Yritän olla tasapuolinen omien ja puolisoni lasten kanssa, mutta huomaan etten aina ole.

Solmin uusperheen ja ajattelin, että kun hoidan asiallisesti perheen kaikki ihmissuhteet, jokainen on tyytyväinen. Ei siinä aivan niin käynyt.

Puolisollani oli kaksi poikaa. Minulla ei ollut lapsia tullessani liittoon, mutta saimme pian kaksi ihanaa tyttöä. Myös isommat lapset rakastavat siskojaan.

Ongelmia alkoi tulla, kun tytöt kasvoivat isommiksi ja pojat tulivat murrosikään. Tuntui pahalta tajuta, että suosin omia lapsiani puolisoni poikien kustannuksella, joille olin tiukempi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun huomasin sen, olen tehnyt paljon työtä asian eteen. Mutta silloin tällöin olen edelleen huomannut, etten ole tasapuolinen. Asia on vaikuttanut perheemme arkeen siten, että lapset mittaavat koko ajan toisiaan ja minua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Onko tähän olemassa lääkettä? Haluaisin oppia hoitamaan nämä asiat kunnolla, ennen kuin on myöhäistä.

Tasapuolisuus on ikuisuuskysymys

Vierailija

Uusperheen perustaminen voi olla lapsille pelottava asia, hienoa siis että miehesi pojat ovat ottaneet uudet siskot avosylin vastaan. Arvaten sinutkin? Kerrot, että pojat ovat jo teini-iässä. Usein me vanhemmat unohdamme kuinka likaisen tukan, revittyjen farkkujen ja finnisen naaman takaa löytyy todella fiksu ihminen. Mitä jos ottaisit asian esille poikien kanssa? He antoivat aikanaan sinulle mahdollisuuden, anna sinäkin heille. 

Hyvä/paha äitipuoli

Hyväksy lapset sellaisena kuin he ovat, koeta olla vertaamatta toisiinsa. Itse sain bonuslapsen uuden avioliiton myötä, ja nyt vuosia on kulunut ja bonus on jäänyt etuliitteenä pois. Hän on minulle tyttäreni, samalla viivalla biologisten lasteni kanssa.
Meitä alkuvaikeuksien jälkeen auttoi avoimuus, luottamus ja aikakin tekee tehtävänsä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla