Kullatut muistot
Kolme korua, ja jokaisen korun kohdalla on hyvä joskus ajatuksissa viivähtää. Suurin sydän, sain syntymäpäivälahjaksi työtovereilta. Sitä katsoessa muistaa eläkkeellä ollessaan heidän kanssa vietetyt ikimuistoiset hetket työmaalla, kuin myös vapaa-ajalla. Pienen enkelikorun sain lahjaksi mieheltäni. Hän sanoi sitä antaessaan, että tässä on sinun oma suojelusenkelisi. Taikauskoinen kun olen, uskon että tuo suojelusenkelini on pelastanut minut monesta pahasta tilanteesta. Kerran töistä tullessani minulle sattui erittäin paha kolari. Ystävät ovat sanoneet jälkeen, että sinulla täytyi olla suojelusenkeli siinä kolarissa, kun henki säilyi. Ja niinhän se enkelini oli silloinkin kaulassa. Vietin teho-osastolla muutamia päiviä. Osastolle päästessä mieli oli masentunut, kun ei voinut tietää miten tästä eteenpäin. Silloin sattui olemaan syntymäpäiväni. Mieheni tuli käymään, ja toi pienen sydämen lahjaksi. Kuin vertaus siitä, että sydän jäi vielä sykkimään. Kyyneleet tulivat, mutta ne olivat onnen ja toivon kyyneleitä. Nämä kolme korua tulevat kulkemaan kaulassani läpi elämän. Nimimerkki.kullatut muistot
Kullatut muistot