Karsea viikko ! (87/172)
Olen aivan loppu, töissä tulenpalava kiire, kotona kolme mukulaa, koira ja laiska mies. No ei sentään laiska, kyllä mieskin oman osansa tekee, mutta kun hänelle sattuu työmatka, niin olen aivan pulassa. Jokainen nainenhan sen tietää mihin nainen vain voi venyä, lapset hoitoon, yksi kouluun, koira pissalle ja juosten bussiin ja töihin. Iltapäivällä sama kuvio toisin päin, siihen lisäksi kotityöt, tiskaus ja vaatehuolto. Näin kun sen näkee paperilla ei oikein itsekään tajua kuinka on ehtinyt tehdä kaiken.
Onneksi, aivan todella onneksi, on se päivä kuusta, jolloin tulee Kodin kuvalehti. Kun olen saanut mukulat nukkumaan voin vihdoinkin oikaista itseni sohvalle koiran kanssa ja ottaa lehden käteeni ja herätä jonkun ajan kuluttua siirtyäkseni sänkyyn, En ole nukahtanut siksi, että lehti olisi niin tylsä, päin vastoin, vaan se rentouttaa väsyneen äidin, seuraavina päivinä syvennyn perin pohjin sen juttuihin. Loistava lehti, toimii kahdella tavalla, rentouttaa ja antaa uusia vinkkejä, ei mitään turhaa.
Kiitos siitä