Ihan jo pelkästä neulomisen suunnittelustakin tulee lämmin olo!
Neulomisesta on paljon muitakin iloa kuin lämpimät sukat omiin tai läheisen jalkoihin. Jo neulomisen suunnittelu voi lievittää stressiä.
- Neulominen rentouttaa ja rauhoittaa mieltä. Rauhallisuuden tunteen voi saada jo tiedosta, että illalla saa rentoutua kudinten äärellä.
- Neule on erityisen stressitön käsityö, sillä se on helppo jättää kesken. Myöhemmin voi jatkaa siitä, mihin jäi.
- Aikaansaamisen tunne! On tyydyttävää nähdä kätöstensä jälki. Voi valita työn, johon keskittyy aivot narikkaan -tyylisesti tai sitten haastavamman mallin, jossa pääsee käyttämään luovuuttaan.
- Jo pelkkä kauniin, pehmeän langan koskettaminen tuo mielihyvää. Neulominen tasaa verenpainetta ja sykettä. Rauhallinen rytmi rauhoittaa kehoa ja virkistää mieltä.
- Uusien projektien suunnittelu aiheuttaa iloista, positiivista stressiä: Osaankohan neuloa tämän kuvion? No nyt opin!
- Neuleen äärellä voi purkaa aggressiota – esimerkiksi purkamalla epäonnistuneen neuleen. Myös näyttelijä Antti Holma raivoneuloo!
- Neulominen antaa tunteen oman kehon hallinnasta. Se voi auttaa esimerkiksi sairaudesta kärsivää ihmistä: vaikka tapahtuu asioita, joille en voi mitään, minulla on yhä kädet ja pää, joita voin määrätä.
Asiantuntijana käsityötieteen professori Sinikka Pöllänen.