Jonna Nordströmin iloisenkirjavaan sukkamalliin mahtuu raitoja, sydämiä, neliöitä ja kolmioita. Nämä sukat ovat Jonna Nordströmin itse tekemiä.
Jonna Nordströmin iloisenkirjavaan sukkamalliin mahtuu raitoja, sydämiä, neliöitä ja kolmioita. Nämä sukat ovat Jonna Nordströmin itse tekemiä.

”Aloin vain kutoa jotain. En yleensä käytä ohjeita vaan annan oman luovuuteni tulla puikoille”, porilainen Jonna Nordström kertoo. Näin syntyivät kauniit kirjoneulesukat, jotka Jonna kuvasi nettiin, ja neuleväki innostui heti. JonSukkien suosio yllätti keksijänsä.

 

Jonna Nordström sai pikkusiskoltaan 40-vuotislahjaksi kasan sukkalankoja. Vuoden päästä langat olivat edelleen käyttämättä, ja Jonna päätti vihdoin tarttua niihin.

”Katselin pussia ja mietin, mitä tekisin. Valitsin väreiksi mustan, valkoisen ja pinkin.  Kuten aina, aloin vain kutoa jotain. En käytä yleensä ohjeita vaan annan oman luovuuteni tulla puikoille.”

Sukista tuli heti Jonnan lempisukat. Hän laittoi niistä kuvan Facebookiin.

”Ihmiset alkoivat tehdä sukkia jo ilman mallia.”

”Postasin kuvan muutamaan Facen villasukkaryhmään. Niitä ihasteltiin kilvan ja niihin pyydettiin ohjetta. Kerroin, ettei ohjetta ole, mutta kuvasta saa ottaa mallia.”

Hittisukat olivat syntyneet. Ne tunnetaan JonSukat-nimellä. Jonna joutui laatimaan myös ohjeen.

”Ihmiset alkoivat tehdä sukkia jo kuvista mallia ottaen ennen kuin olin edes tehnyt varsinaisia ohjeita.”

”Koiralle takki ja vauvalle haalari”

Jonna kertoo opetelleensa kutomaan sukkia kuutisen vuotta sitten. Kaksi vuotta sitten hän päätti perustaa blogin, jotta saisi laitettua jonnekin kuvia kutomuksistaan. Villasukkarakkautta-blogin jälkeen syntyi vielä Facebook-ryhmä ”Villasukkarakkautta -ohjeet JonSukkiin <3”.

Sen suosio on hurja menestystarina: vuodessa suljettuun ryhmään on liittynyt yli 23 000 jäsentä.

Ohjeet JonSukka-malleihin löytyvät ryhmän sivuilta ja ovat jaossa maksutta. Alun perin malli oli polvisukkamallisiin villasukkiin.

”On tehty kaulahuivia, villatakkia ja vauvalle haalaria. Vain mielikuvitus on rajana!”

”Kun sukkieni suosio alkoi kasvaa, aloin kehitellä muitakin malleja. Polvisukkien jälkeen tulivat naisten lyhyet sukat, miesten sukat, vanttuut, Marimekko-kuviolliset polvisukat, Suomi 100 -keräykseen oma vauvojen malli, säärystimet, pitkän muotoinen hiippalakki ja lasten koot sukkiin.”

Jonnan mukaan JonSukista on tullut suoranainen ilmiö. Nyt neulomisen harrastajat keksivät itsekin uusia malleja JonSukka-tyylillä.

”On tehty kaulahuivia, villatakkia, vauvalle haalaria, kissoille ja koirille takkeja. Vain mielikuvitus on rajana! Tällainen tavan kutoja ei olisi ryhmää perustaessaan uskonut, että siinä olisi joskus enemmän kuin muutama sata jäsentä.”

JonSukka-ryhmään kuuluva Kirsi Auvinen neuloi kymmenessä päivässä neuletakin. "Olin lomalla, niin oli aikaa. Rakastan JonSukka-mallia!" Kirsi kertoo.
JonSukka-ryhmään kuuluva Kirsi Auvinen neuloi kymmenessä päivässä neuletakin. "Olin lomalla, niin oli aikaa. Rakastan JonSukka-mallia!" Kirsi kertoo.

Paula Väätti neuloi JonSukkia TAYS:siin vastasyntyneille. ”Näihin jää väkisellä koukkuun! Ovat joutuisat kutoa.”
Paula Väätti neuloi JonSukkia TAYS:siin vastasyntyneille. ”Näihin jää väkisellä koukkuun! Ovat joutuisat kutoa.”

”Ekat, muttei vikat!”

Malli on kaunis, ja Jonna arvelee, että käsityönystävät voivat pitää myös sen helppoudesta.

”Kirjoneuleen kuviot ovat helpoimmasta päästä, joten monet ensikertalaiset ovat uskaltaneet kokeilla näillä malleilla kirjoneuletta ensi kertaa. Väreillä pääsee leikittelemään, ja se onkin iso syy tehdä uudet ja taas uudet erilaisilla väreillä. Ryhmän motoksi on muodostunut lause ekat, muttei vikat!”.

Jonna itse tekee esimerkiksi polvisukista aina erilaiset.

”Laitan kuviot eri järjestykseen tai teen erilaisia kuvioita. Minua puuduttaisi kutoa aina ihan prikulleen samanlaisia.”

”Nyt kudon enemmän läheisilleni”

Ammatiltaan Jonna Nordström on lähihoitaja ja töissä Porin Reposaaressa kotihoidossa.

”Hoidan siis vanhuksia heidän kodeissaan.”

Vapaa-ajalla hän neuloo sukkia lähes joka päivä: joskus puolisen tuntia, joskus aamukymmenestä iltakuuteen. Ystäviensä kanssa hän on perustanut LankaLyylit-nimisen käsityökerhon.

”Kokoonnumme kerran kuussa kutomaan ja oppimaan uusia juttuja toisiltamme.”

Sukkia Jonna tekee sekä itselleen, myyntiin että hyväntekeväisyyteen.

”Viime vuonna kudoin todella paljon myyntiin ja muille kutominen jäi vähiin. Sitä edellisenä vuonna taas kudoin melkein 50 paria hyväntekeväisyyteen. Tämän vuoden olen pyhittänyt omille jutuille, eli kudon sukkia enemmän lahjaksi läheisilleni, jotka jäivät viime vuonna vallan ilman sukkia.”

Neljä vuotta sitten Jonna perusti siskonsa kanssa Hyväntekeväisyysryhmä KFC – Knit for Charityn.

”Sukkia alkoi olla vähän joka nurkassa. Mietimme, mihin niitä voisi lahjoittaa.”

”Meillä ja äidillämme alkoi olla sukkia vähän joka nurkassa. Mietimme, mihin voisimme niitä lahjoittaa. Keksimme ajatuksen omasta ryhmästä, jotta saisimme lahjoitukset varmasti perille oikeisiin kohteisiin.”

Isoja kassillisia sukkia ja muita neuleita on lahjoitettu muun muassa lastenkoteihin, lotille ja veteraaneille, vanhuksille sekä ensi- ja turvakotiin. Nyt keräyksen kohteena ovat päihde- ja mielenterveyskuntoutujat.

”Lahjoittaminen antaa hyvän mielen myös tekijälle”, Jonna sanoo.

 

#villasukkarakkautta #jonsukatesittelyssä #käsityöpäivä #tuuri #kyläkauppakeskinen #jonsukat

Henkilön Jonna (@villasukkarakkautta) jakama julkaisu

Jonna Nordström esitteli sukkiaan viime syksynä Tuurin kyläkaupan käsityöpäivässä.

”Tarvitsen itsekin aika paljon sukkia”

Hyvää mieltä sukkataituri saa myös itse neulomisesta – ja työn tuloksilla on aina käyttöä.

”Rakastan villasukkien käyttämistä ja käytän niitä kesät talvet. Siksi tarvitsen niitä itsellenikin aika paljon.”

Jonna neuloo mieluiten paksuista sukkalangoista, joille hän on myös ohjeet tehnyt.

”Minulla on niin löysä käsiala, että ohuista langoista kudottaessa pitäisi ottaa todella ohuet puikot, eikä työ tuntuisi valmistuvan millään. Villasukat ovat melko nopeat ja helpot tehdä.”

Jonna hymähtää, ettei hänen kärsivällisyydellään oikein isompia töitä voi tehdäkään.

”Kerran tein isoäidinneliöistä virkaten viltin. Sen tekeminen kesti vuoden!”

Taija Tyynmaa eli kuusi vuotta kaduilla. Raitistumisen jälkeen alkoi uusi elämä. 

”Hyvä, että olet vankilassa. Niin kirjeessä luki. Kirjeen oli kirjoittanut juuri täysi-ikäiseksi tullut tyttäreni. 'Nyt minun ei tarvitse jatkuvasti pelätä, milloin tulee soitto, että äiti on kuollut', tytär kirjoitti.

Silloin pohjani tuli vastaan. Ymmärsin todella, miten väärin olin tehnyt. 

”Panta jalassani muistutti, että vankilaan en halua palata.”

Kesäkuussa 2016 pääsin koevapauteen ja lähdin suoraan päihderiippuvaisten Minnesota-hoitoon. Kun hoidon aikana kerroin tarinani hoitajalle, asiat loksahtivat paikoilleen. Tajusin, mitä haluan ja mitä en. Panta jalassani muistutti, että vankilaan en halua palata.

Halusin raitistua, ja tein sen. Huumeet ja alkoholi jäivät.

Olin ollut asunnottomana kuusi vuotta. 

 

KUN MENIN ÖISIN rappukäytävään nukkumaan, varmistin, että rappuset olivat sellaiset, ettei minua voinut nähdä askelmien välistä.

Kun sisällä asunnoissa joku veti vessan tai kolisutteli ovia, heräsin. Kun aamuyöllä lehdenjakaja tuli jakamaan lehtiä, olin niin hiljaa kuin osasin.

”En halunnut, että kenellekään paljastuisi, ettei minulla ollut kämppää.”

Silloin tällöin vartija tuli keskellä yötä paikalle, läimäisi valot päälle ja käski häipyä. Yritin heittää tilanteen vitsiksi, naureskella, että hitsi kun meni ilta pitkäksi.

En halunnut, että kenellekään paljastuisi, ettei minulla ollut kämppää.

 

KAIKKI OLI RIISTÄYTYNYT käsistä, kun äitini kuoli yllättäen. Olin 30-vuotias, kun aloin käyttää huumeita. Aikaisemmin olin kokeillut jotain silloin tällöin. Äidin kuoleman jälkeen oli ihan sama, millä sain pääni sekaisin, kunhan sain.

Kotonani oli jatkuvasti bileet, musiikki soi yötä päivää. Jonakin selkeänä hetkenä maksoin äidin perintörahoilla kerralla vuoden vuokrat, jotta ainakin asuntoni säilyisi.

Sitten jouduin vankilaan suorittamattoman yhdyskuntapalveluksen vuoksi. Vankilassa ollessani sain kuulla, että olin saanut häädön asunnostani. Kun vapautuisin, tavaroideni pitäisi olla päivässä pois asunnostani. Ulosottomies puhui minulle lisää aikaa, neljä päivää.

Niiden päivien jälkeen olin asunnoton.

 

ISTUIN VANKILASSA huumausainerikoksista ja maksamattomista sakoista seitsemän kertaa.

Raitistumiseni jälkeen sain kaupungilta tuetun vuokra-asunnon. En alkuun meinannut uskoa sitä. Kotona oleminen täytyi opetella kokonaan alusta.

”Parikymppinen tyttäreni opetti minut laittamaan ruokaa ja käymään kaupassa.”

Niin väärinpäin kuin se meneekin, parikymppinen tyttäreni opetti minut laittamaan ruokaa ja käymään kaupassa.

Ensin ajattelin, että minun pitäisi esimerkiksi hyvittää kaikki lapsilleni rahallisesti. Nyt tiedän, että ainoa tapa, millä voin hyvittää tapahtunutta, on olla raitis ja vihdoin läsnä. Heidän ei tarvitse enää miettiä, missä olen tänään.”

Millaista on asunnottoman arki? Mitä Taija joutui opettelemaan, kun hän kuuden vuoden jälkeen sai taas oman kodin? Lue Taijan koko tarina Kodin Kuvalehdestä 14/2018. Voit lukea jutun myös digilehdestä tai ilmaisena tähtiartikkelina, jos olet tilaaja tai teet kuukauden maksuttoman koetilauksen täällä.

”Ennen ajattelin, että olen kovis ja pärjään yksin. Nyt olen oppinut, että voin pyytää apua. Voin soittaa vaikka tyttärelleni tai asumisen tukihenkilölleni”, Taija Tyynmaa, 39, sanoo.
”Ennen ajattelin, että olen kovis ja pärjään yksin. Nyt olen oppinut, että voin pyytää apua. Voin soittaa vaikka tyttärelleni tai asumisen tukihenkilölleni”, Taija Tyynmaa, 39, sanoo.

Taija Tyynmaa oli vuosia asunnoton ja nukkui rappukäytävissä. Nyt hän siivoaa rappuja työkseen, tulee töistä omaan kotiin ja hyvittää mennyttä lapsilleen pysymällä raittiina.

”Rappukäytävään laskeutui rauha kahden aikaan aamuyöllä. Silloin talojen asukkaat olivat yleensä nukkumassa ja rappuihin oli turvallista mennä. Olin kolmikymppinen ja saanut juuri häädön asunnostani.

Avasin ulko-oven ja astuin sisään. Se oli ihan tavallinen kerrostalo,...