
Aki Palsanmäki ja hänen Heli-vaimonsa ovat tukeneet toisiaan viime aikoina, kun julkisuus on tuonut mukanaan ikäviä yllätyksiä. "Joskus tuntuu, että olemme menettäneet yksityisyytemme kokonaan", Aki sanoo.
Aki Palsanmäki ei aio koskaan ostaa älypuhelinta, mutta vuonna 2005 hänen oli pakko ostaa tietokone. Ilman sitä ei olisi päässyt netin treffipalstalle.
"Tietokoneeseen oli pakko taipua, jotta saisin naisen", Aki sanoo.
"Kun näin Helin profiilikuvan, ajattelin, että onpas nätti tyttö."
Nyt Palsanmäet ovat maan tunnetuin huutokauppiaspariskunta. Suomen huutokauppakeisari -tv-sarjaan suostumista he empivät aikoinaan pitkään, sillä julkisuus pelotti.
"Viime vuosi on ollut raskas. Vihapostin määrä on kasvanut."
Julkisuus pelasti parin kuitenkin konkurssilta ja toi mukanaan paljon muutakin hyvää. Mutta viime aikoina se on tuonut myös suurta surua.
"Meistä tykätään, mutta kyllä meitä vihataankin. Vihapostin määrä on kasvanut. Hirveimmältä tuntuu salakuvaus. Ihmiset kyttäävät, ottavat kännykkäkameroilla meistä kuvia ja myyvät ne seitsemällä eurolla lehteen. Millainen ihminen tekee sellaista?" Aki sanoo.
"Viime vuosi on ollut raskas. Joskus tuntuu, että olemme menettäneet yksityisyytemme kokonaan."
Lue Aki ja Heli Palsanmäen yhteishaastattelu kokonaan 29.6. ilmestyneestä Kodin Kuvalehdestä.
Ihmiset on ilkeitä joka puolella nykyään ja jopa Facebookissa omalla kuvalla voi sanoa ihan mitä vain. Ihme ettei
yhtään hävetä. Oma kultainen sääntö on että jos ei oo mitään hyvää sanottavaa parempi olla hiljaa.
Kyllä nykypäivänä yksityisyys on kaikilta kadonnut, ihmetyttää missä on ihmisten moraali. Surullista, ettei enää ymmärretä sitä että kaikki tarvitsevat yksityisyyttä, ei kukaan ole "julkista riistaa"