Äidin kello

Äitini tultua vanhaksi hän halusi itselleen sellaisen rannekellon, jossa oli kunnon numerot eikä pelkkiä viivoja. Syynä tähän oli tietenkin se, ettei hän niistä pelkistä viivoista ymmärtänyt enää, mitä kello näytti. Äidilleni ostettiin kuvassa oleva reilunkokoinen ajannäyttäjä. Äiti oli tyytyväinen hankintaan.
Äitini kuoltua 15 vuotta sitten kello siirtyi minun ranteeseeni. Suurihan se on mutta kannan sitä aina ranteessani liikuinpa missä tahansa. Lapseni eivät enää käytä rannekelloa vaan kurkkivat aikaa kännykästään. Mielestäni on paljon helpompaa kurkkia aikaa ranteesta.
En haluaisi koskaan luopua kellosta, sillä äidin muisto elää siinä!

Tamara