Anu Talus perusti laihdutusryhmän, jotta laihtuisi itse

"Kun saavuimme Pariisin-lomallamme Eiffel-tornin juurelle, aloin pelätä. Hissit olivat täynnä, ja olin varma, etten jaksa raahata itseäni ylös portaita.

Lopulta meidänkin vuoromme tuli. Näköalatasanteella katsoin maisemien sijaan miestäni ja tytärtäni. Ajattelin, että olen 31-vuotias ja joudun olemaan huolissani, voinko olla pitkään läsnä lapseni elämässä. 

Tuolloin, lokakuussa 2013, olin sairaalloisen ylipainoinen. Painoin 125 kiloa. Minulla oli korkea verenpaine ja kolesterolilääkitys. Korkeiden sokeriarvojen vuoksi käytin diabeteslääkitystä. 

Mieheni ja tyttäreni joutuivat aina matkoillamme hidastelemaan minun takiani. Katseeni haki koko ajan paikkaa, jossa voisin seuraavaksi levähtää. Päätin, että seuraavaan matkaamme mennessä laihdun 20 kiloa.

KUN PALASIMME Pariisista, laitoin Facebookiin kuvan itsestäni ja kerroin päätöksestä. 

Olin ollut dieetillä usein ennenkin. Edellisvuonna noudatin orjallisesti netin laihdutusohjelmaa, mutta painoni ei pudonnut. Syytin kilpirauhasen vajaatoimintaani ja hidasta aineenvaihduntaani. Tavallisin kuurini kesti maanantaista torstaihin ja päättyi perjantaina ahmimiseen. Tulin lihavaksi yksinkertaisesti syömällä liikaa.

Nyt päätin laihduttaa ateriankorvikkeilla, joita syömällä saisin vain noin 800 kaloria päivässä. En halunnut yrittää yksin vaan uskoin, että minun olisi helpompi laittaa itseni kuntoon, jos voisin tukeutua ryhmään. 

Kävin tutustumassa ilmaiseksi mainostettuun laihdutusryhmään, jossa kuitenkin tarjottiin ostettavaksi tiettyjä painonhallintatuotteita. Se tuntui huijaukselta.

"On mahtavaa olla hieman pyöreä, rehevä ja kurvikas."

Keksin mielestäni loistavan idean: perustaisin oman ryhmän. Vuoden 2014 alussa vein kaupan seinälle ilmoituksen, jossa kutsuin ihmisiä yritykseni tiloihin ilmaiseen painonhallintaryhmään.

ENSIMMÄISEEN KOKOONTUMISEEN tuli 12 eri-ikäistä ja aika erikokoista naista. Kukaan ei hätkähtänyt sitä, että minä, ryhmän vetäjä, olin lihava.

Etukäteen minua jännitti, mutta rauhoitin itseäni ajattelemalla, että osaan rohkaista ja kannustaa. Pystyn neuvomaan ja ymmärtämään muita, koska olen laihduttanut niin monta kertaa ja kokeillut aivan vääriä keinoja, jopa syömälakkoa. Kerroin ryhmäläisille avoimesti myös syömishäiriöstäni. 

Bulimiani kehittyi vaivihkaa tyttäreni syntymän jälkeen. Silloisella miehelläni, tyttäreni isällä, oli jääkiekkotreenit lähes joka ilta. Vauvan kanssa kaksin jäätyäni lähdin kauppaan. Kotona ahmin ostokseni ja oksensin. 

Toipuakseni kävin ravitsemusterapeutilla, mutta siitä ei ollut minulle apua. Olin entuudestaan tietosanakirja kalorimäärien ja terveellisen ruokavalion suhteen. En vain ollut vielä valmis muutokseen. 

Uskon, että ryhmäläisten on helpompi työstää paino-ongelmiaan minun kanssani kuin sellaisen personal trainerin kanssa, jolla ei ole ollut ikinä oikeita paino-ongelmia.

"Kenenkään ei tarvitse punnita itseään julkisesti."

Kun parin viikon välein tapaamme, annan vinkkejä terveelliseen syömiseen ja pysyvään elämänmuutokseen. Kaikki saavat kuitenkin valita oman tapansa pudottaa painoa eikä kenenkään tarvitse punnita itseään julkisesti. 

Tietenkin minulla on oma lehmä ojassa. Miksi tekisin tätä ilmaiseksi, jos en saisi tukea itselleni? Jos mieleni alkaa tehdä makkaraa yhdeltätoista illalla, voin soittaa jollekin aarreystävälleni. Hätäpuhelun jälkeen pärjään ilman makkaraa.

TAVOITTEENI JULKAISEMINEN toi minulle luonteenlujuutta. Olen yhä sitä mieltä, että en voi mennä kauppaan ja kerätä kärryyn vääränlaista syötävää. Muuten koko kylä näkee, että olen repsahtanut. 

Tällä hetkellä vedän jo kolmatta painonhallintaryhmää. Tsemppaan myös niitä mukanaolijoita, joiden paino ei juuri laske. Muistutan, että pienellä painonpudotuksella voi olla iso merkitys. Oman dieettini ensimmäisen kuuden viikon aikana onnistuin karistamaan 13 kiloa ja pystyin lopettamaan diabetes- ja kolesterolilääkkeeni. Verenpainekin palasi normaaliksi.

Olen tiputtanut viisikymmentä kiloa, mutta se ei ole ollut helppoa. Cambridge-dieetissäni olisi pitänyt tulla vähitellen vaihe, jossa koen vähemmän näläntunnetta. Minun kehoni pisti sinnikkäästi vastaan ja kärsin valtavasta nälästä, jos pudotin päivittäiset kalorit alle tuhanteen. Kerran pyörryinkin. 

Vuodenvaihteessa päätin, että viimeiset kymmenen kiloa pudotan ilman ateriankorvikkeita. Vaikka painoni putoaa nyt hitaasti, en ole turhautunut. Tavoitepainossa pysyminen vaatii ponnistelua, mutta terveellistä syömistä ja liikuntaa voin jatkaa loppuelämäni. Sanon aina kehujille, että onnitelkaa vasta sitten, jos näette minut tällaisena kahden vuoden kuluttua.

"Jos en ole ottanut kymmentätuhatta askelta päivässä, kierrän illalla vaikka ruokapöytää."

Viime ulkomaanreissullamme en tarvinnut ylimääräisiä pysähdyksiä. Mieheni kehui, että tajuatko Anu: olemme kiertäneet kahdessa päivässä enemmän kuin aiemmin neljässä. Hän sanoo myös, että valehtelisi, jollei tunnustaisi minun myös kaunistuneen. Hän korostaa kuitenkin puhuvansa kokonaishehkustani eikä kiloistani.

Verrattuna siihen, että olisin iso, lihava ja hengästynyt, on mahtavaa olla hieman pyöreä, rehevä ja kurvikas. Jaksan arjessa huomattavasti enemmän kuin ennen. 

Paras perintöni 15-vuotiaalle tyttärelleni on se, että hän oppii terveelliset elintavat. En halua, että tyttäreni joutuu laihduttamaan, se vie niin paljon energiaa."

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 12/15.