Suru lemmikin kuolemasta on yhtä aitoa kuin suru läheisen ihmisen menettämisestä. Se vaatii myös samanlaisen surutyön.

Tuttava madalsi ääntään, kun hän tunnusti: "Hävettää kertoa, mutta itkin koirieni kuolemaa enemmän kuin olen itkenyt kenenkään ihmisen menettämistä."

Ilmiö on tuttu psykologi Tanja Honkaselle. Suru eläimen kuolemasta on syvä, mutta surija peittelee sitä. Etenkin, jos hänen lähipiirinsä vähättelee ja vähän naureskeleekin: "Eläinhän se vain oli, niitä saa uusia."

"Eläin ei arvostele ihmisen sosiaalisia taitoja eikä kavahda hänen vajavaisuuttaan."

Kun Tanja Honkanen tutki pro gradu -työssään ihmisen ja eläimen suhdetta, hän huomasi, että kyse oli paljosta muusta kuin vain eläimestä. Vastaajat olivat sitä mieltä, että suhde eläimeen tarjoaa heille enemmän perushyveitä kuin ihmisten väliset suhteet.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

"Eläin toi heidän elämäänsä rakkautta ja hyväksyntää. Se ei arvostellut ihmisen sosiaalisia taitoja eikä kavahtanut hänen vajavaisuuttaan", Tanja Honkanen kertoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Monesta tuntuu helpommalta luoda lämmin suhde eläimeen kuin toiseen ihmiseen.

Ei siis ihme, että monesta tuntuu helpommalta luoda lämmin suhde eläimeen kuin toiseen ihmiseen. Tanja Honkasen mielestä eläinsuhde ei edes ole vähäarvoisempi.

Ainakin se on ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin yksinäisyys ja erakoituminen. Se voi jopa kuntouttaa ihmistä, jolla on ollut vaikeaa omien lajitovereiden kanssa.

Eläin ei ole enää vain ruokaa

Miksi eläimen suremista siten häpeillään?

Tanja Honkanen arvelee syy ulottuvan aikaan, jolloin ihmisen suhde eläimeen oli karun suoraviivainen: eläin oli ruokaa, villaa, höyheniä ja nahkoja.

Harva meistä nykyäänkään suree sitä, että lautasella köllöttävä pihvi oli joskus elävä olento. Silti muutosta on tapahtunut. Vaikka syömme lihaa, lemmikkieläintä emme suostuisi syömään, ainakaan länsimaissa.

Viidesosa vastanneista oli sitä mieltä, että eläin oli heille elämän tärkein asia.

"Eläinten arvostus on noussut sitä mukaa, kun ne ovat alkaneet täyttää myös ihmisen psykologisia perustarpeita", Tanja Honkanen toteaa.

Viidesosa Tanja Honkasen gradukysymyksiin vastanneista olikin sitä mieltä, että eläin oli heille elämän tärkein asia. Yli 60 prosenttia piti eläintä perheenjäsenenä.

Useampi kuin joka kymmenes kertoi tilanteista, joissa eläin oli tuonut tarkoituksen omistajansa elämään.

Padottu suru löytää tien ulos

Suru lemmikin menettämisestä voi tuntua erityisen raskaalta, koska sen työstämiseen ei ole valmiita rituaaleja.

Taakkaa lisää, jos surija joutuu peittelemään tunteitaan pilkkaajien pelossa.

"Jos surua ei saa tuntea, se jää sanattomaksi möykyksi ihmisen sisälle"

"Suru on jo itsessään raskasta. Jos sitä ei saa tuntea, se jää sanattomaksi möykyksi ihmisen sisälle", Tanja Honkanen kertoo.

Sieltä se etsii purkautumistien. Jos ei muuten niin psyykkisinä tai ruumiillisina oireina. Senkin takia on tärkeää, että surun eläimen kuolemasta saa häpeilemättä surra, työstää ja jakaa muiden kanssa.

Sosiaalisen median sydämet ja kyynelehtivät emojit lohduttavat surevaa.

"Itse käsittelin rakkaan hevoseni kuolemaa muun muassa kirjoittamalla runon, johon yritin tavoittaa yhteisten hetkiemme merkityksen", Tanja Honkanen kertoo.

"Hyödynsin myös perinteisiä kuolemaan liittyviä rituaaleja: hevoseni haudattiin, etsin luonnosta hautakiven ja se kaiverrettiin hevosen tiedoin, tein elämässämme mukana olleille ihmisille muistotaulut kiitokseksi kaikesta saamastamme avusta. Rituaalit helpottivat surutyötäni."

Myös sosiaalinen media auttaa. Surevaa lohduttaa, kun hän voi jakaa menetyksen toisten eläintenomistajien kanssa ja saa osanottoja, sydämiä ja kyynelehtiviä emojeja.

Jäljelle jää kiitollisuus

Tanja Honkanen muistuttaa, ettei kukaan voi määritellä toisen puolesta, miten kauan suru saa kestää. Myös surun kokemukset ovat ja saavat olla yksilöllisiä.

"On sanottu, että suru menetyksestä kestää noin puolet siitä ajasta, jonka suhde menetettyyn kesti."

Suru ei ole tunne, jonka voi suorittaa tehokkaasti läpi.

Suru ei ole tunne, jonka voi suorittaa tehokkaasti läpi. Se on prosessi, joka seuraa ihmisen elämässä pitkään, vaihtelevin tavoin ja vaihtelevalla voimalla.

"Suru saattaa ilmetä 'surahduksina' eli yllättäen ilmaantuvina voimakkaan suremisen hetkinä tasaisempien aikojen seassa", Tanja Honkanen kuvaa.

"Vasta jos suruprosessi ei etene, surija tarvitsee tukea ja apua."

Ajan myötä suru kuitenkin hellittää. Sen raastavimmat piikit pehmenevät ja muuttuvat lempeämmiksi.

"Kun suru hellittää otettaan, jalansijaa saavat ikävä ja kaiho. Syvimmäksi kokemukseksi nousee kiitollisuus yhteisistä hetkistä", Tanja Honkanen kertoo.

"Vasta jos suruprosessi ei etene tai uhkaa päätyä katkeruuteen, surija tarvitsee tukea ja apua."

Serena

Kun oma koirani kuoli - siitä on vain kuukausi aikaa - lähetin kaikille ystäville lyhyen viestin jossa syntymä- ja kuolinpäivä, kuva meistä ja RIP. Ajattelin että se joka haluaa saa ottaa yhteyttä - useimmat ottivat ja ottivat myös osaa suruun. Se auttoi paljon. Myös eri kulttuureista olevat ihmiset ymmärsivät hyvin menetykseni, vaikka ehkä eivät itse haluaisikaan koiraa. Pitää paikkansa se mitä yllä kirjoitettiin - suru tulee joskus yllättäen kun muistelen yhteisiä aikoja, joskus se taas painuu taka-alalle. Yhteistä taivalta oli yli 9v ja koiran lopettaminen oli oma päätös kasvaimen takia jota ei enää voitu leikata. Se päivä oli elämäni pahimpia. Nyt mietin löytökoiran ottamista, vain hetken aion vielä surra ja sitten.

  • ylös 23
  • alas 8
Sisältö jatkuu mainoksen alla