Älä jää yksin, jos elämä tuntuu liian pimeältä.
Älä jää yksin, jos elämä tuntuu liian pimeältä.

Jos kaikki tuntuu harmaalta, rintaa puristaa ja itkettää, kannattaa pysähtyä.

”Koko ajan jotenkin ahdistaa, mutta en sentään ole masentunut, koska jaksan käydä töissä.”

”En itke koko ajan tai makaa sängyssä, joten tämä paha olo ei voi olla masennusta.”

Nämä ovat vääriä ajattelutapoja. Vain osa masentuneista ajattelee olevansa masentuneita. Ei kuitenkaan ole yhtä ainoaa tuntomerkkiä, jonka avulla voi olla varma siitä, että sairastaa masennusta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

”Depression tunnistaminen ei ole aina helppoa ammattilaisellekaan”, sanoo psykoterapeutti Päivi Väkiparta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Toisinaan ihmiset ovat kärsineet masennusoireista vuosia, eivätkä tunnista olevansa masentuneita, koska ovat niin tottuneita oloonsa.”

Masennuksen oireet tulisi kuitenkin ottaa vakavasti, sillä masennus alentaa elämänlaatua, aiheuttaa kärsimystä ja altistaa pitkittyessään fyysisillekin sairauksille.

Jos tunnistat edes osan seuraavista oireista jatkuneen yli kaksi viikkoa, ota tilanteesi vakavasti. Älä vähättele tuntemuksiasi, vaan harkitse avun hakemista.

Masennuksen hälytysmerkit

1. Olosi on lähes jatkuvasti alakuloinen. Olet itkuinen tai surullinen etkä osaa eritellä, miksi. Tunnet syyllisyyttä siitä, ettet osaa olla tyytyväinen elämääsi, vaikka muut vaikuttavat osaavan.

2. Entiset asiat eivät kiinnosta. Ystävien puheluihin vastaaminen tai tapaamisten sopiminen tuntuu työläältä ja vastenmieliseltä. Harrastuksiin lähteminen muuttuu ponnistukseksi.

3. Juuri mikään ei tunnu mielihyvää. Mielihyvän katoaminen voi ilmetä tasaisena harmautena ja innostuksen loppumisena. Ruoka ei maistu tai sitä alkaa ahmia. Seksuaalinen halukkuus vähenee.

4. Nukut huonosti. Et saa unta illalla, vaikka olet väsynyt, tai heräilet öisin ilman syytä. Pelkäät jo etukäteen nukkumaan menemistä ja sitä, ettei toive levollisesta yöunesta taaskaan toteudu.

5. Olet väsynyt, nukuitpa kuinka paljon tahansa. Haaveilet, että saisit nukkua koko päivän, ettei tarvitsisi ajatella tai tehdä mitään.

6. Et tunne olevasi oma itsesi. Muistelet hämmentyneenä, miten helpolta elämä tuntui ennen. Haluaisit olla entinen itsesi, mutta et tiedä, miten.

7. Ärryt helposti. Otat asiat liian henkilökohtaisesti, pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat vaikeilta kestää.

8. Koet epämääräisiä kipuja. Sinulla on vatsavaivoja ja päänsärkyä, joille ei löydy selitystä.

9. Olet ahdistunut. Ahdistus tuntuu rinnassa esimerkiksi poltteena, kihelmöintinä tai tummana möykkynä.

10. Sinun on vaikea keskittyä. Lykkäät asioiden aloittamista ja toimeen tarttumista. Asioita on vaikea saada päätökseen. Ajatukset takkuilevat, muisti huonontuu.

11. Kuolemaan liittyvät ajatukset valtaavat mielen. Ajattelet, ettei kuolema oikeastaan olisi ollenkaan huono vaihtoehto nykyiseen oloon verrattuna.

Sisältö jatkuu mainoksen alla