Olen kiitollinen anopilleni, että hän kasvatti pojastaan miehen, joka kohtelee sekä äitiään että minua hienolla tavalla.

En halunnut olla tekemisissä appiukkoni kanssa, sillä hän oli oikea vanhan ajan despootti. Tein hänelle selväksi, ettei minun, päämäärätietoisen eteläpohjalaisakan, yli kävellä. Olen korkeasti koulutettu ja hyvässä virassa, enkä sulata patriarkkoja, jotka luulevat voivansa määräillä seuraavaa sukupolvea.

Anoppini sen sijaan on hieno ja hyvä ihminen. Olen kiitollinen anopille, että hän kasvatti poikansa erinomaisesti. Olen tyytyväinen myös siitä, että mieheni suhde äitiinsä on hyvä. Mieheni kohtelee sekä äitiään että minua erittäin hienolla tavalla.Usein anoppeja on haukuttu tälläkin palstalla, mutta varmaan monella muullakin on anoppi, joka ansaitsee kehuja ja kiitosta.

Miniä

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toinen eteläpohjalaisakka

Kirje oli yksityiskohtia myöten sellainen kuin olisin sen itse kirjoittanut. Kokemukseni ja tilanteeni ovat täysin samat. Pidin myös tiukasti kiinni siitä, että vaikeasti luonnevikainen appiukko, oikea pater familias, ei kävellyt ylitseni ja sanoin tiukasti vastaan ja pidin pääni.
Arvostan suuresti anoppiani, vaikka hän on henkilönä hiukan etäinen. Olen todella kiitollinen siitä, että hän on kasvattanut poikansa fiksuksi, kohteliaaksi ja toiset ihmiset huomioonottavaksi mieheksi.

Mumma maailmalta

Mummautunut pohjalaisakka:) kiittää yhtenä tuhansista anopeista tämän kirjoittajaa. Kaunista avarakatseisuutta hoitaa suhdetta hyvään anoppiin, vaikkei appiukkoa voinutkaan arvostaa. Itsellänikin oli ihana anoppi ja olen onnellinen, että ehdin kiittää häntä hänen omissa juhlissaan nimenomaan hänen eläessään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla