Tulimme mökille, ja muistin taas, miksi vihaan mökkeilyä. Toistakymmentä vuotta olemme silti viettäneet mökillä viikonloppuja ja lomia, koska vaimo haluaa.
Maalaispoikana osaan mökillä tarvittavat työt. Minulle mökkeilyssä ei ole kuitenkaan samaa hohtoa kuin kaupunkilaissyntyiselle vaimolleni. Sain jo lapsena sellaisesta elämästä tarpeekseni.
En enää viitsi mainita vaimolle töistä, joita olen mökillä ajatellut tehdä, sillä ne menevät heti työlistaan ja pian alan saada vihjailuja odottavista hommista. Jos en ole huomaavinani, hän lopulta komentaa minua töihin, karsimaan pusikkoja, maalaamaan varastoa, pienimään puita, ajamaan nurmikkoa, tyhjäämään puuseetä, lämmittämään saunaa, kantamaan vesiä...
Olen käyttänyt kesälomarahani mökin kunnostuksiin ja hankintoihin. Olen tehnyt remontteja itse ja teettänyt muilla. Olen ottanut mökillä myös lomaa, lukenut tai vain katsonut järvelle. Mutta joudun ottamaan oman aikani riitoja uhmaten tai varkain, koska aina olisi jotain tehtävää.
Olen miettinyt, mikä tekee vaimostani mökillä erilaisen ihmisen kuin kotona? Miksi hän alkaa ohjeistaa minua, vaikka ei tee sitä muulloin? Me emme riitele juuri koskaan paitsi mökillä. Se on saanut minut vihaamaan mökkeilyä.
Mökkeilyn traumatisoima
