Jokaista asiaa ei tarvitse tehdä täysillä.
Äidilläni on liikenteessä erikoisen rento ote. Oho, ajoinpa lujaa äskeiseen kurviin. Hups, kolautinkohan pysäköidessäni tuota autoa?
Mutta jos jälkeä ei tullut, turha jäädä murehtimaan. Ketä tuo nyt haittaa!
Kympin tyttöä moinen asenne kauhistuttaa. Olen aina halunnut suoriutua kaikesta jos en täydellisesti, niin vähintään erittäin hyvin.
Kantapään ja monien unettomien öiden kautta olen kuitenkin saanut oppia, ettei elämässä aivan jokainen asia olekaan kiinni täydellisyydestä. Maailma ei romahda, vaikka en kevätsiivouksessa jaksaisi imuroida sohvan alta. Oikeastaan kukaan ei edes huomaa nurkan pölypalloja. Kuka sinne nyt ylipäätään katsoisi?
Äitini asenne on ehkä liikenteessä kohtalokas. Muualle elämään sitä kannattaa kuitenkin soveltaa. Joskus todella riittää, että risteyksessä vain ehtii alta pois ennen kuin kolahtaa.
