Apua, kulmakarvat harvenevat!
Apua, kulmakarvat harvenevat!

Eräänä päivänä tajuat, että kulmakarvasihan ovat selvästi harventuneet. Onko mitään keinoa saada niitä takaisin?

Jos harmittelet menetettyjen kulmakarvojen perään, et todellakaan ole ainoa. Elimistö on sillä tavalla herkkä paketti, että muutokset sen toiminnassa vaikuttavat myös karvojen kasvuun, jopa kulmakarvoihin. Merkitystä on varsinkin hormonaalisilla muutoksilla.

”Esimerkiksi raskaus, imetys tai vaihdevuodet voivat vaikuttaa karvankasvuun, samoin kilpirauhasen vajaatoiminta”, kertoo prokosmetologi Krista Ranta koulutuskeskus Lumovasta.

Rannan mukaan kulmakarvojen lisäksi muidenkin karvojen kasvussa tapahtuvat muutokset voivat johtua hormonien epätasapainosta. Vaikka tilanne kropassa korjaantuisi, kulmat eivät välttämättä sitä valitettavasti huomaa.

”Vaikka hormonitoiminta palautuisikin ennalleen, karvojen kasvu ei välttämättä palaudu”, Krista Ranta pahoittelee.


Innokas nyppiminen kostautuu

Pelkästään kehon muutoksia ei voi kulmakarvojen harvenemisesta syyttää. Usein syypää löytyy peilistä: kulmakarvojen katoa voi aiheuttaa myös niiden ahkera nyppiminen.

Ranta tietää, että jos kulmia on nyppinyt liian innokkaasti tai kovakouraisesti nuorena, se saattaa vanhempana harmittaa.

”Se on saattanut ohentaa karvoja tai jopa kadottaa ne kokonaan.”

Kulmat voivat saada uutta eloa, jos niille antaa kunnon hoitokuurin.

Salainen ase on seerumi

Lopputulos kuulostaa lohduttomalta, mutta onneksi kosmetologilla on myönteistäkin kerrottavaa. Kulmat voivat vielä saada uutta eloa ja voimaa, jos niille antaa kunnon hoitokuurin.

Jos havittelet kulmakarvojasi takaisin, Krista Ranta rohkaisee kokeilemaan kasvuseerumia. Säännöllisesti käytettynä seerumit ravitsevat ja kiihdyttävät karvankasvua.

”Niistä voi olla apua. Olen itse nähnyt niiden käytöstä hyviä tuloksia”, Ranta kertoo ja lisää, että seerumi voi kuitenkin auttaa vain tietyissä rajoissa.

”Ihmisellä, jonka karvat ovat olleet kasvamatta esimerkiksi kymmenen vuotta, ne eivät välttämättä toimi. Silloin tuskin mikään kosmeettinen hoito tuo niitä enää takaisin.”