”Heti kun aloitin koulutien, sain tuta erilaisuuteni. Sain monta uutta nimeä, myös sen n-alkuisen. Miksi vähänkään erilaista ihmistä on niin vaikea hyväksyä?” lukijamme kysyy.
Olen miettinyt tätä asiaa vuosikymmeniä: miksi vähänkään erilaista ihmistä on niin vaikea hyväksyä? Onko kyse jostakin alkukantaisesta tuntemattoman pelosta? Vai onko kyse yksinkertaisesti ihmismielen pimeämmästä puolesta?
En syntynyt Elovena-tytöksi, ja kesäaurinko hoiteli loput. Heti kun aloitin koulutien, sain tuta erilaisuuteni. Sain monta uutta nimeä, myös sen n-alkuisen.
Myös sukunimestäni kuulin erilaisia muunnoksia. Isäni ei näet halunnut 1920-luvulla ottaa suomalaista sukunimeä. Hän sanoi, että sukunimi oli ainoa perintö, jonka hän sai omalta isältään.
”Kun aikuistuin, huomasin, etteivät aikuiset ole sen parempia kuin lapset.”
Suosioni ei tästä paljon muuksi muuttunut myöhemminkään. Kun aikuistuin, huomasin, etteivät aikuiset ole sen parempia kuin lapset. Aikuisilla ennakkoluulot ja asenteet vaikuttavat siihen, miten he toisia kohtelevat.
Ei minulle silti huonosti käynyt. Aikuisuuden kynnyksellä huomasin, että onkin kiva olla vähän erilainen. Esimerkiksi tansseissa erotuin pellavapäistä.
”Ehkä jollain tasolla tiesin jo varhain, ettei kaltoinkohtelussani ollut kyse minusta.”
Ehkä minä jollain alitajunnan tasolla tiesin jo varhain, ettei siinä koko kouluajan kestäneessä kaltoinkohtelussani ollut kyse minusta.
Silti toisinaan mietin, miksi minua haukuttiin ulkonäköni vuoksi. Mitä ihminen siitä saa, että haukkuu toista? Jos olet haukkunut muita, haluaisin aidosti kuulla, miksi niin teit. Myös muiden kiusattujen kokemukset kiinnostavat minua.
Malvi
Millaisia ajatuksia kirje herätti? Kirjoita ajatuksiasi alla olevaan kommenttikenttään tai lähetä meille sähköpostia ihmisten.kesken@sanoma.com. Voit lähettää myös kirjeen omasta aiheestasi. Käsittelemme vastauksia ja yhteystietoja luottamuksellisesti. Lehdessämme julkaistujen kirjeiden lähettäjien kesken arvomme uutuuskirjoja ja muita palkintoja.
