Mummulta kello

Synnyin vuonna 1972 ensimmäiseksi lapsenlapseksi mummulleni. Mummu oli köyhä, eikä hänellä ollut juuri muuta omaisuutta kuin pieni torppa ja seinäkello. Muistan usein lapsena mummun luona yökylässä ollessani kuunnelleeni kellon lyöntejä, jos en saanut unta, kun hiiret rapistelivat. Syntyessäni hän oli sanonut vanhemmilleni, että kun minä täytän 18 vuotta, saan hänen kellonsa. En tiennyt tästä asiasta, mutta kun 18-vuotispäiväni tuli, mummu tuli meille kello kainalossa ja ojensi sen minulle. Kellon taakse hän kirjoitti omistuskirjoituksen ja päiväyksen. Nuorempana en osannut kelloa arvostaa, mutta kun ostimme mieheni kanssa omakotitalon Tampereelta 15 vuotta sitten, äitini ja isäni kunnostivat kellon ja se on kunniapaikalla olohuoneessamme. Kello on minulle todella tärkeä.