Hyppää pääsisältöön
Etusivu
Etusivu
Lue digilehtenä
Tilaa

Päävalikko

  • Ihmiset
  • Voi hyvin
  • Ruoka
  • Koti
  • Suuri Käsityö
  • Osallistu
    • Ihmisten kesken
    • Ristikko
    • Tämä ihana arki
    • Paras juttu
    • Toimituksen yhteystiedot
Etusivu
Etusivu
Kirjaudu
Lue digilehtenä
Tilaa
Lähetä kuvakisaan kuva lempivillapaidastasi - voita Arabian Teema-astioita!

Vanhanakin voi oppia uutta

IHR
26.1.2022 klo 15:07

Olen aina ihaillut upeita islantilaisvillapuseroita. Mutta ne ovat niin kalliita, etten ole raaskinut ostaa. Päätinpä kokeilla itse sellaisen kutomista, vaikka en ole koskaan aiemmin tehnyt mitään kaarrokeneulemalleja tai kirjoneulepuseroita. Tilasin langat Islannista ja ajattelin, että annan puseron esikoiselleni, kun hän väittelee tohtoriksi kesällä -21.
Mutta jostain syystä lankojen tulo viivästyi, kenties koronan vuoksi, ja väitösjuhlat olivat ja menivät. Langat tulivat vasta vähän ennen joulua, joten enpä ehtinyt tehdä puseroa jouluksikaan.

Sitten kun pusero valmistui, ihastuin siihen ja ajattelin lähettää sen tulevana syksynä -22 miniälleni synttärilahjaksi.
Ennen lähettämistä innostuin kuitenkin tilaamaan lisää lankoja, tehdäkseni myös hänen puolisolleen, nuorimmalle pojalleni, puseron. Heillä puserolle olisi todellista käyttöä, kun asuvat Lapissa ja ajelevat moottorikelkoilla, käyvät pilkkimässä ja istuvat alati nuotioilla metsäretkillään.

Lopulta, kun puserot olivat valmiit tammikuun lopulla, päätin, että lähetän ne heti sinne Lappiin. Kuka sen tietää, olenko edes elossa tulevana syksynä. Nythän he voivat käyttää niitä heti ja saada lämpöä elämäänsä. Kenelle teenkään seuraavan?

Tämä ihana arki

Lähetä kuvakisaan kuva lempivillapaidastasi - voita Arabian Teema-astioita!

Lähetä kuva!

Social links

  • Facebook
  • Instagram
Etusivu

Footer menu

  • Evästeasetukset
  • Asiakaspalvelu
  • Evästekäytännöt
  • Haavoittuvuustietojen vastuullinen ilmoittaminen
  • Käyttöehdot
  • Mediaopas
  • Tietosuoja
  • Tilaa Kodin kuvalehti
  • Toimituksen yhteystiedot
Digital magazine image
Digital magazine logo
Lue Kodin Kuvalehti laitteella kuin laitteella missä ikinä tahdotkin.
Lue digilehtenä
Kodin Kuvalehti
Kodin Kuvalehti
Tilaa
Suuri Käsityö
Suuri Käsityö
Tilaa

© Sanoma Media Finland Oy

Käyttäytymiseen perustuva mainonta
Vastuullista journalismia

Päävalikko sivupalkissa

  • Ihmiset
  • Voi hyvin
  • Ruoka
  • Koti
  • Suuri Käsityö
  • Osallistu
    • Ihmisten kesken
    • Ristikko
    • Tämä ihana arki
    • Paras juttu
    • Toimituksen yhteystiedot
Kodin Kuvalehti
Tilaa Lue digilehtenä
Suuri Käsityö
Tilaa Lue digilehtenä

Sivupalkin ekstravalikko

  • Tilaa Kodin Kuvalehti
  • Tilaa uutiskirje
  • Lue digilehti
  • Tilaustietoni
  • Tilaajan edut
  • Toimituksen yhteystiedot
  • Palaute
  • Usein kysytyt kysymykset
  • Näin löydät etsimäsi