Arja Korisevan 21-vuotias tytär Karla asuu Jyväskylässä ja miettii, hakisiko opiskelemaan ensihoitajaksi armeijan jälkeen.
Arja Korisevan 21-vuotias tytär Karla asuu Jyväskylässä ja miettii, hakisiko opiskelemaan ensihoitajaksi armeijan jälkeen.

”Perheemme on tavanomainen, suomalainen perusperhe”, Karla Karmala sanoo. Vain muutama asia ei ole aivan tavallista: se, että äidiltä pyydetään nimikirjoituksia ja että Karla on syntynyt Kolumbiassa.

Toivakassa on yksi päätie, Toivakantie.

”Sen varrella on oikeastaan kaikki, mitä koko kylältä löytyy”, Karla Karmala, 21, sanoo.

”Ensimmäisenä on huoltoasema, sitten kauppa ja parturi. Täti omistaa ravintolan, se on seuraavana. Sen jälkeen näkyvät kosmetologi, hieroja, lounaskuppila, kauppa, kunnantalo, kirjasto, koulu, kirkko ja sitten vielä julkinen uimaranta.”

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Lapsuudenkotiin on keskustasta kolmisen kilometriä. Siellä asuivat Karlan lisäksi äiti, isä, isoveli ja pikkusisko.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Perheemme oli hyvin tavanomainen perhe, normaali suomalainen perusperhe.”

Vain muutama asia ei ollut aivan tavanomaista. Äidin työ oli tehnyt hänet tunnetuksi. Kun Karla ja äiti olivat ruokakaupassa, ihmiset pysäyttivät usein Arja Korisevan ja pyysivät laulajalta nimikirjoitusta tai sanoivat, että tuon naurun kyllä tunnistaa.

Karla puolestaan on adoptoitu. Hän tiesi jo pienenä, että jos kotipihalta jatkaisi lentokentälle, voisi matkustaa Kolumbiaan. Senkin hän tiesi, että jossain päin Kolumbiaa asui nainen, joka oli synnyttänyt Karlan ja antanut hänet syntymän jälkeen pois, Karlan omille vanhemmille.

Ajatus oli Karlasta niin itsestään selvä, että hän mietti sitä vain harvoin.

Joukosta erottuva tyttö

Parhaita hetkiä Karlasta olivat lapsena sellaiset, jolloin koko perhe söi yhtä aikaa saman pöydän ääressä, sillä niin kävi aika harvoin.

Kun opettajaisä Juha-Pekka Karmala tuli töistä iltapäivällä kotiin, äiti alkoi valmistautua illan keikalle lähtemiseen. Karlallakin oli kiire tanssitunnille, pianotunnille, laulutunnille, partioon tai kuvaamataitokerhoon. Usein hän meni harrastuksiin suoraan koulusta.

Kun Karla heräsi aamulla, äiti oli taas aamutakissaan keittiössä sekoittamassa puuroa tai surauttelemassa smoothieita.

”Äiti ajoi aina keikan jälkeen kotiin. Oli ihan sama, oliko kello yksi yöllä vai seitsemän aamulla. Lapsena en tullut ajatelleeksi, että äiti saattoi joskus olla tosi väsynyt. Ajattelin vain, että totta kai hän on kotona antamassa aamupalaa.”

Kiusaamisesta oli vaikea puhua aikuisille. Eihän ketään voi pakottaa olemaan jonkun kanssa.

Kotona Karla oli kaikkien mielestä ihan tavallinen, yksi porukasta, vaikka oli erinäköinen kuin vanhempansa. Koulussa oli toisin.

”Olin ala-asteen ainoa ulkomaalaistaustaiselta näyttävä lapsi ja erotuin joukosta. Lisäksi kehityin aikaisin ja sain kurveja. Jäin usein yksin. Se oli kiusaamista, vaikka se ei ollut fyysistä.”

Kiusaamisesta oli vaikea puhua aikuisille. Eihän ketään voi pakottaa olemaan jonkun kanssa, Karla ajatteli.

Lisäksi Toivakka oli pieni paikka, jossa lähes kaikki tunsivat toisensa.

”Pelkäsin, että jos puhun opettajille tai terkkareille, he lipsauttavat asioitani kotonaan tai kylällä. En todellakaan halunnut, että kukaan saisi tietää, miten murehdin yksin jäämistä.”

Lähimpään kaupunkiin, Jyväskylään, on Toivakasta suunnilleen 35 kilometriä.

”Mietin usein, että elämä olisi helpompaa, jos asuisin suuressa kaupungissa enkä erottuisi niin selvästi joukosta.”

”Minulla ei ole mitään muistikuvaa Kolumbiasta, olen kasvanut suomalaistyttönä. Olen miettinyt, miksi juuret voivat silti vaikuttaa minuun niin paljon.”
”Minulla ei ole mitään muistikuvaa Kolumbiasta, olen kasvanut suomalaistyttönä. Olen miettinyt, miksi juuret voivat silti vaikuttaa minuun niin paljon.”

Ihan kuin äitinsä

Jalan heilahdus, oven pamaus. Karla ja Arja-äiti nousevat monen mielestä autosta aivan samalla tavalla, vauhdikkaasti. Mitä vanhemmaksi Karla on tullut, sitä useammin hän on saanut kuulla muistuttavansa äitiään.

”Se on huvittavaa, koska eihän meillä ole yhtään yhteistä geeniä.”

Karlalle ja äidille ei ole niin väliä, ovatko vaatteet kaapissa viikattuna. He heittävät päiväpeiton sängyn päälle, vaikka sänkyä ei ole pedattu kunnolla.

”Olemme äidin kanssa ’vähän sinne päin’ -ihmisiä. Isä ei todellakaan ole. Hän on tarkka ja pedantti. Ehkä se johtuu siitä, että isä on opettaja. Tai en tiedä, vaikuttako se. Onhan äidilläkin opettajan koulutus ”, Karla sanoo.

Isä asettaa astiat tiskikoneeseen ja kengät eteisen lattialle järjestykseen. Hänen vaatekaappinsa on siisti. Niin ovat myös siskon ja veljen.

”En ole koskaan pelännyt, että äiti ja isä rakastaisivat vähemmän sen takia, että joku muu on synnyttänyt minut.”

Veli on Karlaa kuusi vuotta vanhempi ja sisko viisi vuotta nuorempi. Karla oli kolmen kuukauden ikäinen, kun hän tuli perheeseensä ja Suomeen. Hän on lapsista ainoa, joka on adoptoitu.

”En ole koskaan pelännyt, että äiti ja isä rakastaisivat vähemmän sen takia, että joku muu on synnyttänyt minut. Tai korkeintaan hetken vihaisena olen saattanut miettiä niin. On ollut itsestään selvää, että rakkaus ei ole kiinni geeneistä.”

Kun Karla oli pieni, hänen kysymyksensä adoptiosta olivat yksinkertaisia.

Tulinko lentokoneella kotiin?

Oliko Kolumbiassa leluja?

Onko se kaukana?

Vanhemmat vastasivat jokaiseen kysymykseen. Usein mitään erityisiä kysymyksiä ei ollut.

”Suuri osa elämästäni on mennyt niin, että en ole miettinyt adoptiota ollenkaan. Jokaista ongelmaa tai ikävää tunnetta ei tarvitse selittää adoptiolla.”

Teininä Karlaa joskus nolotti äidin keikalla. ”Kun ikää tulee, omia vanhempia ymmärtää paremmin ja heistä osaa olla myös ylpeä.”
Teininä Karlaa joskus nolotti äidin keikalla. ”Kun ikää tulee, omia vanhempia ymmärtää paremmin ja heistä osaa olla myös ylpeä.”

Yhtenä iltapäivänä

Karla on aina tiennyt, että hänellä on neljä vuotta vanhempi biologinen sisko. Siskon ja biologisen äidin nimet ovat adoptiopapereissa, joita Karla on joskus lueskellut.

13-vuotiaana Karla päätti yhtenä iltapäivänä koulun jälkeen kokeilla, löytyisikö sosiaalisesta mediasta saman nimisiä ihmisiä.

Karla löysi biologisensa siskonsa Facebookista ja lähetti viestin. Sisko vastasi.

Karla ja biologinen sisko kirjoittelivat tavallisia asioita. Koulusta ja siitä, minkälainen perhe kummallakin on. Sisko kertoi, että oli kasvanut isovanhempien luona, koska yhteinen äiti oli liian köyhä elättämään häntäkään.

Pari kuukautta myöhemmin biologinen äiti lähetti viestin. Hän oli kuullut Karlasta siskolta. Äiti kirjoitti olevansa iloinen siitä, että Karlan asiat ovat hyvin.

”Biologisen äidin viestin saaminen ei ollut mitenkään dramaattista, vaikka olihan se valtavan iso asia. En ehkä tajua kunnolla, että äiti ja sisko ovat oikeita ihmisiä, kun emme ole tavanneet.”

Karla ei kertonut vanhemmilleen, että on löytänyt biologisen äidin ja siskon. Hän halusi miettiä asioita rauhassa itse. Kun biologinen äiti kerran laittoi Karlalle syntymäpäivänä julkisia onnitteluja Facebookissa, vanhemmat saivat tietää.

Karla haluaa kertoa biologiselle äidilleen: Minua on rakastettu paljon.

Vanhemmat ovat sanoneet, että haluaisivat lähteä Karlan kanssa Kolumbiaan tapaamaan hänen sukulaisiaan. Karla on sanonut ei.

”Menen yksin. Tämä on minun juttuni. Minulla on omat kysymykseni ja ajatukseni biologiselle äidille. Haluan myös rauhassa kuvitella, millaista elämäni ehkä olisi, jos olisin kasvanut siellä.”

Karla on opetellut espanjaa, jotta voi puhua biologiselle äidilleen suoraan ilman tulkkia.

Hän haluaa kysyä:

Miltä sinusta tuntui antaa minut pois?

Kaduitko koskaan?

Karla haluaa myös kertoa:

Ymmärrän, miksi annoit minut pois.

Minua on rakastettu paljon.

Minulla on hyvä elämä.

Lue Karla Karmalan koko haastattelu Kodin Kuvalehdestä 21/2022. Tilaajana voit lukea sen myös digilehdestä. Jos et vielä tilaa lehteä, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla