Parisuhde ei anna oikeutta käyttäytyä miten sattuu. Monelta ongelmalta säästyisi, kun alkaisi puhua kumppanille yhtä kauniisti kuin ystävilleen, sanoo parisuhdekouluttaja Sari Liljeström.

RIITELY OLISI KIELLETTÄVÄ.

Ihmisille on vuosikymmeniä uskoteltu, että parisuhteessa pitää riidellä. Ei pidä. Tietysti välillä suututtaa: se kertoo, että asia on minulle tärkeä. Yhtä selvää on, että kumppanin kanssa tulee ristiriitoja ja niitä pitää ratkoa. Mutta ne eivät anna oikeutta haukkua toista. Haukku tekee vain haavoja. Kun oma rakas sanoo ilkeästi, se sattuu erityisen kovaa, koska parisuhteessa on aina läsnä hylätyksi tulemisen pelko.

Riitelystä on kyse, kun lauseet alkavat sanoilla ”kun sinä aina” ja ”sinä et milloinkaan”. Ei niin puhuta, jos halutaan oikeasti selvittää ristiriitaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
"Huutaminen ja tavaroiden heittely ovat opittuja tapoja ja huonoa käytöstä", sanoo parisuhdekouluttaja Sari Liljeström.
"Huutaminen ja tavaroiden heittely ovat opittuja tapoja ja huonoa käytöstä", sanoo parisuhdekouluttaja Sari Liljeström.

KOTONAKIN PITÄÄ KÄYTTÄYTYÄ.

Kotona pätevät samat käytössäännöt kuin muuallakin. Silti moni käyttäytyy huonoimmin sitä ihmistä kohtaan, joka on kaikkein läheisin. Sen kuulee kaupungilla, kun ihmiset vastaavat puhelimeensa. Kun he sähähtävät, että ”mitä nyt?”, toisessa päässä on todennäköisimmin oma kumppani. Ystävälle ei koskaan vastattaisi noin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lapset puhuvat vanhemmilleen samaan sävyyn silloin, kun kokeilevat rajojaan. Joillekin jää siitä aikuiseksi asti käsitys, että rakkaimpia saa puhutella miten tahansa. Ei saa. Se on lapsellista käytöstä.

HUUTAMINEN EI OLE TEMPERAMENTTIA.

Huutaminen ja tavaroiden heittely ovat opittuja tapoja ja huonoa käytöstä. Moni väittää, ettei voi niille mitään, kun on niin temperamenttinen. Niin minäkin olen. Silti minun on pitänyt hyväksyä se, että ennen räjähtämistä on laskettava kymmeneen ja päätettävä, mitä teen: heitänkö, huudanko vai menenkö hetkeksi kävelemään ja miettimään, että nousipas minulle isoja tunteita; mistä ne mahtavat kertoa?

Aivojen ajattelu- ja tunnelohko ovat yhteydessä toisiinsa koko ajan. Siksi tunteet eivät voi normaalielämässä kaapata meitä valtoihinsa niin, ettemme pystyisi harkitsemaan tekojamme myös järjellä.

KYSY MIELIPIDETTÄ, ÄLÄ ARVAA SITÄ.

Tulkitseminen loukkaa aina. Jos kumppani sanoo, että ”sinä et varmaan tykännyt ruuastani”, minussa herää heti tarve puolustautua: olenko mielestäsi nirso, olenko koskaan valittanut ruuistasi, haluatko taas riidellä? Jos hän sen sijaan kysyy, mitä mieltä olin ruuasta, se kertoo, että hän tosiaan haluaa tietää mielipiteeni.

KAIKKIA ONGELMIA EI VOI RATKAISTA.

Kolmasosa parisuhteen ongelmista on sellaisia, jotka eivät ole ratkaistavissa. Ne syntyvät tosiasiasta, että parisuhteessakin ihmiset ovat erilaisia. Jos toinen on aamu- ja toinen iltauninen, se vain on niin ja sen kanssa täytyy oppia elämään. Ainakaan siitä ei kannata käydä jatkuvia riitoja. Eikä kumppanin vaihtaminen auta, sillä uuden ihmisen kanssa löytyy taas uusia ratkaisemattomia eroja.

SAA ANTAA PERIKSI, VAIKKA OLISI OIKEASSA.

Jokaista vääryyttä ei tarvitse korjata. Jos puoliso haluaa uskoa, että karkausvuodessa on 364 päivää, mitä väliä sillä oikeasti on? Hyvä syy antaa periksi on se, että sillä välttää lapsellisen kinastelun. Parisuhteen riidat lähtevät usein mitättömistä asioista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla