Jonna Nordströmin iloisenkirjavaan sukkamalliin mahtuu raitoja, sydämiä, neliöitä ja kolmioita. Nämä sukat ovat Jonna Nordströmin itse tekemiä.
Jonna Nordströmin iloisenkirjavaan sukkamalliin mahtuu raitoja, sydämiä, neliöitä ja kolmioita. Nämä sukat ovat Jonna Nordströmin itse tekemiä.

”Aloin vain kutoa jotain. En yleensä käytä ohjeita vaan annan oman luovuuteni tulla puikoille”, porilainen Jonna Nordström kertoo. Näin syntyivät kauniit kirjoneulesukat, jotka Jonna kuvasi nettiin, ja neuleväki innostui heti. JonSukkien suosio yllätti keksijänsä.

 

Jonna Nordström sai pikkusiskoltaan 40-vuotislahjaksi kasan sukkalankoja. Vuoden päästä langat olivat edelleen käyttämättä, ja Jonna päätti vihdoin tarttua niihin.

”Katselin pussia ja mietin, mitä tekisin. Valitsin väreiksi mustan, valkoisen ja pinkin.  Kuten aina, aloin vain kutoa jotain. En käytä yleensä ohjeita vaan annan oman luovuuteni tulla puikoille.”

Sukista tuli heti Jonnan lempisukat. Hän laittoi niistä kuvan Facebookiin.

”Ihmiset alkoivat tehdä sukkia jo ilman mallia.”

”Postasin kuvan muutamaan Facen villasukkaryhmään. Niitä ihasteltiin kilvan ja niihin pyydettiin ohjetta. Kerroin, ettei ohjetta ole, mutta kuvasta saa ottaa mallia.”

Hittisukat olivat syntyneet. Ne tunnetaan JonSukat-nimellä. Jonna joutui laatimaan myös ohjeen.

”Ihmiset alkoivat tehdä sukkia jo kuvista mallia ottaen ennen kuin olin edes tehnyt varsinaisia ohjeita.”

”Koiralle takki ja vauvalle haalari”

Jonna kertoo opetelleensa kutomaan sukkia kuutisen vuotta sitten. Kaksi vuotta sitten hän päätti perustaa blogin, jotta saisi laitettua jonnekin kuvia kutomuksistaan. Villasukkarakkautta-blogin jälkeen syntyi vielä Facebook-ryhmä ”Villasukkarakkautta -ohjeet JonSukkiin <3”.

Sen suosio on hurja menestystarina: vuodessa suljettuun ryhmään on liittynyt yli 23 000 jäsentä.

Ohjeet JonSukka-malleihin löytyvät ryhmän sivuilta ja ovat jaossa maksutta. Alun perin malli oli polvisukkamallisiin villasukkiin.

”On tehty kaulahuivia, villatakkia ja vauvalle haalaria. Vain mielikuvitus on rajana!”

”Kun sukkieni suosio alkoi kasvaa, aloin kehitellä muitakin malleja. Polvisukkien jälkeen tulivat naisten lyhyet sukat, miesten sukat, vanttuut, Marimekko-kuviolliset polvisukat, Suomi 100 -keräykseen oma vauvojen malli, säärystimet, pitkän muotoinen hiippalakki ja lasten koot sukkiin.”

Jonnan mukaan JonSukista on tullut suoranainen ilmiö. Nyt neulomisen harrastajat keksivät itsekin uusia malleja JonSukka-tyylillä.

”On tehty kaulahuivia, villatakkia, vauvalle haalaria, kissoille ja koirille takkeja. Vain mielikuvitus on rajana! Tällainen tavan kutoja ei olisi ryhmää perustaessaan uskonut, että siinä olisi joskus enemmän kuin muutama sata jäsentä.”

JonSukka-ryhmään kuuluva Kirsi Auvinen neuloi kymmenessä päivässä neuletakin. "Olin lomalla, niin oli aikaa. Rakastan JonSukka-mallia!" Kirsi kertoo.
JonSukka-ryhmään kuuluva Kirsi Auvinen neuloi kymmenessä päivässä neuletakin. "Olin lomalla, niin oli aikaa. Rakastan JonSukka-mallia!" Kirsi kertoo.

Paula Väätti neuloi JonSukkia TAYS:siin vastasyntyneille. ”Näihin jää väkisellä koukkuun! Ovat joutuisat kutoa.”
Paula Väätti neuloi JonSukkia TAYS:siin vastasyntyneille. ”Näihin jää väkisellä koukkuun! Ovat joutuisat kutoa.”

”Ekat, muttei vikat!”

Malli on kaunis, ja Jonna arvelee, että käsityönystävät voivat pitää myös sen helppoudesta.

”Kirjoneuleen kuviot ovat helpoimmasta päästä, joten monet ensikertalaiset ovat uskaltaneet kokeilla näillä malleilla kirjoneuletta ensi kertaa. Väreillä pääsee leikittelemään, ja se onkin iso syy tehdä uudet ja taas uudet erilaisilla väreillä. Ryhmän motoksi on muodostunut lause ekat, muttei vikat!”.

Jonna itse tekee esimerkiksi polvisukista aina erilaiset.

”Laitan kuviot eri järjestykseen tai teen erilaisia kuvioita. Minua puuduttaisi kutoa aina ihan prikulleen samanlaisia.”

”Nyt kudon enemmän läheisilleni”

Ammatiltaan Jonna Nordström on lähihoitaja ja töissä Porin Reposaaressa kotihoidossa.

”Hoidan siis vanhuksia heidän kodeissaan.”

Vapaa-ajalla hän neuloo sukkia lähes joka päivä: joskus puolisen tuntia, joskus aamukymmenestä iltakuuteen. Ystäviensä kanssa hän on perustanut LankaLyylit-nimisen käsityökerhon.

”Kokoonnumme kerran kuussa kutomaan ja oppimaan uusia juttuja toisiltamme.”

Sukkia Jonna tekee sekä itselleen, myyntiin että hyväntekeväisyyteen.

”Viime vuonna kudoin todella paljon myyntiin ja muille kutominen jäi vähiin. Sitä edellisenä vuonna taas kudoin melkein 50 paria hyväntekeväisyyteen. Tämän vuoden olen pyhittänyt omille jutuille, eli kudon sukkia enemmän lahjaksi läheisilleni, jotka jäivät viime vuonna vallan ilman sukkia.”

Neljä vuotta sitten Jonna perusti siskonsa kanssa Hyväntekeväisyysryhmä KFC – Knit for Charityn.

”Sukkia alkoi olla vähän joka nurkassa. Mietimme, mihin niitä voisi lahjoittaa.”

”Meillä ja äidillämme alkoi olla sukkia vähän joka nurkassa. Mietimme, mihin voisimme niitä lahjoittaa. Keksimme ajatuksen omasta ryhmästä, jotta saisimme lahjoitukset varmasti perille oikeisiin kohteisiin.”

Isoja kassillisia sukkia ja muita neuleita on lahjoitettu muun muassa lastenkoteihin, lotille ja veteraaneille, vanhuksille sekä ensi- ja turvakotiin. Nyt keräyksen kohteena ovat päihde- ja mielenterveyskuntoutujat.

”Lahjoittaminen antaa hyvän mielen myös tekijälle”, Jonna sanoo.

 

#villasukkarakkautta #jonsukatesittelyssä #käsityöpäivä #tuuri #kyläkauppakeskinen #jonsukat

Henkilön Jonna (@villasukkarakkautta) jakama julkaisu

Jonna Nordström esitteli sukkiaan viime syksynä Tuurin kyläkaupan käsityöpäivässä.

”Tarvitsen itsekin aika paljon sukkia”

Hyvää mieltä sukkataituri saa myös itse neulomisesta – ja työn tuloksilla on aina käyttöä.

”Rakastan villasukkien käyttämistä ja käytän niitä kesät talvet. Siksi tarvitsen niitä itsellenikin aika paljon.”

Jonna neuloo mieluiten paksuista sukkalangoista, joille hän on myös ohjeet tehnyt.

”Minulla on niin löysä käsiala, että ohuista langoista kudottaessa pitäisi ottaa todella ohuet puikot, eikä työ tuntuisi valmistuvan millään. Villasukat ovat melko nopeat ja helpot tehdä.”

Jonna hymähtää, ettei hänen kärsivällisyydellään oikein isompia töitä voi tehdäkään.

”Kerran tein isoäidinneliöistä virkaten viltin. Sen tekeminen kesti vuoden!”

Jonas haluaa puhua sairaudestaan avoimesti, jotta voisi auttaa kohtalotovereitaan.
Jonas haluaa puhua sairaudestaan avoimesti, jotta voisi auttaa kohtalotovereitaan.

Jo lapsena Jonas Pieniniemen pää oli täynnä outoja ajatuksia. Vuosia myöhemmin Jonas sai tietää sairastavansa pakko-oireista häiriötä. Nyt 33-vuotias Jonas ei enää häpeä.

”Huolehdin ihan samoista asioista kuin muutkin: Entä, jos saan potkut? Menetänkö taloni? Jättääkö vaimo, menetänkö koiratkin?

Kai jokainen joskus miettii, oliko töissä tarpeeksi tehokas tai onko parisuhteessa kaikki hyvin. Minulla ajatus vain jää päälle, ja mietin sitä koko ajan. Se on kuin jatkuva kela: pyörii ja pyörii, eikä siitä voi päästää irti.

Yhdistelen asioita, jotka eivät oikeasti kuulu toisiinsa. Jos olen keittiössä ja ajattelen potkujen saamista, saatan yhdistää keittiön ja pahan olon. Sen jälkeen keittiö alkaa tuntua ahdistavalta paikalta.

Sairastan pakko-oireista häiriötä eli OCD:ta. Lyhenne tulee sanoista obsessive-compulsive disorder. Obsessive viittaa pakkoajatuksiin ja compulsive taas pakkotoimintoihin, joiden tarkoitus on helpottaa ahdistavia ajatuksia.

” Ajatus vain jää päälle, ja mietin sitä koko ajan. Se on kuin jatkuva kela.”

Usein ihmiset ajattelevat, että pakko-oireista kärsivä pesee jatkuvasti käsiään tai tarkistaa lukot kymmeneen kertaan. Mutta OCD ei ole vain sitä. Minulla ei ole juurikaan pakkotoimintoja, koska pystyn kontrolloimaan niitä. Sen sijaan pään sisällä on sekamelska.

Jo lapsena minua vaivasi jatkuvasti jonkinlainen turvattomuuden tunne. Päässäni oli hirveä määrä kysymyksiä, joihin äiti ja isä eivät oikein osanneet vastata.

Hankaliksi oireet muuttuivat yläasteella. Esimerkiksi ovesta piti astua tietyllä jalalla tai muuten tapahtuisi jotain pahaa. En kertonut oireista kenellekään. Ajattelin, että olen outo ja minussa on jotain vikaa.

”Diagnoosi oli helpotus. Minulla oli vaiva, jota voidaan hoitaa. En ollutkaan tulossa hulluksi.”

Sitten tuli syksy 2012. Pakkoajatuksia ja pelkotiloja oli lähes jatkuvasti. Myös aistini olivat kuin hätätilassa. Kun vein koiria ulos, tarkkailin jatkuvasti, mitä näin ja mitä kuulin. En saanut nukuttua, ja se näkyi töissä.

Yhtenä iltana kävelin tiellä ja vastaan ajoi rekka, jossa oli suuret ja kirkkaat valot. Mietin, olisiko siinä ratkaisu.

Tunne oli niin vahva, että menin psykiatrille.

Diagnoosi oli helpotus. Minulla oli vaiva, jota voidaan hoitaa. En ollutkaan tulossa hulluksi.”

Millaista on arki pakko-oireiden kanssa? Miten sairaus on vaikuttanut ihmissuhteisiin? Mikä Jonasta on auttanut eniten?

Lue Jonaksen koko tarina Kodin Kuvalehdestä 10/2018. Voit lukea sen myös digilehdestä sekä ilmaisena tähtiartikkelina, jos olet tilaaja tai teet kuukauden maksuttoman koetilauksen täällä.

33-vuotias Jonas Pieninimi asuu vaimonsa Katin ja kahden koiran kanssa Vantaalla. Bostoninterrierit Wanda ja Sookie saivat nimensä elokuva- ja tv-sarjojen henkilöiltä. Jonas on työskennellyt hotelli- ja vakuutusalalla. Nyt hän haaveilee ammatista, jossa voisi auttaa mielenterveyden kanssa kamppailevia.
33-vuotias Jonas Pieninimi asuu vaimonsa Katin ja kahden koiran kanssa Vantaalla. Bostoninterrierit Wanda ja Sookie saivat nimensä elokuva- ja tv-sarjojen henkilöiltä. Jonas on työskennellyt hotelli- ja vakuutusalalla. Nyt hän haaveilee ammatista, jossa voisi auttaa mielenterveyden kanssa kamppailevia.

Kun Jonas Pieniniemi oli lapsi, pää oli täynnä kysymyksiä ja outoja ajatuksia. Vasta vuosia myöhemmin hän kuuli sairaudesta nimeltä pakko-oireinen häiriö.

”Entä, jos saan potkut? Menetänkö taloni? Jättääkö vaimo, menetänkö koiratkin? No, tuskin mitään potkuja tulee. Mutta entä jos tuleekin?

Huolehdin ihan samoista asioista kuin muutkin. Kai jokainen joskus miettii, oliko töissä tarpeeksi tehokas tai onko parisuhteessa kaikki hyvin. Minulla...