Norsun muisti
Sain kuvan muhkean ja hellyttävän norsun lahjaksi ensimmäiseltä koskaan opettamaltani lukioryhmältä syksyllä 1990 pienessä länsiuusmaalaisessa maalaislukiossa. Työskentelin ensimmäisessä työpaikassani viittä vaille valmistuneena aineenopettajana. Olin kesällä täyttänyt 25 vuotta, joten olin lukion kakkosluokkalaisia vain 6-8 vuotta vanhempi.
Elämäni ensimmäisestä opettajasyksystäni en paljoa muista, mutta sen muistan, että historian keskeneräisistä sivuaineopinnoista ei mainittavasti evästä irronnut lukion kurssia varten. Valmistelin oppitunteja yömyöhään. Kun kurssi sitten oli lopulta paketissa, opiskelijat yllättivät opettajansa täydellisesti ojentaessaan tämän pehmoeläimen muistoksi yhteisestä pakerruksesta.
En antanut norsua koskaan lasteni leikkeihin, vaikka muut pehmoleluni eteenpäin luovutinkin. Säilytin sitä vuosia visusti tallessa. Nykyään norsu majailee työhuoneellani työsuojeluvaltuutettujen toimistossa. Luin jostain, että kissavideoiden ja pehmoeläinten katselu rauhoittaa mieltä. Norsun voi napata vaikka siliteltäväksi, kun vastaan tulee rankkoja työasioita.
