän muotoiluun
1. Hauduta riisi kauramaidossa, lisää suola ja jäähdytä kädenlämpöiseksi. Soseuta sauvasekoittimella.
2. Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää 500 g jauhoja. Sekoita yhteen puuron kanssa.
3. Alusta jauhoja taikinaan 2-3 dl eli niin kauan kuin puuhaarukalla jaksaa sekoittaa.
4. Muotoile leivät jauhojen avulla. Kohota liinojen alla vähintään 30 min, paista uunin alatasossa 200°C 50 min. Pakasta annospaloina.
Tarina leivästä:
Poikani on allerginen maidolle, kananmunalle, vehnälle, ohralle ja rukiille, joten hänelle on aina ollut vaikea löytää sopivaa leivottavaa ja kaupan leivät ovat kalliita. Törmäsin noin vuosi sitten leipäreseptiin, jossa vehnäleipä oli leivottu riisipuuroon. Muokkasin reseptiä kokeilujen avulla pojalleni sopivaksi. Tämä leipä on maistunut myös imetysdieetillä olevalle siskolleni, joka normaalisti ei käytä gluteenittomia tuotteita.
Olen tehnyt ohjeella myös maissisia vuokaleipiä. Tällöin alustettavat jauhot korvataan 2-3dl karkealla maissijauholla. 2 vuokaa voidellaan maidottomalla margariinilla ja polentaryynejä. Suurta vuokaleipää paistetaan tunti.
Reseptiä on helppo muokata allergioiden tai keliakian mukaan itselleen sopivaksi. Esimerkiksi kauramaidon voi korvata vedellä tai tavallisella maidolla.
Liina-nukke