Mitään ihmeellistä ei tarvitse lomalla järjestää, mutta lapsen tarpeet on laitettava omien toiveiden edelle, asiantuntija sanoo.
Mitään ihmeellistä ei tarvitse lomalla järjestää, mutta lapsen tarpeet on laitettava omien toiveiden edelle, asiantuntija sanoo.

Lomalla on aikaa puuhata perheen kesken, mutta mitä, jos jatkuva lapsen kanssa oleminen puuduttaa? MLL:n ohjelmajohtaja Marie Rautava kertoo, mikä neuvoksi.

Loma ja kaikki aika maailmassa. Vihdoin on aikaa keskittyä perheeseen, leikkiä kunnolla lasten kanssa ja koluta Linnanmäki ja Särkänniemi.

Mutta mitä jos lasten kanssa oleilu kyllästyttää? Mitä jos äiti ja isä haluaisivat tavata ystäviä, käydä kaupungilla tai tehdä kotitöitä?

Syyllisyys iskee heti: olostahan pitäisi nauttia, kun kerrankin ehtii olla lasten kanssa! Saako äiti tai isä edes ajatella, että lapsen kanssa on tylsää?

Mannerheimin Lastensuojeluliiton ohjelmajohtaja Marie Rautava neuvoo vanhempia olemaan armollisia sekä itseään että lapsia kohtaan. Se, että vanhemmat saavat lomalla myös omaa aikaa, tekee hyvää koko perheelle. Hyväntuuliset vanhemmat jaksavat taas keskittyä lasten asioihin ja perheen hyvinvointiin.

Vanhempien oman tai yhteisen loman on oltava kisa asia lapsellekin.

”Mutta vanhempien oman tai yhteisen loman on oltava kiva asia lapsellekin. Lapsi pääsee silloin ehkä mummolaan tai mökille serkkujen kanssa tai yöksi naapurille. Ajatuksena ei saa olla, että nyt lähetetään lapsi pois, vaan että nyt on tiedossa kivaa tekemistä kaikille.”

Tylsää saa olla

Rautavan mukaan vanhemmilla on joskus kovat lomapaineet. Kun on kerrankin aikaa viettää päivät yhdessä perheen kanssa, pitäisi koko ajan tehdä jotain erityisen kivaa.

”Paine järjestää uusia elämyksiä ja kaikenlaista tekemistä saattaa ahdistaa. Äiti tai isä voi kantaa huolta siitä, onko lomatunnelma varmasti hyvä.”

Vältät paineet, kun et lataa kaikkia odotuksia lomaan. Jos juokset koko muun vuoden läpi ja ajattelet, että ”lomalla sitten”, uupumus iskee varmasti. Tee lapsen kanssa mukavia asioita ja vietä yhteistä aikaa pitkin vuotta. Silloin ei ole katastrofi, jos lomasää on kurja tai suunniteltu meno peruuntuu.

Koska perheet tekevät kuitenkin lomalla usein paljon kaikenlaista erityistä, saattavat lapset valittaa kotona tylsyyttä.

”Se ei ole vaarallista”, sanoo Rautava.

Lapselle tärkeintä on vanhemman seura ja huomio.

”Välillä on tylsää, eikä sen tajuaminen ole lapselle pahaksi. Ei elämä ole sellaista, että koko ajan on oltava elämyksiä. Välillä on kuolleita hetkiä. Lapselle tärkeintä on vanhemman seura ja huomio: se, että lapsi kokee olevansa rakastettu ja että vanhempi haluaa olla hänen seurassaan. Se, mitä tehdään, ei ole olennaista.”

Nauti siitä, että lapsi haluaa olla kanssasi

Vanhempana oleminen on kasvua. Äiti tai isä saattaa ajatella, että ehtii tehdä lomalla kaikkia niitä mukavia asioita, joita teki ennen lapsia, ja kykenee lisäksi huolehtimaan lapsen tarpeista. Ei onnistu, sanoo Rautava. Lapsen tarpeet on laitettava omien toiveiden edelle.

”Elämässä on vaiheita, joissa eletään lasten ehdoilla. Lapset kaipaavat vanhempaa ollessaan pieniä, joten vapaa-aika ei mitenkään voi olla samanlaisia kuin silloin, kun lapsia ei ollut."

Jos jatkuva yhdessäolo tuntuu joskus uuvuttavalta, muista, että se on vain väliaikaista.

”Pian tulee vaihe, kun vanhemmat äkkiä kaipaavatkin sitä, kun saivat olla lapsen kanssa”, Rautava sanoo

”Olisin itse aikanaan halunnut lukea lomilla romaaneja kuten ennen lapsia ja yritinkin sitä. Myöhemmin mietin, että jos olisin tiennyt, miten nopeasti aika menee lasten kansa, en olisi edes ottanut kirjoja mukaan lomareissuille. Eivät ne häviä minnekään.”

Jos kaipaat omaa aikaa, tee näin

Jos lomalla iskee hetki, kun väsyttää etkä jaksa leikkiä lapsen kanssa tai kaipaat omaa aikaa, noudata näitä Marie Rautavan ohjeita:

1. Kuulostele ensin itseäsi. Jos lapsen kanssa oleminen tuntuu raskaalta aamusta iltaan, voi taustalla olla uupumusta tai masennusta. Onko työvuotesi ollut erityisen rankka? Painavatko muut huolet mieltäsi? Pohdi, pitäisikö sinun hakea apua. Keskustele muiden aikuisten kanssa huolistasi. Mieti, voisitko saada apua lapsen kanssa olemiseen, jotta saat omaa aikaa.

2. Älä uuvuta itseäsi elämysretkillä. Yhteisen tekemisen ei tarvitse olla Linnanmäki-reissu tai Hoplop-päivä. Lähde lapsen kanssa ulos siihen suuntaan, mihin lapsi haluaa. Lapsi voi riemastua vaikka juna- tai metroretkestä. Aina voi pakata eväät ja lähteä luontoretkelle metsään tai meren rannalle.

3. Lapsikaan ei jaksa olla koko ajan vanhemman kanssa, vaan kaipaa muiden lasten seuraa. Jos sisaruksillasi, ystävilläsi tai vaikka naapureillasi on samanikäisiä lapsia, voitte vuorotella, kuka katsoo koko tenavapoppoon perään. Toisena päivänä sinä huolehdit kaikista, toisena ystäväsi.

4. Hakeudu muiden pariin. Jos lähipiirissäsi ei ole aikuisia, joilla on samanikäisiä lapsia, mene leikkipuistoihin tai uimarannoille. Juttele rohkeasti muiden aikuisten kanssa, kun lapset leikkivät. Lapset tutustuvat uusiin ihmisiin helposti. Yksinäisyys on rankkaa, mutta kun kaksi yksinäistä äitiä ja lasta ovat yhdessä, he ovatkin jo porukka.

5. Lapsi nauttii, kun hänellä on vanhempien lisäksi muitakin aikuisia, joiden kanssa tehdä asioita. Kysy, voisiko lapsi lähteä kylään mummolaan tai viettää päivän kummien kanssa.

6. Ellei sinulla ole ketään, joka voisi välillä viettää aikaa lapsen kanssa, pohdi, haluaisiko lapsi lähteä kesäleirille. Leirejä on viikon pituisia tai sellaisia, joissa vietetään muutama tunti päivässä. Leirin pituus ja tyyppi on valittava lapsen iän ja persoonan mukaan. Leirejä järjestävät erilaiset järjestöt ja kunnat.

7. Ole läsnä. Älä mieti lapsen kanssa leikkiessä, missä muualla haluaisit olla. Lapselle on tärkeää, että vanhemmasta on kivaa olla hänen kanssaan. Seuraa lapsen mielenkiinnon kohteita ja tutustu häneen vielä paremmin. Kun lapsi saa vanhemmalta jakamatonta huomiota, hän malttaa sen jälkeen taas touhuta itsekseen sen ajan, kun luet lehden tai siivoat.

8. Jos vietätte päivää kotona ja tekemättömät kotityöt mietityttävät, ota lapsi avuksi. Pienikin lapsi nauttii, kun tuntee että häntä tarvitaan. Tee putsaushetkestä hauska leikki. Siivoaminen ei käy yhtä nopeasti kuin jos tekisit sen yksin, ja lapsen ohjeistaminen vaatii sinulta enemmän. Saat kuitenkin hommat hoidettua ja samalla lapsella on mukavaa.

9. Jos ja kun saat omaa aikaa, käytä se juuri siihen mihin haluat. Urheile, shoppaile, tee kotitöitä, lue kirjaa. Nauti hetkestä, jossa elät. 

Voi sen sanoa näinkin.
Voi sen sanoa näinkin.

Kysyimme lukijoilta, kuinka usein sanotte ääneen: ”Minä rakastan sinua”? Jotkut kertovat sanovansa lauseen joka päivä, jotkut eivät koskaan – mutta lähes kaikki haluaisivat kuulla sen useammin.  

  1. ”Uudenvuodenaattona mieheni sanoi: ’Kulta, mää rakastan sua yli kaiken.’ Sitten hän meni katsomaan televisiota. Seuraavana päivänä löysin hänet kuolleena olohuoneesta. Sydän oli pettänyt, ja minä suistuin pimeyteen. Noista viimeisistä sanoista olen kuitenkin onnellinen. Mieheni lähti minun rakkauteni mukanaan.”
  2. ”Näytän joka aamu rakkauteni keittämällä miehelleni kahvia ja nostamalla kengät verannalta sisään ennen kuin hän lähtee töihin. Teen eväät ja laitan kassiin yllätyksen joka päivä. Teot puhuvat silloin, kun minä en.”
  3. ”Mies tuli armeijasta vapaille, joi muutaman vodkapaukun, katsoimme leffaa ja hän sanoi rakastavansa. Kirjoitin ylös, että hän oli sanonut niin, koska välttämättä hän ei aamulla muistaisi. Muisti kuitenkin ja toisti sanansa selvinpäin.”
  4. ”Yhteiseen aamiaiseen kuuluvat kahvi, paahtoleipä ja vierekkäin istuminen. Olen lakannut kuulemasta sanoja, koska tiedän, että poikaystäväni tarkoittaa ’rakastan sinua’ kaataessaan kahvini.”
  5. ”Viimeksi sanoin lauseen koiralleni. Miehen kanssa ei ole 30 vuoteen sanottu rakkausjuttuja.”
  6. ”Poikaystäväni sanoi auton takapenkillä rakastavansa minua muutaman viikon tuntemisen jälkeen. Vastasin: Kiva.”
  7. ”En sano miehelleni että rakastan, koska hänkään ei sano sitä minulle. Toivoisin kyllä, että hän sanoisi.”
  8. ”Viimeksi kuulin lauseen, kun 13-vuotias poikani tuli luokseni, halasi ja sanoi rakastavansa minua.”
  9. ”Enpä muista, koska olen tuon lauseen ääneen sanonut. Mietteissäni olen kyllä niin ajatellut puolisostani, ja tilanteen mukaan kehun.”
  10. ”Pikkulapsiarjessa on vähän sellaisia hetkiä, jolloin saisi olla puolison kanssa kahden. Jotenkin lause hukkuu arjen alle, eikä sitä tule sanottua niin helposti toiselle. Harmillista, kun sen nyt huomaa.”
  11. ”Näin lapseni silmissä tyhjän, kovan ja vihaisen katseen. Yritin koskettaa olkaa ja sanoin anelevan epätoivoisesti: ’Minä rakastan sinua.’ Kuulikohan hän? Tuli sentään kotiin, tuo teini.”
  12. ”Poika, 6, sanoi tänään ruokapöydässä: ’Äiti, mä rakastan sua.’ Siihen perään sanoi tyttö, 4: ’Äiti, mäkin rakastan sua.’ Ja siihen perään vielä tyttö, 13: ’Äiti, mäkin rakastan sua ja tartten muuten uusia vaatteita.’”
  13. ”En koskaan lähde töihin sanomatta perheelleni, että rakastan heitä.”
  14. ”Tyttäreni yllättää minut usein tekstarilla, jossa hän sanoo, että rakastaa.”

Vastaukset perustuvat Kodin Kuvalehden nettikyselyyn. 82 prosenttia vastaajista toivoi, että kuulisi Minä rakastan sinua -lauseen useammin.

Näihin aikoihin tulevat tiedot eri oppilaitoksiin hyväksytyistä uusista opiskelijoista. Opiskelumaailmaan erikoistunut psykologi kertoo, miten vanhemmat voivat tukea omaa nuortaan, jos tämä ei päässytkään valittujen joukkoon.

Jatko-opinnoista haaveilevilla nuorilla ovat menossa vuoden piinallisimmat ajat. Tiedot valintatuloksista lukioihin ja ammattikouluihin pääsystä tulevat näihin aikoihin, ja muutaman viikon kuluttua alkaa postilaatikoihin putoilla kirjeitä korkeakouluista.

Sydäntä särkevä fakta on, että tänäkään vuonna kaikki hakijat eivät saa unelmiensa opiskelupaikkaa. Siitä seuraa, että myös sadat äidit ja isät joutuvat miettimään, miten he osaisivat lohduttaa pettynyttä lastaan.

Se on kova paikka, tietää opiskelumaailmaan ja nuoriin erikoistunut psykologi Laura Blomqvist lyhytterapiatalo Shortumista.

Blomqvistilla on pitkä kokemus työskentelystä lukio- ja ammattioppilaitospsykologina. Nuorten kanssa jutellessaan hän on huomannut, että monilla vanhemmilla on varsin vanhentunut käsitys siitä, millaista opiskelupaikan hakeminen tänä päivänä on.

”Jatko-opiskelupaikan hakeminen on nykyään kovaa peliä.”

”Vanhempana en ainakaan lähtisi vertailemaan nuoren kokemusta omiin muistoihini. Jatko-opiskelupaikan hakeminen on nykyään kovaa peliä”, Blomqvist sanoo.

Mitä keinoja vanhemmilla sitten on, kun he haluavat auttaa nuortaan selviämään pettymyksestä? Tässä Laura Blomqvistin vastauksia vanhempien kysymyksiin.

Mitä osaan sanoa pettyneelle nuorelleni?

Tärkeintä on, että vanhemmat ovat läsnä ja kuuntelevat, jos nuori haluaa jutella. Hän voi myös haluta miettiä asiaa ensin itsekseen, ja sitäkin toivetta on kunnioitettava. Omalla rauhallisuudellaan vanhemmat antavat viestin, että kyllä tästä selvitään.

Kun nuori on siihen valmis, hänen kanssaan voi pohdiskella, mitä opiskelupaikatta jääminen hänelle merkitsee. Pettymykselle, surulle, kaikille tunteille pitää antaa tilaa. Hänen ei tarvitse heti osata ratkaista, miten hän jatkaa eteenpäin. 

Mitä hänelle ei ainakaan pidä sanoa?

Riippuu paljon siitä, miten paha pettymys se on hänelle ollut. Ainakaan en sanoisi, että täytyy vain yrittää kovemmin tai että ensi kerralla pääset kyllä. Ennemminkin antaisin kannustusta siitä, että hän on tehnyt parhaansa.

Miten vakuutan, ettei hän ole luuseri?

Se kannattaa sanoa ääneen: Mikään pääsykoe tai jatko-opiskelupaikatta jääminen eivät määritä sinua. Vaikka et tällä kertaa päässyt opiskelemaan, se ei tee sinusta huonoa eikä epäonnistujaa. Riität juuri sellaisena kuin olet.

Monet hyvät ja osaavat hakijat joutuvat pettymään.

On hyvä muistuttaa myös siitä, että opiskelupaikat ovat oikeasti hyvin kilpailtuja. Monet hyvät ja osaavat hakijat joutuvat pettymään.

Miten lohdutan, jos nuori on pettynyt ennenkin?

Samalla tavalla kuin ensimmäiselläkin kerralla. Tukea ja kannustusta tarvitaan vielä enemmän, jos takana on jo yksi tai monta pettymykseen päättynyttä yritystä.

Pitäisikö ehdottaa, että kannattaa hakea muuanne?

Tässä olisin varovainen. Joskus tie opintoihin on oikeasti pitkä ja vaatii sinnikästä työtä ja motivaatiota. Jos lähdet ehdottelemaan unelmaansa tavoittelevalle nuorelle jotain muuta alaa, se voi tuntua maton vetämiseltä jalkojen alta.

Ennemmin kyselisin häneltä, millaisia asioita hän opiskelulta ja elämältä toivoo. Mikä hänelle on tärkeää? Mikä haaveiden alassa innostaa ja kiinnostaa? Hän voi ryhtyä miettimään itse, että samanlaisia asioita on mahdollista toteuttaa myös jotain muuta kautta.

Milloin nuori tarvitsee apua päästäkseen eteenpäin?

Tämä on tärkeä kysymys. Suru ja pettymys herättävät helposti ahdistusta ja voivat johtaa siihen, että nuori vetäytyy hetkeksi ihmissuhteista tai harrastuksista. Se on ihan normaali reaktio siinä tilanteessa, eikä sitä pidä liikaa säikähtää.

Jos vetäytyminen kuitenkin jatkuu pitkään ja vanhemmalle herää huoli, ottaisin asian puheeksi nuoren kanssa. Miltä tuntuisi, jos lähtisit hakemaan ulkopuolista apua?

Valitettavasti tässä tulee vastaan käytännön haaste. Kun nuori on valmistunut toisen asteen koulutuksesta, hän ei enää saa vanhan opiskeluhuollon palveluita. Seuraavan asteen palvelut avautuvat vasta, kun hän on päässyt jatko-opiskelemaan. Välivuotta pitävien palveluissa on vaje.

Välivuosi on hyvää aikaa opetella opiskelutaitoja.

Apua on siis haettava joko julkisen terveydenhuollon kautta tai yksityiseltä puolelta. Jotkut nuoret myös hyppäävät tässä kohdassa työelämään ja saattavat saada työterveyshuollon palveluja. Ne vain ovat aika rajallisia, jos tekee töitä tuntisopimuksella.

Miten rohkaisen nuorta sietämään välivuoden?

Välivuoden aikana kannattaa tehdä asioita, jotka ovat itselle merkityksellisiä. Se on myös hyvää aika harjoitella opiskelutaitoja: Miten opiskelen pääsykokeeseen? Miten selviän kokeissa jännittämisestä?

Tukea tähän löytyy netistäkin, esimerkiksi Ylen Abitreenien ja Nyyti ry:n sivuilta.

Miten selitän nuoren tilanteen tutuille ja sukulaisille?

Juttelisin tästäkin nuoren kanssa. Haluaako hän puhua asiasta itse, kun sedät ja tädit siitä kysyvät, vai toivooko hän, että vanhemmat toimisivat välissä puskureina?

Entä jos vanhempi itse on pettynyt, kun nuori jäi rannalle?

Totta kai vanhempi saa tuntea pettymystä. Kannattaa vain harkita tarkkaan, miten sen nuorelle ilmaisee.

Vanhemmat voisivat kertoa, miten he itse ovat selvinneet kovista pettymyksistä.

Tunteiden peittely ei edistä vuorovaikutusta, mutta nuorta on hyvä suojella liialta kuormitukselta. Hän jännittää jo valmiiksi sitä, miten vanhemmat hänen epäonnistumiseensa suhtautuvat. Ei pidä asettaa häntä sellaiseen asemaan, että hän joutuisi oman surunsa lisäksi kannattelemaan myös vanhempien tunteita.

Ennemminkin vanhemmat voisivat kertoa, miten he itse ovat selvinneet kovista pettymyksistä. Se antaa mallia ja rohkaisua. Näistä on selvitty ennenkin. Tästä pääsee eteenpäin.