Lomalla on aikaa puuhata perheen kesken, mutta mitä, jos jatkuva lapsen kanssa oleminen puuduttaa? MLL:n ohjelmajohtaja Marie Rautava kertoo, mikä neuvoksi.

Loma ja kaikki aika maailmassa. Vihdoin on aikaa keskittyä perheeseen, leikkiä kunnolla lasten kanssa ja koluta Linnanmäki ja Särkänniemi. Mutta mitä jos lasten kanssa oleilu kyllästyttää? Mitä jos äiti ja isä haluaisivat tavata ystäviä, käydä kaupungilla tai tehdä kotitöitä? Syyllisyys iskee heti: olostahan pitäisi nauttia, kun kerrankin ehtii olla lasten kanssa! Saako äiti tai isä edes ajatella, että lapsen kanssa on tylsää?

Mannerheimin Lastensuojeluliiton ohjelmajohtaja Marie Rautava neuvoo vanhempia olemaan armollisia sekä itseään että lapsia kohtaan. Se, että vanhemmat saavat lomalla myös omaa aikaa, tekee hyvää koko perheelle. Hyväntuuliset vanhemmat jaksavat taas keskittyä lasten asioihin ja perheen hyvinvointiin.

”Mutta vanhempien oman tai yhteisen loman on oltava kiva asia lapsellekin. Lapsi pääsee silloin ehkä mummolaan tai mökille serkkujen kanssa tai yöksi naapurille. Ajatuksena ei saa olla, että nyt lähetetään lapsi pois, vaan että nyt on tiedossa kivaa tekemistä kaikille.”

Tylsää saa olla

Rautavan mukaan vanhemmilla on joskus kovat lomapaineet. Kun on kerrankin aikaa viettää päivät yhdessä perheen kanssa, pitäisi koko ajan tehdä jotain erityisen kivaa.

"Paine järjestää uusia elämyksiä ja kaikenlaista tekemistä saattaa ahdistaa. Äiti tai isä voi kantaa huolta siitä, onko lomatunnelma varmasti hyvä.”

Vältät paineet, kun et lataa kaikkia odotuksia lomaan. Jos juokset koko muun vuoden läpi ja ajattelet, että ”lomalla sitten”, uupumus iskee varmasti. Tee lapsen kanssa mukavia asioita ja vietä yhteistä aikaa pitkin vuotta. Silloin ei ole katastrofi, jos lomasää on kurja tai suunniteltu meno peruuntuu.

Koska perheet tekevät kuitenkin lomalla usein paljon kaikenlaista erityistä, saattavat lapset valittaa kotona tylsyyttä.

"Se ei ole vaarallista", sanoo Rautava.

”Välillä on tylsää, eikä sen tajuaminen ole lapselle pahaksi. Ei elämä ole sellaista, että koko ajan on oltava elämyksiä. Välillä on kuolleita hetkiä. Lapselle tärkeintä on vanhemman seura ja huomio: se, että lapsi kokee olevansa rakastettu ja että vanhempi haluaa olla hänen seurassaan. Se, mitä tehdään, ei ole olennaista.”

Nauti siitä, että lapsi haluaa olla kanssasi

Vanhempana oleminen on kasvua. Äiti tai isä saattaa ajatella, että ehtii tehdä lomalla kaikkia niitä mukavia asioita, joita teki ennen lapsia, ja kykenee lisäksi huolehtimaan lapsen tarpeista. Ei onnistu, sanoo Rautava. Lapsen tarpeet on laitettava omien toiveiden edelle.

”Elämässä on vaiheita, joissa eletään lasten ehdoilla. Lapset kaipaavat vanhempaa ollessaan pieniä, joten vapaa-aika ei mitenkään voi olla samanlaisia kuin silloin, kun lapsia ei ollut.

Jos jatkuva yhdessäolo tuntuu joskus uuvuttavalta, muista, että se on vain väliaikaista.

”Pian tulee vaihe, kun vanhemmat äkkiä kaipaavatkin sitä, kun saivat olla lapsen kanssa”, Rautava sanoo

”Olisin itse aikanaan halunnut lukea lomilla romaaneja kuten ennen lapsia ja yritinkin sitä. Myöhemmin mietin, että jos olisin tiennyt, miten nopeasti aika menee lasten kansa, en olisi edes ottanut kirjoja mukaan lomareissuille. Eivät ne häviä minnekään.”

Jos kaipaat omaa aikaa, tee näin

Jos lomalla iskee hetki, kun väsyttää etkä jaksa leikkiä lapsen kanssa tai kaipaat omaa aikaa, noudata näitä Marie Rautavan ohjeita:

1. Kuulostele ensin itseäsi. Jos lapsen kanssa oleminen tuntuu raskaalta aamusta iltaan, voi taustalla olla uupumusta tai masennusta. Onko työvuotesi ollut erityisen rankka? Painavatko muut huolet mieltäsi? Pohdi, pitäisikö sinun hakea apua. Keskustele muiden aikuisten kanssa huolistasi. Mieti, voisitko saada apua lapsen kanssa olemiseen, jotta saat omaa aikaa.

2. Älä uuvuta itseäsi elämysretkillä. Yhteisen tekemisen ei tarvitse olla Linnanmäki-reissu tai Hoplop-päivä. Lähde lapsen kanssa ulos siihen suuntaan, mihin lapsi haluaa. Lapsi voi riemastua vaikka juna- tai metroretkestä. Aina voi pakata eväät ja lähteä luontoretkelle metsään tai meren rannalle.

3. Lapsikaan ei jaksa olla koko ajan vanhemman kanssa, vaan kaipaa muiden lasten seuraa. Jos sisaruksillasi, ystävilläsi tai vaikka naapureillasi on samanikäisiä lapsia, voitte vuorotella, kuka katsoo koko tenavapoppoon perään. Toisena päivänä sinä huolehdit kaikista, toisena ystäväsi.

4. Hakeudu muiden pariin. Jos lähipiirissäsi ei ole aikuisia, joilla on samanikäisiä lapsia, mene leikkipuistoihin tai uimarannoille. Juttele rohkeasti muiden aikuisten kanssa, kun lapset leikkivät. Lapset tutustuvat uusiin ihmisiin helposti. Yksinäisyys on rankkaa, mutta kun kaksi yksinäistä äitiä ja lasta ovat yhdessä, he ovatkin jo porukka.

5. Lapsi nauttii, kun hänellä on vanhempien lisäksi muitakin aikuisia, joiden kanssa tehdä asioita. Kysy, voisiko lapsi lähteä kylään mummolaan tai viettää päivän kummien kanssa.

6. Ellei sinulla ole ketään, joka voisi välillä viettää aikaa lapsen kanssa, pohdi, haluaisiko lapsi lähteä kesäleirille. Leirejä on viikon pituisia tai sellaisia, joissa vietetään muutama tunti päivässä. Leirin pituus ja tyyppi on valittava lapsen iän ja persoonan mukaan. Leirejä järjestävät erilaiset järjestöt ja kunnat.

7. Ole läsnä. Älä mieti lapsen kanssa leikkiessä, missä muualla haluaisit olla. Lapselle on tärkeää, että vanhemmasta on kivaa olla hänen kanssaan. Seuraa lapsen mielenkiinnon kohteita ja tutustu häneen vielä paremmin. Kun lapsi saa vanhemmalta jakamatonta huomiota, hän malttaa sen jälkeen taas touhuta itsekseen sen ajan, kun luet lehden tai siivoat.

8. Jos vietätte päivää kotona ja tekemättömät kotityöt mietityttävät, ota lapsi avuksi. Pienikin lapsi nauttii, kun tuntee että häntä tarvitaan. Tee putsaushetkestä hauska leikki. Siivoaminen ei käy yhtä nopeasti kuin jos tekisit sen yksin, ja lapsen ohjeistaminen vaatii sinulta enemmän. Saat kuitenkin hommat hoidettua ja samalla lapsella on mukavaa.

9. Jos ja kun saat omaa aikaa, käytä se juuri siihen mihin haluat. Urheile, shoppaile, tee kotitöitä, lue kirjaa. Nauti hetkestä, jossa elät. 

Anja saa tavata lapsenlapsiaan vain pari kertaa vuodessa. Eevan taas odotetaan olevan käytettävissä koko ajan. Kumpikin miettii samaa: miten ottaa lapsen kanssa puheeksi, millainen isoäiti haluaisi olla.

Anjan, 77, kirjahyllyssä on tyttären hääkuva. Jääkaapin ovessa ovat kahden lapsenlapsen päiväkotikuvat. Anja katsoo kuvia joka päivä monta kertaa, siksi ne esillä ovatkin.

Hän on tavannut lapsensa ja lapsenlapsensa viimeksi kymmenen kuukautta sitten.

Suomessa on yli miljoona isovanhempaa. Heistä 20 prosenttia ei ole yhteydessä lapsenlapsiinsa.

”Kamalasti olivat lapsenlapset kasvaneet, varsinkin pienempi. Olisivat voineet viipyä pidempäänkin kuin pari tuntia, mutta heillä oli kiire. Olivat turhan hätäisiä.”

Hetken on hiljaista. Sitten Anja sanoo: tuli itku, kun lähtivät.

”Mutta kävivät edes.”

Suomessa on yli miljoona isovanhempaa. Alkuviikosta KK kertoi, että heistä jopa 20 prosenttia ei ole yhteydessä lapsenlapsiinsa.

Se on valtava määrä.

”Joskus yhteydenpidon puuttuminen johtuu isovanhempien korkeasta iästä ja sairauksista tai pitkistä välimatkoista", sanoo perhesuhteiden asiantuntija, pari- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa Väestöliiton Vanhemmuustiimistä.

Mutta usein syy on karumpi. Se, ettei lapsi halua pitää yhteyttä. Tai se, ettei isovanhempi halua pitää yhteyttä.

”Yritän olla puuttumatta liikaa”

”Soittelen aina välillä ja kyselen, mitä kuuluu, mutta pelkään, että soitan huonoon aikaan”, Anja sanoo.

Hän toivoo, että tytär soittaisi joskus itse ja antaisi puhelimen lapsillekin, valitsisi oikean numeron.

Syitä siihen, että yhteydenpito vähenee, on Minna Oulasmaan mukaan paljon.

Yhteiskunnassa odotetaan automaattisesti, että kun tullaan isovanhemmaksi, hoivatunteet heräävät.

Aikuisella lapsella tai hänen puolisollaan saattaa olla mielenterveydellisiä ongelmia. Isovanhemmat voivat olla eri mieltä herkuista, kurituksesta tai tietokoneen käytöstä, melkein mistä tahansa arkisesta asiasta – eivätkä epäröi kertoa mielipidettään.

Tilanteet, joissa vanhemmat eroavat, ovat haastavia. Joskus taas äidin tai isän kokemukset omasta lapsuudestaan voivat aiheuttaa sen, ettei hän halua omien lastensa kokevan samaa kohtelua.

”Olen yrittänyt olla puuttumatta liikaa lapsen perheen elämään. Ei meillä ole ollut ongelmia koskaan”, Anja sanoo.

Hän näyttää mietteliäältä.

”Lupaan olla käytettävissä, vaikka ärsyttää”

Eeva, 72, ei ymmärrä Anjaa. Hänelle riittäisivät mainiosti tapaaminen lastenlasten kanssa pari kertaa vuodessa ja valokuvat jääkaapin ovessa.

Mutta puhelin soi koko ajan. Ehditkö hakea lapset tänään päiväkodista? Sopiiko lauantaina tulla yökylään?

Jos sanoo ääneen, että haluaa vihdoin nauttia myös omasta ajasta, saa varmasti paheksuntaa niskaansa.

”Yhteiskunnassa odotetaan automaattisesti, että kun tullaan isovanhemmaksi, alkaa hössötys ja hoivatunteet heräävät. Ajatellaan, että isovanhemman pitää olla epäitsekäs ja auttaa kaikessa”, Minna Oulasmaa sanoo.

Aika usein Eevaa ärsyttää tai rasittaa. Mutta joka kerta hän lupaa olla käytettävissä.

”Jos sanoo ääneen, että haluaa vihdoin nauttia myös omasta ajasta, matkustella, seurustella uuden tai entisen kumppanin kanssa, opiskella, luoda uraa tai tehdä itselle tärkeitä ja mielekkäitä asioita, saa varmasti paheksuntaa ja tuomitsevuutta niskaansa”, Oulasmaa sanoo.

Jotkut isovanhemmat haluavat pitää etäisyyttä myös siksi, että oma vanhemmuus on ollut hyvin rankkaa. Lapset ovat olleet sairaita tai erityistä tukea vaativia, heistä on kenties joutunut olemaan vastuussa yksin. Tai omat iäkkäät vanhemmat ovat kenties vielä elossa ja tarvitsevat hoitoa, voimavarat ovat rajalliset.

Eeva tahtoisi lähteä Italiaan kuukaudeksi, mutta ei uskalla ajatella asiaa kunnolla.

”Lapset miettisivät varmasti, että olen itsekäs.”

Mikä on lapsen etu?

Anja ja Eeva ovat isovanhempia, tarkalleen ottaen mummi ja mummu, mutta kumpikin tuntee olonsa hankalaksi ja riittämättömäksi.

Päsmäröinkö liikaa? Olenko liian kiltti?

Kumpikin heistä rakastaa lapsiaan ja lapsenlapsiaan paljon.

”Jokainen tilanne on omanlaisensa, mutta jokaisessa tilanteessa on hyödyllistä nähdä se, miksi kumpikin osapuoli toimii, kuten toimii”, Minna Oulasmaa sanoo.

Mitkä ovat motiivit käyttäytymisen takana? Mitä kumpikin osapuoli voisi tehdä toisin, jotta yhteispeli sujuisi paremmin?

Näitä tarvitaan: kyky arvioida itseään, joustavuus ja halu selvittää syntynyt konflikti.

”Useimmiten kumpikin näkee asiat vain omalta kantiltaan ja toisen käytös on kummallista tai ärsyttävää. Monen on todella vaikea tarkastella omaa toimintaansa ja virhe nähdään vain toisessa.”

Oulasmaa toivoo, että näitä asioita vaalittaisiin: Kyky arvioida itseään, itsetuntemus, joustavuus, halu yhteistyöhön ja halu selvittää syntynyt konflikti. Se, että pystyy aidosti näkemään lapsen edun.

”Moni ajattelee tapaamisoikeutta aikuisen etuna, aikuisen oikeutena, vaikka asiaa pitäisi tarkastella lapsen näkökulmasta: mikä on lapselle tässä meidän tilanteessamme kaikkein paras ratkaisu.”

 Uskaltaisinko sanoa, mitä ajattelen?

Toimivat suhteet edellyttävät puhumista. Puhuminen on usein hyvin pelottavaa.

Uskaltaisinpa kertoa lapsilleni, mitä oikeasti toivon isovanhemmuudelta. Mutta entä, jos rikon sen kaiken hyvän, jota välillämme kuitenkin on? Jos yhteys lapsenlapsiin katkeaa kokonaan? Jos en osaa pukea sanoiksi sitä, miltä minusta tuntuu? Jos kuulostan kohtuuttomalta?

Eeva sai tarkan listan lastenlasten lahjatoiveista.

Joulu lähestyy.

Eeva on ostanut jo aika monta pakettia lapsenlapsilleen, hän sai tarkan listan toiveista. Anjakin on paketoinut lahjat ajoissa, jotta ehtii lähettää ne postissa.

Eeva on pyydetty lapsenvahdiksi tapaninpäivänä. Hän jätti sen vuoksi varaamatta Tallinnan-matkan, jota oli suunnitellut.

Hän ei aio kertoa, että tuntuu tympeältä.

”Ehkä joskus myöhemmin.”

Anja on päättänyt kysyä, ehtisikö tytär lapsineen tulla joulupäivänä syömään tai kahville. Välimatkaa on vain parikymmentä kilometriä.

Eevan nimi on muutettu. Väestöliiton verkkosivut isovanhemmille löytyvät täältä.
 

Vierailija

”Uskaltaisinpa kertoa, mitä oikeasti toivon isovanhemmuudelta” – Anja saa olla mummi vain pari kertaa vuodessa, Eeva liikaakin

Kuulostavat todella oudoilta ja inhottavilta molemmat tilanteet. Etenkin tuo, missä lapsi käy kerran vuodessa tapaamassa vanhempaansa (lastensa mummoa) pari tuntia. Aika yksipuoliselta kuulosti tuo näkemys - eiköhän tuollaiseen etäisyyden ottamiseen ole aina joku syy. Toinen tapaus kuulostaa siltä, että voi olla lapsen puolelta ihan ajattelemattomuutta ja mummon puolelta liikaa kiltteyttä. Ihmettelenpä sellaista ihmistä, joka loukkaantuu toisen kieltäytyessä lapsenvahtivelvollisuudesta koska on...
Lue kommentti

Missä lapset ovat aattona? Miten aika riittää kaikille? Bonusäiti Miia kertoo, miten uusperheen jouluaikataulut heidän perheessään ratkaistaan.

Uusperheen joulussa on paljon hyvää: Kun koteja on kaksi, lasten pitkät lomat on helpompi järjestää. Läheisten (ja lahjojen) määrä vain lisääntyy.

Huolia aiheuttavat usein aikataulut. Missä lapset ovat aattona? Mihin pukki tilataan? Riittääkö aika kaikille? Entä miten aikataulupalapeli ratkaistaan, kun elämässä on useampi kuin yksi uusperhe?

Kysyimme bonusäiti Miialta, 30. Miian perheeseen kuuluvat mies ja tämän 7-vuotias tyttö. Myös tytön äidillä on uusperhe. Joulun aikaan nähdään lisäksi molempien vanhempia, Miian miehen veljiä ja Miian kummityttöä perheineen. Myös Miian isällä on uusperhe.

1. Uusperheet ovat tuoneet elämääsi lauman uusia ihmisiä. Miten aika riittää jouluna kaikille?

”Mietimme joulua lapsen kannalta. Hän on aattoillan meidän kanssamme ja aattopäivän äitinsä luona. Vaikka olemme kaikki hyvissä väleissä, joulun aikataulujen sopiminen stressaa molempia perheitä. Olemme miettineet, voisiko joka toinen joulu olla tulevaisuudessa hyvä järjestely.  Kumpikin perhe voisi suunnitella jouluaan rauhassa.

Yritämme ajatella, että kummankaan perheen menot eivät ole arvokkaampia kuin toisen. Olemme tasa-arvoisia. Jonkinlainen jako on vain pakko tehdä.

”Yritämme ajatella, että kummankaan perheen menot eivät ole arvokkaampia kuin toisen.”

Tänä jouluna kokoonnumme isäni ja hänen vaimonsa luo. Kysyin isältäni ja hänen vaimoltaan, mitä mieltä he olisivat, jos mieheni äiti ja nuorempi veli tulisivat myös. Molemmat ottivat avoimin mielin kaikki vastaan.

Nyt isälle tulevat anoppini ja mieheni veljen lisäksi minun kummityttöni ja hänen äitinsä eli äitini sisko, oma siskoni ja hänen miehensä, isäni uusperheen mukanaan tuoma bonussisko ja hänen poikaystävänsä. Kaikki eivät tunne toisiaan, mutta hienointa onkin uuden rakentaminen.”

2. Yhteisjoulu on ihana ajatus, mutta mitä tehdä, kun kaikki eivät tunne toisiaan?

”Joulu on läheisten aikaa, ja silloin puhutaan paljon perheestä. Mietimme ensin, miltä muista tuntuu viettää joulua ihmisten kanssa, joita he eivät tunne. Isäni ei esimerkiksi ole koskaan tavannut mieheni veljiä.

Olemme miettineet ohjelmaa, joka puhkaisee jäykkyyden kuplaa. Hankimme joulurekvisiittaa, hassuja silmälaseja ja päähineitä, ja otamme yhteiskuvan ne päässä. Kaikki voivat olla hassuja ja omanlaisiaan.

Teemme myös itse piñatan, jota lapset ja ehkä aikuisetkin pääsevät mäiskimään. Sen jälkeen kukaan ei jaksa ujostella.

Ihaninta tässä joulussa on, että pääsemme näkemään poikkeuksellisen monta ja niin monelle tärkeää ihmistä. Hienointa on, että me mieheni kanssa tuomme kaikki yhteen.”

"Teemme piñatan, jota lapset ja ehkä aikuisetkin pääsevät mäiskimään. Sen jälkeen kukaan ei jaksa ujostella."

3. Iskeekö koskaan ulkopuolisuuden tunne? Miten siitä pääsee?

”Mieheni tyttö oli 5-vuotias, kun tapasimme. Minulla ei ollut omia lapsia, enkä ollut vielä ajatellutkaan koko asiaa. Kun kävimme ensimmäisillä kahveilla, mies kertoi, että hänellä on pieni tytär.

Muistan suhteen alkuajoilta lauseen ’eihän tässä mitään, ostetaan vain tytölle sänky tänne minun luokseni’. Se oli vaaleanpunaisten linssien läpi katsottu ajatus. Todellisuudessa uusperheessä tarvitaan paljon hyväksyntää ja omasta yksityisyydestä luopumista.

”Tunsin paineita huolehtijan roolista, vaikka ei olisi tarvinnut.”

Minulle aikuisen rooli oli kasvun paikka. Siihen liittyi ulkopuolisuuden tunteita ja kaikenlaisia pelkoja. Jos me saamme lapsia, rakastaako mies heitä yhtä paljon? Haluaako hän lapsia enää, kun se on jo koettu? Tunsin myös paineita huolehtijan roolista, vaikka ei olisi tarvinnut.

Puhuimme mieheni kanssa vaikeistakin tunteista, kuten ulkopuolisuudesta. Lisäksi luin paljon kirjoja uusperheen muodostumisen vaiheista. Se ei välttämättä tapahdu vuodessa tai viidessäkään. Vie aikaa, kun uusperheen identiteetti syntyy ja roolit muotoutuvat.

Kirjat antoivat vertaistukea. En ollut yksin ajatusteni kanssa. Se helpotti.”

4. Kun aikaa on rajallisesti, joku pahoittaa kuitenkin mielensä. Mikä avuksi?

”Toki sukulaiset kyselevät, mutta he ymmärtävät, että suunnitelmia ei voi tehdä niin, että kaikki ehtivät nähdä kaikkia. Aikataulujen sumpliminen ei ole hankalaa, se pitää vain hyväksyä. Lasta ei aina saa kaikkiin meidän perheen tärkeisiin juttuihin mukaan.

”Aikataulujen sumpliminen pitää vain hyväksyä. Lasta ei aina saa kaikkiin meidän perheen tärkeisiin juttuihin mukaan.”

Meillä on se ajatus, että ilman riitaa kun selvitään, on hyvä. Jos näyttää, että jostakin tulee ongelma, teemme kaikkemme, ettei tulisi.

Olen ollut kova stressaamaan, mutta miehelläni on sellainen ihana ajatus, että elämä otetaan vastaan sellaisena kuin se tulee. Tämä on luovimista: miten parhaaksi on ja mikä on milloinkin tärkeää.

Yleensä kaikki asiat järjestyvät jotenkin. Auttaa, kun yrittää ajatella asioita hyvän kautta. Minusta on ihanaa, että on paljon paikkoja, joissa käydä – verrattuna siihen, ettei olisi.”