”Tänäänkin valitsisin sinut, jos et jo olisi siinä” – Elisan ja Mikon rakkaus on kestänyt yli 30 vuotta

Elisa: Ensivaikutelmani sinusta ei ollut kovin hyvä. Tapasimme harrastajateatterissa Helsingissä 1994. Vaikutit aika juntilta Tampereen murteinesi, ja sinulla oli hirveä vyölaukku.

Mikko: Tämän muistamme eri tavalla, sillä oikeasti minulla ei ole ollut koskaan vyölaukkua. Jokin reppu saattoi olla.

Elisa: Me molemmat ajattelimme, että on vähän noloa seurustella jonkun kanssa ja että fiksut ihmiset pärjäävät itsekseen.

Mikko: Minäkin virallisesti halveksuin parisuhdeihmisiä. Viihdyimme toistemme seurassa.

”Emme taida olla kovin romanttisia.”

Elisa: Emme ole kaivanneet sormuksia. Ne eivät meistä ole tae parisuhteen kestävyydestä.

Mikko: Niin. Kosimisen sijaan kysyin sinulta kesällä 2003, haluatko ottaa kanssasi asuntolainan ja muuttaa vanhaan huonossa kunnossa olevaan puutaloon Tampereelle Pispalaan. Minulla ei ollut vakitöitä, mutta jotenkin sain neuvoteltua meille pankkilainan.

Elisa: Kaikki kaverimme kyllä varoittelivat, ettei niin surkeassa kunnossa olevaa taloa kannata ostaa, mutta olimme pelottomia. Sinä lupasit, että rakennat taloon suihkun kahdessa viikossa.

Mikko: Ei se suihku ihan tuossa ajassa valmistunut. Pari kolme kuukautta siinä taisi vierähtää.

Elisa: Kaverimme kyselivät, koska vanhan talomme remontti oikein valmistuu. Eihän se valmistu ikinä. Meillä on menossa jo kolmas vanha talo, ja kaverimme kyselevät samaa edelleen.

Ehdottomuus karisi

Elisa: Vaikka olemme molemmat muuttuneet 30 vuodessa, parisuhteemme ydin on yhä sama kuin alussa. Kanssasi tunnen, että olen vapaa. Sinun kanssasi ei tarvitse esittää mitään.

Mikko: Siinä olemme muuttuneet, että enää emme ole niin ehdottomia kuin nuorina.

Elisa: Ei haittaa, vaikka toinen täyttää astianpesukoneen eri tavalla.

Mikko: Ja nyt tiedän, että jos lähdet johonkin ja kysyt, onko vaatteesi sopiva, se ei todellisuudessa ole kysymys. Et odota siihen mielipidettäni. Kestovastaukseni onkin, että ’toi on tosi hyvä’.

Elisa: Tuo on totta. En siitä pahastu, vaan minua vastauksesi pikemminkin naurattaa. Meillä on samanlainen, huono huumorintaju. Kerran toisensa jälkeen nauran esimerkiksi sanamuunnoksillesi.

Minä reagoin usein tunteella, sinä järjellä. Luot perusturvaa ja lohdutat. Muistutat minua siitä, että meillä ei ole mitään hätää ja asiat järjestyvät.

Mikko: Sinä sanot joka päivä, että rakastat minua. Halaat ja pussaat.

Elisa: Kun aamuisin herään, ajattelen, että tänäänkin valitsisin juuri sinut, jos et jo olisi siinä.

Luit osan Kodin Kuvalehden 24/2025 Parisuhteellista-jutusta, jossa Elisa ja Mikko kertovat rakkaustarinansa. Lehdessä he kertovat myös, millaista on ollut arki erityislapsen kanssa ja millaiseksi huoli pojasta on muuttunut nyt, kun tämä on aikuinen. Entä miten parisuhde on kasvanut vuosikymmenten aikana? Tilaajana voit lukea jutun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.