Suurimmat Liisan tekemät himmelit ovat yli metrin korkuisia.
Suurimmat Liisan tekemät himmelit ovat yli metrin korkuisia.

KOUKUSSA. Liisa Helasto ei ehdi matkustella ennen joulua, sillä hänen on pujoteltava pillejä ja helmiä lankaan.

Milloin jäit himmelikoukkuun?

Toissa kesänä näin Mikkelin Kenkäverossa paksuista pilleistä tehtyjä himmeleitä. Ostin itsellenikin paketin, jossa oli himmelin kuva ja sisällä pillejä. Kun avasin pakkauksen, petyin: ne olivat mehupillejä, joiden päässä oli haitaritaitos! Eihän niitä voinut käyttää. Annoin kyllä palautetta.

Ensimmäisenä vuonna tein vain muutaman himmelin. Viime vuonna kaikki kaverini halusivat ostaa minulta himmeleitä, enkä ehtinyt tehdä tarpeeksi.

Onko tämä perinnöllistä?

Isäni teki aikoinaan olkihimmeleitä. Opiskeluaikoinani vein yhden isän tekemän himmelin työpaikalleni. Kaikki olivat ihastuksissaan, ja sen jälkeen sain kiikuttaa himmeleitä töihin enemmänkin. Isä teki myös pienillä kangaspuilla punaisia joululiinoja.


Keskikokoiseen himmeliin menee noin 350 pilliä ja 8 työtuntia.


Miten miehesi on reagoinut riippuvuuteesi?

Hän hurahti itsekin ja rakensi erikoisia, pitkänomaisia himmeleitä. Viime aikoina hän on lähinnä auttanut minua, koska pillien leikkaamiseen menee aikaa. Jos leikkaa kahdeksan tuntia, saa noin viiden himmelin tarvikkeet. Välillä kun tuskailen, mitä hittoa tein väärin, mieheni tulee apuun ja yleensä ratkaisee ongelman.

Mikä himmeleiden teossa koukuttaa?

Se on kuin taideteoksen tekemistä: kahdesta himmelistä ei koskaan tule samanlaista. Kun aloitan työn, en ikinä tiedä, millainen siitä tulee.

Mitä uhraat, jotta ehdit tehdä himmeleitä?

Ystäväni pyysi minua juuri mukaansa edulliselle ulkomaanmatkalle, mutta enhän minä voi ennen joulua lähteä mihinkään. Minun on pakko tehdä himmeleitä!


Himmeli voi olla myös tunnelmavalaisin.


Liisan himmelit ovat kuin moderneja taideteoksia, joita voi pitää esillä ympäri vuoden.


Mikä on parasta harrastuksessasi?

Minulla on hirveän lyhyt pinna, joten tämä on kasvattanut kärsivällisyyttäni.

Tykkään hirveästi olla ihmisten kanssa tekemisissä. Himmelit herättävät tunteita. Ihmiset haluavat muistella lapsuuttaan ja kertoa, kuinka heidän oma isänsä, äitinsä tai mummonsa teki himmeleitä.

Ensimmäisenä vuonna myin himmeleitäni joulumyyjäisissä Tuusulassa. Olin paikalla muutaman tunnin ja sain kaikki myytyä. Kun pakkasin rekkini pois, muut myyjät alkoivat yhtäkkiä taputtaa. He kertoivat seuranneensa suu auki, kuinka olin puhua pulpattanut ihmisille ja myynyt siinä sivussa tosi hyvin.

Vinkit aloittelijalle

  1. Ole kärsivällinen. Älä lannistu ensimmäisen tai toisen himmelin kohdalla. Rutiini auttaa hahmottamaan, miten himmeli kootaan. Lopulta jokainen keksii omat työskentelytapansa.
  2. On tärkeää, että pillit ovat täsmälleen samanmittaisia. Jos mitoissa on millinkin heitto, himmelistä tulee vino.
  3. Materiaalia löytyy askarteluliikkeistä. Koristeeksi tulevia lasihelmiä voi löytää kirpputoreilta. Parhaita himmelilankoja ovat siima ja ohut puuvillalanka.
Hulluna perhosiin! Herkkä perhoskoriste on yhtä upea juhlapöydän yllä kuin perheen pienimmän sängyn päällä pyörimässä. Perhoset lentävät somasti ilmavirrassa.
Hulluna perhosiin! Herkkä perhoskoriste on yhtä upea juhlapöydän yllä kuin perheen pienimmän sängyn päällä pyörimässä. Perhoset lentävät somasti ilmavirrassa.

Kukkamaljakkoakaan ei välttämättä tarvita, kun juhlapöytää koristaa suloinen perhosputous. Koriste on niin kevyt, että sen voi kiinnittää kattoon värittömällä pakkausteipillä. Samalla perhoskuviolla voi koristella myös juomalasit, kakun tai tehdä tarjoiluastioiden väliin perhoskiehkuroita.

Metallirengas (2 e) ja kullanvärinen kukkalanka, 0,55 mm (6,90 e), Sinelli.
Metallirengas (2 e) ja kullanvärinen kukkalanka, 0,55 mm (6,90 e), Sinelli.

Nämä tarvitset:

Valkoista paperia
Ohutta rautalankaa tai kukkalankaa, mieluiten kullanväristä
Läpinäkyvää teippiä
Sakset

Tee näin:

  1. Piirrä paperille 7 x 7 cm:n kokoinen perhonen, jonka puoliskot ovat täsmälleen samanlaiset. 
  2. Leikkaa kuvio irti ja käytä sitä kaavana, kun piirrät A4-arkille kahdeksan samanlaista perhosta.
  3. Pidä viittä paperiarkkia päällekkäin, kun leikkaat perhoskuviot irti, niin saat kerralla 40 perhosta. Kuvan koristeessa on yhteensä 62 perhosta.
  4. Taita leikatut perhoskuviot keskeltä kahtia, jotta liihotteleva perhonen saa muotonsa.
  5. Leikkaa kukkalankarullalta kuusi noin metrin mittaista ohutta rautalangan pätkää. Jätä ne kihariksi, jotta ne laskeutuvat kauniisti.
  6. Kiepauta rautalankojen toinen pää kiinni halkaisijaltaan noin 20 cm:n renkaaseen. Kiinnitä sitten perhosia tasaisin välein rautalankoihin läpinäkyvällä teipillä.
  7. Kiinnitä lopuksi renkaaseen ripustusnarut ohuesta silkkinauhasta. Pyöritä silkkinauhaa myös renkaan ympärille, jotta solmukohdat peittyvät. 


    Laita somat perhoskiehkurat koristamaan juhlapöytää tai apupöytiä. Yksittäisen perhosen voi kiinnittää teipillä juomalasien reunaan  tai pilliin. Jos juhlissasi on kattaus, kirjoita perhoseen nimi ja tee siitä paikkakortti. Menu-listakin näyttää viimeistellyltä, kun teippaat nurkkaan kolmiulotteisen perhosen.
    Laita somat perhoskiehkurat koristamaan juhlapöytää tai apupöytiä. Yksittäisen perhosen voi kiinnittää teipillä juomalasien reunaan tai pilliin. Jos juhlissasi on kattaus, kirjoita perhoseen nimi ja tee siitä paikkakortti. Menu-listakin näyttää viimeistellyltä, kun teippaat nurkkaan kolmiulotteisen perhosen.

Perhoskuvion molempien puolien pitää olla täsmälleen samanlaiset. Ylemmät siivet kannattaa piirtää suuremmiksi kuin alemmat.
Perhoskuvion molempien puolien pitää olla täsmälleen samanlaiset. Ylemmät siivet kannattaa piirtää suuremmiksi kuin alemmat.



 

Houkuttele keijut puutarhaan tai ikkunalaudalle somalla keijutalolla, joka syntyy lasipurkista ja askartelumassasta.

Tonttuovi oli viime joulun hitti, kevään myötä on keijutalon aika. Söpö keijutalo sopii koristeeksi ikkunalaudalle tai puutarhaan.

Sen askartelu on kivaa puuhaa niin aikuisille kuin lapsille. Mielikuvitus vain valloilleen!

Aloita päällystämällä lasipurkki esimerkiksi Foam Clay- ja Silk Clay -massoilla. Teet ovi ja ikkunat oheisen videon mallin mukaan.

Taiteile sitten purkin pintaan koristeita pyörittämällä massasta makkaroita ja painelemalla kuvioita muoteilla. 

Muovaile kannen päälle pitkästä makkarasta kartio katoksi. Tee vielä pieniä palloja ja paina ne peukalolla litteiksi ympyröiksi. Lado ympyrät kartion päälle alhaalta ylös. 

Massoja myy Sinelli.