OLipas yllätys (16/172)

Lipstikka

Kävin pari viikkoa sitten hakemassa torilta perunoita. Kaupat tehtyämme myyjä pyysi odottamaan sillä hänellä olisi minulle joku yllätys. Hän haki autostaan Kodin Kuvalehden lokakuulta 1978. Kysyi onko sitä minulla.
En muistanut ollenkaan, että siinä oli juttu minusta ja perheestäni. Olin tavallaan uranuurtaja kun naiset pääsivät poliisikouluun tasavertaisina. Jostain syystä lehti halusi haastatella juuri minua.
Ihan mukava juttu siitä tuli.
Poikamme oli sen verran iso jo ettei hän oikein olisi välittänyt saamastaan julkisuudesta.
Laitoin lapsille kopiot jutusta ja nauroimme yhdessä "julkisuudelle".