Me puhumme ilmastonmuutoksesta, mutta meidän pitäisi puhua käyttäytymisen muutoksesta. Ole sinä se muutos.

Ostin ruokia, joiden hinta oli alennettu, koska parasta ennen -päiväys oli lähellä. Kysyin kassalta, mitä tapahtuu niille ruuille, jotka eivät mene kaupaksi. Ne menevät roskiin, kassa vastasi.

Vaikutan ilmastoon omalta osaltani niin, että ostan ruokaa, joka muuten olisi vaarassa joutua roskiin. Moni ruoka on hyvää vielä parasta ennen -päivän jälkeenkin.

Ilmastonmuutoksen ehkäisy on jokapäiväisten tapojen muuttamista, kuten ruuan loppuun käyttämistä. Se on myös vaatteiden käyttämistä niin, ettei pyykkiä pestä jatkuvasti. Se on sitä, ettemme ota autoa muutaman kilometrin takia vaan kävelemme tai käytämme polkupyörää. Se on lämpötilan laskemista asunnoissa. Se on turhan kulutuksen lopettamista. Se on lentämisen vähentämistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Koko viime kesä oli todella helteinen. Toissa syksynä satoi niin rankasti, että vesi tuli asuntoni katosta läpi. Talvella taivaalta tulvi lunta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ilmastonmuutos ei tunnista maiden rajoja. Me puhumme ilmastonmuutoksesta, mutta meidän pitäisi puhua käyttäytymisen muutoksesta. Silloin ymmärtäisimme paremmin, mitä meidän tulisi tehdä. Ole sinä se muutos!

Birgitta

Paastoaja

Pienistä puroista kasvaa iso virta, sanoo vanha sanonta. Myös isossa kirjassa puhutaan pienten alkujen päivistä. Olet oikeassa, Birgitta, että jokaisen pitäisi muuttaa omia tapojaan ja asenteitaan. Ja muutos alkaa pienistä asioista, pienin askelin.

On vain niin vaikea muuttaa omia tapojaan. Naapurin viat kun huomaa aina ennen omiaan. 

Ilmastonmuutoksen suurimmat ongelmat ovat toki kotomaamme rajojen ulkopuolella, mutta muiden asioihin emme voi paljonkaan vaikuttaa. Omiin tekemisiimme kyllä.

Otetaan jokainen nyt se ensimmäinen askel ja pienennetään omaa hiilijalanjälkeämme. Se on tämän ajan oikea paasto.

Sisältö jatkuu mainoksen alla