Meikkipussi kannattaa siivota säännöllisesti.
Meikkipussi kannattaa siivota säännöllisesti.

Vanhentuneet meikit ovat terveysriski, jotka voivat aiheuttaa ihoärsytystä, allergiaa tai paukamia.

Vaikka ei olisi edes suuri meikkien ja kosmetiikan hamstraaja, kertyy peilikaappiin ja pussukan pohjalle helposti jopa vuosia vanhoja huulipuna- ja voidepurkkeja. Mistä tietää, että kosmetiikka on niin vanhaa, ettei sitä kannata enää käyttää?

Ensimmäiseksi katse kannattaa kohdistaa kosmetiikkapakkauksen pikku merkintään. Purnukan kyljessä on usein symbolikuva avatusta purkista, jonka sisällä lukee esimerkiksi ”6 M”, ”12 M” tai ”18 M”. M tarkoittaa kuukautta (month) eli merkintä kertoo, kuinka kauan tuote on käyttökelpoinen avaamisen jälkeen. Kosmetiikassa voi olla myös parasta ennen -päiväys.

”Nämä merkinnät ovat valmistajien lupauksia, ja noudattaisin niitä tarkasti”, kosmetologi Sara Pulkamo sanoo.

Kannattaa siis kehittää vaikka jokin muistikikka, joka auttaa muistamaan, koska purnukka on avattu ensimmäisen kerran. Meikkipussi ja kylppärin peilikaappi on syytä siivota säännöllisesti.

Bakteerit pilaavat tuotteen

Kosmetiikka säilyy luvatun ajan säilöntäaineiden avulla. Kun aikaa kuluu, bakteerit pääsevät lisääntymään ja hiljalleen riehumaan kosmetiikassa vapaasti. Silloin tuote pilaantuu, ja se voi pahimmillaan aiheuttaa allergiaa, ihottumaa ja jopa paukamia.

On syytä olla tarkkana varsinkin ripsivärin kanssa, sillä vanha ripsari voi aiheuttaa silmätulehduksen. Ja vaikka välttyisi pahalta tulehdukselta, voivat silmät aristaa vanhentunutta tuotetta.

Myös vanhentunut meikkivoide tai peiteaine voi saada silmät vetistämään tai ihon ärtymään. Vanhentuneen meikin tunnistaa helposti siitä, että sen koostumus on muuttunut tai se tuoksuu kummalliselta.

”Tämän vuoksi kaupassa olevia tuotteita ei saa availla, vaan tuotetta saa testata vain testereistä. Olipa kyseessä sitten ripsiväri tai jokin muu meikkituote, parasta ennen -päiväys lähtee umpeutumaan heti tuotteen avaamisesta”, Pulkamo huomauttaa.

Myös huulipunan pakkausmerkintä on syytä ottaa vakavasti, sillä tuote on voidemainen. Voidemaisten tuotteiden bakteerikanta kehittyy nopeammin kuin puuterimaisten tuotteiden, kuten luomivärin tai poskipunan. Bakteerit saa pidettyä erossa huulipunasta, jos ottaa tuotetta puhtaalla siveltimellä eikä punaa huulia suoraan puikolla.

”Vanhentunut huulipuna yleensä myös maistuu pahalta”, Pulkamo tietää.

Suosi pumppupulloja

Jos bakteereita haluaa vältellä, kannattaa kiinnittää huomiota siihen, millaisia pakkauksia ostaa.

Sormien mukana kulkeutuu voidepurkkiin bakteereita, joten rasvaa kannattaisi ottaa purkista aina spaattelilla eli pienellä muovilastalla, joka pestään jokaisen käytön jälkeen. Monissa tuotteissa spaatteli tulee pakkauksen mukana.

Helpompaa on suosia pumppupulloja ja tuubeja, joihin pöpöt eivät pääse yhtä helposti kuin avoimiin purkkeihin.