En haluaisi kantaa kaunaa menneistä. Miten saan kitketyksi katkeruuden juuret mielestäni?
Lapsuuteni maalaistalossa oli tavallinen. Sisarusten kanssa oli mukava kasvaa, ja isoveljestä oli meille tytöille monenlaista apua.
Tavan mukaan vanhempani luovuttivat maatilan, pellot ja metsät veljelle, joka jäi jatkamaan tilaa. Me sisaret ja nuorin veljemme hyväksyimme vanhempiemme ratkaisun, vaikka käytännössä meistä tehtiin perinnöttömiä, jotta tila voisi jatkaa elinkelpoisena.
Sukupolvenvaihdoksesta on kulunut vuosia, ja viime aikoina asia on alkanut vaivata minua. Koen nyt vanhempieni ratkaisun epäoikeudenmukaisena ja ajattelen, että he tekivät väärin. Perinnönjaosta ei meidän muiden lasten kanssa edes keskusteltu. Meille vain ilmoitettiin, että tila siirtyy veljellemme. Me muut saimme minimiin lasketun lakiosan.
En haluaisi kantaa kaunaa menneistä. Elämäni on mennyt hyvin, ja asiani ovat kunnossa. Huomaan kuitenkin, että varsinkin lapsuudenkodissa käydessäni vertailen omaa elämääni ja veljeni ulkoapäin katsoen suureelliselta näyttävää maatalousyrittäjyyttä. Haluan päästä takaisin vanhaan tasapainoon, mutta miten kitken katkeruuden kavalat juuret?
Ansa
