Laura Juntunen tiesi, että vanhemmat rakastivat häntä, mutta hän eli siitä huolimatta hyvin levottoman nuoruuden. Lauralle tehtiin myös seksuaalista väkivaltaa. Toipumisen aika oli vasta aikuisena.
11-vuotiaana Laura Juntunen leikki kaverinsa kanssa noitia koivikossa kodin lähellä Raahessa. 11-vuotiaana Laura myös joi itsensä ensimmäisen kerran humalaan. Toisen kaverin kotoa löydetyt pullonpohjat sekoitettiin Spriteen.
”Humalassa ei tuntunut miltään muulta kuin tyhjältä. Se oli helpottavaa, kun olin aina tuntenut kaiken hyvin voimakkaasti.”
Laura pyöräili kotiin kaverilta ennen Salattujen elämien alkua, se oli hänen kotiintuloaikansa.
Äiti laittoi hänelle iltapalaa eikä huomannut mitään erikoista. Hän ei osannut epäillä, että viidesluokkalainen lapsi olisi humalassa keskellä arki-iltaa.
”Humalassa ei tuntunut miltään muulta kuin tyhjältä. Se oli helpottavaa.”
”Kasvoin kodissa, jossa oli kaikki hyvin. Vanhempani kävivät töissä ja viettivät vapaa-aikansa kanssani. Kävimme kirjastossa, lomamatkoilla ja kesämökillä. Tiesin, että minua rakastetaan.”
Jotain kuitenkin tapahtui. Nuoruudesta tuli vaikea ja kipeä.
Yhdessä varhaisimmista Lauraa koskevista potilas- ja poliisiasiakirjoista lukee:
Potilas saapuu Oulun yliopistolliseen sairaalaan B1-lähetteellä diagnoosina F32.2. Vakava-asteinen masennus ja F50.00 Anorexia nervosa. Potilas on 14-vuotias raahelaistyttö. Masentunutta mielialaa, ärtyisyyttä, itsetuhoajatuksia, nukahtamis- ja keskittymisvaikeuksia sekä arvosanojen laskua.
”Mitä syvemmäksi paha oloni muuttui, sitä holtittomammaksi käytökseni muuttui. Koko ajan oli niin paha olo, että tuntui kuin repeäisi.”
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/laura_juntunen-5_003.jpg?itok=VKZRgiQg)
Kokemukset eivät kadonneet
Nyt Laura istuu kotisohvallaan, puhuu rauhallisesti ja käyttää sanoja kuten seksuaaliväkivalta, sukupuolittunut väkivalta ja mielenterveyskriisi.
Laura muistaa hänelle kotibileissä tehdystä seksuaaliväkivallasta vain sen, että oli sammunut, ja sen, että poliisit olivat tulleet paikalle.
Jälkeenpäin hän kuuli, että tekijöitä oli ollut monta, samoin katsojia. Osa heistä sanoi poliisille, että se oli vain vitsi.
”Lopulta traumoja ei enää pääse pakoon.”
Väkivallan kokemukset eivät kadonneet niinä vuosina, jolloin Laura yritti unohtaa ne. Potilastietietoihin merkittiin myöhemmin uusi diagnoosi:
F43.1. Traumaperäinen stressihäiriö / kompleksinen traumatisoituminen. Potilaalla runsaasti ahdistuneisuutta, vireystilassa rajua vaihtelua. Ajoittain vaikeuksia kestää ääniä tai valoja. Keho jatkuvasti hälytystilassa.
Triggereitä runsaasti: ääniä, hajuja. Painajaisia paljon. Välttelyä sekä pelkojen että tapahtumien ajattelemisen suhteen.
”Sellaisia traumat ovat. Lopulta niitä ei enää pääse pakoon. Silloin toipuminen voi alkaa”, Laura sanoo.
Tekojen lisäksi väärin oli myös vaikeneminen
”Ymmärsin vasta lähes 30-vuotiaana, miten yleisiä naisten kokemukset seksiin pakottamisesta ja painostamisesta ovat. Aikaisemmin tuntui, että olen ainoa, jolle on tehty niin”, Laura sanoo.
Laura alkoi ajatella, että tekojen lisäksi väärin olivat olleet myös vaikeneminen ja häpeä.
”Lakkasin häpeämästä, kun ymmärsin, että vika ei ollut minussa. Väkivalta ei ole koskaan oikein ja vastuu on aina tekijällä.”
Mitä kaikkea Laura pelkäsi lapsena? Miten Laura sairastui anoreksiaan ja toipui siitä? Miten Laura aloitti elämänsä alusta? Millainen oli hänen toipumisprosessinsa traumoista? Millaista on hyvä, tavallinen elämä nykyään? Lue Lauran koko haastattelu Kodin Kuvalehdestä 6/2024. Tilaajana voit lukea sen myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi- palvelua.
