Puhelimen kuvavirta muistuttaa siitä, mikä muuten liian helposti unohtuisi, kirjoittaa Minna McGill.
Mitä muistan kuluneesta vuodesta? Täytyy oikein pinnistellä. Onneksi on kuitenkin kännykkä ja kännykän kuvavirta.
Tammikuussa ihailin Tukholman vanhankaupungin siluettia ja kotona asettelin kevään ensimmäiset tulppaanit maljakkoon.
Helmikuussa kävelin pitkin jäistä Tuusulanjärveä ja siristelin silmiä kevätauringossa.
Maaliskuussa tein appelsiinicharlotan ja hetken aikaa muistin, millaista oli olla yläasteen seitsemännellä luokalla ja kotitalouden tunnilla.
Huhtikuussa kannoin kevään ensimmäiset pyykit pihalle kuivumaan ja nuuskin puhtaan pyykin tuoksua. Aah!
Toukokuussa tunsin haikeutta ja ylpeyttä, kun esikoinen asteli sovituskopista tummassa puvussa ja ylioppilaslakki päässä.
Kesäkuussa palelin mökillä crocsit ja villasukat jaloissa.
Hoidin ystävän kanssa tämän pellavapäistä lapsenlasta ja mietin, että ehkä sitten joskus minäkin, mummoksi.
Heinäkuussa lähdin yhtenä sateisena sunnuntaina maauimalaan, uin siellä ypöyksin ja katselin, miten pisarat iskeytyivät vedenpintaan.
Elokuussa ihailin punertavaa iltataivasta ja yritin muistaa, mitä esikoinen oli opettanut siroamisesta ja aalto-opin alkeista.
Syyskuussa hain verhoomosta rakkaan vanhan tuolin, jonka hankin aikoinaan ensimmäiseen omaan kotiini.
Lokakuussa hoidin yhden illan ystävän kanssa tämän pellavapäistä lapsenlasta ja mietin, että ehkä sitten joskus minäkin, mummoksi.
Marraskuussa ihailin kukkakaupan väri- ja havuloistoa ja liikutuin, kun edellä oleva asiakas pyysi kirjoittamaan hautajaiskukkiin lauseen: Vie rakas isä äidille terveisiä. Teidän on siellä hyvä yhdessä.
Joulukuussa neuloin vielä muutamat sukat ja paketoin ne.
Kiitos kännykkä, että jätät muistoja, viet hetkiin ja tunnelmiin. Muistutat siitä, mikä muuten liian helposti unohtuisi.
Ihanaa vuotta 2018 kaikille.
