Kasvattaa vai ei?

Nyt hän on syntynyt. Ihana, odotettu lapsenlapsi. Joka päivä hänen syntymästään saakka olen saanut "mummoilla" sydämeni kyllyydestä. Kaikki osaamani tuutulaulut ovat käytössä. Isovanhemmuus on paras lahja, jonka lapseni on voinut minulle antaa, ja otan sen mielelläni vastaan.

Mutta mutta. Huumaan tulee jo huolen varjo. Missä kulkee raja, kun lapsi kasvaa isommaksi ja alkaa niin sanottu kasvatus? Ymmärrän, että lapsen kasvatus on ensisijaisesti vanhempien harteilla, mutta jo nyt mietin, minkä verran isovanhemmat saavat puuttua lapsen elämään. Sallitaanko hyvää tarkoittavat neuvot?

Minua huolettaa, kuinka osaan luovia ehkä hankalien tilanteiden läpi niin, että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Sukupolvien välisiä riitoja on ollut iät ja ajat. Niitä haluan välttää ja selvittää asiat rauhanomaisin keinoin.

Tahdon rakastaa lapsenlastani hellyydellä ja suojata häntä kaikilta vaaroilta. Jos minun sallitaan, rukoilenpienokaisen elämään enkeleitä. Toivoisin kuulevani muiden lukijoiden kokemuksia siitä, kuinka kasvatusrooliin voi ennalta varautua.

Tuore mummi

Takaisin lukijakirjeisiin pääset TÄSTÄ.