Isä hylkäsi perheensä

Minusta tulee yksinhuoltaja
Vuosi sitten meille syntyi kolmas lapsi, ensimmäinen tyttö. Olin niin onnellinen. Kun tyttäremme oli puolivuotias, sain täytenä yllätyksenä tietää, että miehelläni on toinen nainen. Kävi ilmi, että suhde oli kestänyt jo neljä kuukautta. Se oli alkanut, kun vauva oli 2-kuinen. Mieheni päätti jäädä meidän luoksemme. Hän katkaisi suhteen naiseen, ja minä annoin anteeksi. Heräsin vauvavuoden hormonihöyryistä taistelemaan kaikin keinoin avioliittomme puolesta.
Puolen vuoden ajan näytti siltä, että olin voittanut. Että mies todella halusi jäädä. Mutta neljä viikkoa sitten mies sanoi, ettei kykene teeskentelemään ja taistelemaan tunteitaan vastaan. Hän lähti ja jätti minut kolmen pienen lapsen yksinhuoltajaksi.   Olen edelleen valmis antamaan anteeksi.
Takaisinkin hänet ottaisin – ainakin, jos hän todella haluaisi palata ja olisi valmis tekemään työtä avioliittomme eteen. Uskon, että vanhempien avioliitto on lähes aina paras paikka lapsille kasvaa tasapainoisiksi ihmisiksi. Uskon myös avioliiton pyhyyteen, sen kantavaan voimaan silloinkin, kun tunteet heittelevät.  
Mutta en voi elää elämääni odottaen ja laskien sen varaan, että hän joskus huomaa tehneensä virheen. Toivon, että niin kävisi. Olen itse erolapsi ja tiedän myös, mitä vanhempien ero vaikuttaa lapsiin. Mutta tiedän, että ainoa tie eteenpäin tästä helvetistä on pyrkiä jaloilleen ja seistä niillä itsenäisesti, lasten ja itseni takia.  
Mutta miten minä pääsen jaloilleni? Ja miten pystyn auttamaan lapsiani, jotka itkevät isänsä perään?
Hylätty vaimo