Kuvat
Riina Peuhu
71-vuotias muusikko asuu Tampereella vaimonsa Seijan kanssa. Mikolla on neljä poikaa, ja hän on viiden lastenlapsen pappa. Mikko yrittää soitella pojilleen harvemmin kuin mieli tekee, vaikka tahtoisi kuulostella joka päivä, ettei kenelläkään ole mieli maassa tai käytännön ongelmia.
71-vuotias muusikko asuu Tampereella vaimonsa Seijan kanssa. Mikolla on neljä poikaa, ja hän on viiden lastenlapsen pappa. Mikko yrittää soitella pojilleen harvemmin kuin mieli tekee, vaikka tahtoisi kuulostella joka päivä, ettei kenelläkään ole mieli maassa tai käytännön ongelmia.

Mikko Alataloa harmittaa, että rakkauslaulut kertovat niin usein vain nuorten palavista tunteista.”Pitää laulaa myös vanhojen ihmisten erotiikasta. On onni saada silittää sellaisia kasvoja, joiden jokaisen ilmeen tuntee vuosikymmenten ajalta.”

Mikko Alatalo, 71,  on ajanut yli kolme miljoonaa kilometriä Suomen teitä keikoilleen. Se on sama kilometrimäärä kuin olisi ajanut 75 kertaa maapallon ympäri. Takana on yli 6000 keikkaa ja yli 50 muusikkovuotta.

Iltaisin keikkamatkat ovat Mikon mielestä kauneimpia.

”Teiden halkomat metsät ja pellot ovat alkukesästä vihreitä. Loppukesää kohden väri syvenee heleästä tummemmaksi.”

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

”Talvi-illatkin ovat kauniita, jos on narskuva pakkaskeli ja hiljainen leijaileva lumisade.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Saa minulle nauraa, ja osaan nauraa itsekin itselleni.”

Mikko kohentaa silmälaseja tutulla eleellä. Lasitkin ovat tutut, siniset. Niin on ollut 80-luvulta saakka. Silloin silmälasien kehysten suunnittelija suositteli Mikolle sinisiä laseja, joista tuli kuulemma mieleen taiteilija Andy Warhol.

”Sitten niistä tuli tavaramerkkini.”

Niistä tuli myös vähän kuin vitsi, asia, josta Mikko Alatalo tunnetaan. Kun Mikko yhden kerran yritti vaihtaa kehysten väriä, pettynyttä palautetta tuli niin paljon, että hän palasi siniseen.

”Saa minulle nauraa, ja osaan nauraa itsekin itselleni.”

Joskus opiskelijaporukoista koostuva keikkayleisö on ottanut Mikon vastaan niin, että kaikilla on päässä siniset lasit.

”Kuudetsadat lasit, pahvista ja muusta. Yhdelläkin oli sellainen sininen kylmänaamio, jolla parannetaan silmäpusseja.”

Kylmät varpaat, suuri rakkaus

Paras keikkamatka on Mikosta nykyään aina paluumatka. Jos keikkapaikalta on alle 250 kilometriä Tampereelle, hän ajaa kotiin, menipä miten myöhään tahansa.

”Nuorena poikana oli hienoa jäädä hotelliin. Ihailijoita löytyi aina ympärille. Nyt ajattelen, että elämä on liian lyhyt notkumiseen, kun ei ryyppyhommakaan enää maistu. Haluan herätä kotona enkä jossain hotellissa Pieksämäellä.”

Kotona on Seija, vaimo ja paras ysävä. Kun Mikko kertoo itsestään, hän puhuu paljon Seijasta.

Me Seijan kanssa kävimme aamulla ruokakaupassa. Me Seijan kanssa keitämme iltateet. Me Seijan kanssa puhumme paljon. Me nauramme paljon, vieläkin.

”Kumppaniin kasvaa kiinni niin, että rakkautta on silloinkin, kun toisella on villasukat jalassa ja ryppyjä.”

Seija on Seija Alatalo, Mikon vaimo ja kahden nuoremman pojan, Aaron ja Eeron, äiti. .Seija ja Mikko ovat olleet yhdessä 28 vuotta.

Seijalla on kylmät varpaat, Mikko kertoo. Seija on koulunkäynnin ohjaaja ja kirkkovaltuuston jäsen. Hän toivoo ihmisille hyvää. Hän rakastaa viinejä ja tekee ihanaa intialaista lammascurrya. Seija tekee myös ristisanatehtäviä ja tykkää lapualaissyntyisenä naisten pesäpallosta.

”Rakkaus voi olla suurta myös silloin, kun ihminen vanhenee. Kumppaniin kasvaa kiinni niin, että rakkautta on silloinkin, kun toisella on villasukat jalassa ja ryppyjä”, Mikko sanoo.

 

”Ajattelen, että ihmiset ovat yleensä inhimillisiä ja kivoja. Muidenkin kannattaisi ajatella niin. Toisia kannattaa kohdella, kuten toivoisi itseään kohdeltavan.”
”Ajattelen, että ihmiset ovat yleensä inhimillisiä ja kivoja. Muidenkin kannattaisi ajatella niin. Toisia kannattaa kohdella, kuten toivoisi itseään kohdeltavan.”

Häntä harmittaa, että rakkauslaulut kertovat niin usein vain nuorista. Nuorten kohtaamisista, ihastumisista, eroista ja palavista tunteista.

”Liian harvoin tehdään lauluja tyynestä yhdessä pysymisestä ja vanhojen ihmisten erotiikasta.”

Mikko tekee. Esimerkiksi: Suutele mua kuin ensi kertaa / niin oon rakastajas yhä / Rakkaus kasvaa ystävyydeksi / on yhteen sulaneet nuo kaksi.

”On suuri onni ja etuoikeus saada vanheta jonkun ihmisen kanssa. Saan silittää sellaisia kasvoja, joiden jokaisen ilmeen tunnen vuosikymmenten ajalta.”

Käsiin valuvat kesät

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin vuodet tuntuvat kuluvan, Mikko ajattelee.

”Minulla ei ole hirveän monta kesää jäljellä. Ehkä 20, koska vanhemmat olivat kuollessaan 85 ja 86 vuotta. Jos viisitoistakin kesää saisi, se olisi aika paljon. Lapsena yksi päivä tuntui ikuisuudelta, ja nyt kesät valuvat käsiin ihan.”

Mikko on tehnyt 54 kokopitkää levyä. Hän arvelee tekevänsä vielä yhden. Siihen hän laittaa Iskelmä-Finlandiasta saamansa palkintorahat.

”Vanhana elämä on erilaista. Mutta sen ei tarvitse olla huonompaa.”

”Uskon taolaiseen sananlaskuun: jos et voi elää, kuten tahdot, tahdo elää, kuten voit. Vanhana elämä on erilaista. Mutta sen ei tarvitse olla huonompaa.”

Parhaita asioita seitsemänkymppisenä olemisessa on Mikon mielestä se, että itseään ja tekemisiään ei ole tarve selitellä.

Jotkut tykkäävät, jotkut eivät. Vain se on tärkeää, mitä itse ajattelee itsestään ja mitä läheiset ajattelevat.

Lue Mikon koko haastattelu Kodin Kuvalehdestä 17/2022. Tilaajana voit lukea sen myös digilehdistä.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla