
Kiteellä asuva Satu Juntunen, 56, työskentelee johdon sihteerinä. Vapaa-ajalla hän käy kuntosalilla ja on huomannut liikunnan lisäävän jaksamista sekä työssä että vapaalla. Perheeseen kuuluvat aikuiset 30-vuotiaat kaksostytöt sekä miesystävä ja hänen poikansa.
Satu, miksi kaipasit muutosta? ”Minulla todettiin harvinainen umpisuolen syöpä helmikuussa 2023. Se leikattiin, mutta syöpä oli kuitenkin levinnyt ja sytostaattihoidot aloitettiin. Hoidot loppuivat loppukesästä 2023, ja ne näyttävät nyt tehonneen. Hyvät tulokset antavat toivoa ja intoa tehdä asioita. Siksi uskaltauduin uudistumaankin.
Sairastuminen on opettanut minulle, ettei paikoilleen kannata jäädä eikä mitään kannata jättää kokematta. Ei ole järkevää ajatella, että tekisi jotakin esimerkiksi vasta eläkkeellä. Elämä on nyt, kun asioita pystyy tekemään. Siksi olen käynyt ystävien kanssa Kyproksen-matkalla, Oopperajuhlilla ja festareilla.
Pukeudun yleensä farkkuihin tai muihin rentoihin ja naisellisiin vaatteisiin. Hoitojen vuoksi hiukseni lähtivät, mutta pidän uudesta lyhyestä mallistani.”
Mitä pidät uudistuksesta? ”Uudistuminen teki todella hyvää! Tummemmat hiukset ovat kauniit, ja olen saanut niistä hyvää palautetta. Sain myös vinkin, että voisin nostaa papiljoteilla takahiuksiani. Sitä täytyy ehdottomasti testata! Voimakas meikki pysyi koko pitkän päivän, aivan kuin juhlameikin kuuluukin. Huulipuna kruunasi kokonaisuuden, ja sen voisin muistaa itsekin.”
Lisää stylisti Mirkka Siusluodon Sadulle valitsemia asuja näet Kodin Kuvalehdestä 23/2024. Lehdestä saat myös upean meikin ohjeet vaihe vaiheelta.
Tilaajana voit lukea lehden myös Digilehdet-palvelusta. Jos et vielä ole tilaaja, voit tilata palvelun täältä.