Isosisä katoaa jonnekin juuri ennen kuin pukki tulee käymään. Sekin kuuluu täydelliseen jouluaattoon.
Isosisä katoaa jonnekin juuri ennen kuin pukki tulee käymään. Sekin kuuluu täydelliseen jouluaattoon.

Joulurauha telkkarista, joulusauna, perinneherkkuja notkuva joulupöytä ja illalla lahjojen jakoa koko perheelle. Näin perinteisestä joulunvietosta unelmoivat useimmat KK:n joulukyselyn vastaajat.

Ei mitään uusia ihmeruokia eikä joulua ilman lahjoja! Perinteiden suuri suosio näkyy edelleen useimpien suomalaisten joulunvietossa, vaikka joulunvieton tavat väljenevätkin.

Kunnon oikea, aito joulu syntyy monen mielestä vieläkin vanhoista traditioista. Jopa yhdeksän kymmenestä haluaa, että jouluaattona noudatetaan vähintään joitakin tai jopa kaikkia vuodesta toiseen toistettuja tapoja.

Ja näin se sitten menee!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Asiat ovat kohdillaan, kun aattoon herätään tavallista paremmin siivottuun kotiin – nimenomaan omassa kodissa eikä esimerkiksi Kanarialla tai edes isovanhempien luona.

Sisältö jatkuu mainoksen alla


Kuusi pitää olla, mutta voi se olla muoviakin.

Juhlanvietto alkaa joulukuusen koristelulla. Suurin osa haluaa edelleen kuusen, mutta yhä useampi kelpuuttaa oikean tilalle muovisen.

Vaatteillakin on väliä: enemmistö valitsee juhlan kunniaksi jotain vähän tavallista siistimpää.

Puolenpäivän aikoihin harras tunnelma alkaa tiivistyä. Suuri osa meistä hakeutuu television ääreen kuuntelemaan ja katselemaan joulurauhan julistusta. Todennäköistä on myös saunan lämmitys, tosin jotkut raaskivat sen jättää väliinkin.


Useimpien mielestä pöydästä pitää edelleen löytyä kunnon joulukinkku.

Täydellinen jouluaatto jatkuu iltapäivällä hyvän ruuan merkeissä. Jouluateria on päivän odotetuimpia hetkiä, ja pöydästä pitää useimpien mielestä edelleen löytyä sen kuningas, kunnon kinkku.

Eikä lahjojen antamisestakaan ole luovuttu, päinvastoin: lahjojen antaminen kuuluu perinteisiin, joista pidetään jopa tiukimmin kiinni. Aineettomat lahjat, kuten elämykset, ovat kiilanneet tavaroiden rinnalle, ja nyt useimmat antavatkin molempia. Useimmissa kodeissa lahjoja hankitaan myös aikuisille.

Enemmistö pitää joulua vuoden kivoimpana juhlana, varmasti juuri perinteiden takia, joten mitäpä sitä suotta parasta muuttamaan!

Jouluun liittyvät unelmat valkenivat Kodin Kuvalehden suuressa joulukyselyssä, johon vastasi marraskuussa 663 ihmistä.

Kysely

Haluatko, että joulua vietetään perinteisesti?

Haluan! Rakastan jouluun liittyviä perinteitä.
Haluan! Rakastan jouluun liittyviä perinteitä.
93.5%
En halua. Joulua voi viettää ihan hyvin muillakin tavoin.
En halua. Joulua voi viettää ihan hyvin muillakin tavoin.
6.4%
Ääniä yhteensä: 31
Sisältö jatkuu mainoksen alla