Netin käytöstä voi jutella myös myönteisesti. Kokeile, niin yllätät sekä itsesi että lapsesi.

Me vanhemmat muistamme kyllä motkottaa lapsille netin käytöstä, mutta nämä kuusi tärkeää kysymystä jäävät helposti kysymättä: 

1. Mitä someen tänään kuuluu?

Onko sinulla tapana kysyä lapseltasi, miten koulupäivä sujui? 

Entä koska viimeksi kysäisit, syyllistämättä ja hyväntuulisesti: Mitäs someen kuuluu? Mitä olet tänään kännykälläsi touhunnut?

"Somemaailmasta kannattaisi jutustella lapsen kanssa yhtä usein ja luontevasti kuin jalkapallotreeneistä", Lapset ja digitaalinen media -yksikön asiantuntija Anniina Lundvall Pelastakaa Lapset ry:stä sanoo.

"Jos lapsi oppii luottamaan siihen, että vanhemmat ovat aidosti kiinnostuneita hänen some-elämästään eivätkä pelkästään paheksu sitä, hän uskaltaa kertoa helpommin myös ongelmista, kuten nettikiusaamisesta." 

2. Missä WhatsApp-ryhmissä olet mukana?

Nyt se kännykkä pois. Sinä se et tee muuta kuin roikut netissä.

Kuulostaako tutulta?

Me vanhemmat olemme luontaisia, taiturimaisia nettisyyllistäjiä. Pohjimmiltaan kyse on rakkaudesta ja huolesta. Emme tiedä, mitä lapsi netissä puuhaa, ja pelkäämme pahinta - tietämättä edes, mitä pahin voisi olla.

"On aina fiksumpaa kiinnostua kuin tuomita", Anniina Lundvall sanoo.

Kysy siis, millaisiin nettiporukoihin lapsi kuuluu. Minkänimisiin WhatsApp-ryhmiin? Ketä muita niissä on? Kysele nettikavereista kuten kyselisit luokkakavereista. Tärkeimmät somekaverit ovat useimmiten niitä, joiden seurassa lapsi viihtyy myös koulussa tai harrastuksissa.

3. Mikä netissä on sinusta kivointa?

Useimmat vanhemmat keskittyvät murehtimaan sitä, miten lapsen saisi netistä pois.

Anniina Lundvallista tärkeämpää olisi kysyä: Mikä netissä on sinusta niin ihanaa, että haluat olla siellä koko ajan?

"Vastaus on aina sama: ystävät. Sosiaaliset suhteet ovat se syy, miksi sekä me aikuiset että lapset tuijotamme kännykkäämme. Kun vanhemmat ymmärtävät sen, heidän on helpompi ymmärtää myös lastensa netin käyttöä."

Jos tuntuu, että lapsi tapaa kavereitaan vain kännykän ruudulla, voi kysyä: Haluaisitko, että pyydetään kavereitasi joskus meille kylään? Somesuhteet voivat olla aidosti tärkeitä, mutta lasta kannattaa kannustaa tapaamaan kavereitaan muutenkin kuin virtuaalisesti.

4. Oletko joskus pahoittanut mielesi netissä?

Kysy säännöllisesti, onko somessa tapahtunut jotain, mistä lapsi on pelästynyt tai pahoittanut mielensä. Hän on voinut saada viestiketjussa ilkeän kommentin, ulkonäölle on ehkä naureskeltu, valokuvia muokattu tai levitelty.

Jos lapsi kieltäytyy puhumasta, saavatko vanhemmat tutkia hänen kännykkänsä?  

"Yleensä eivät. Lapsella on oikeus yksityisyyteen kuten aikuisellakin", Anniina Lundvall sanoo.

"Toisaalta lapsen etu menee aina hänen yksityisyytensä edelle. Jos vanhemmat ovat vakavasti huolissaan lapsen hyvinvoinnista, heillä on oikeus katsoa lapsen viestit. Salaa niitä ei pitäisi katsoa silloinkaan, vaan aina lapsen läsnäollessa."

Entä jos lapsi ei suostu?

"Yleensä hän suostuu, kunhan ei joudu pelkäämään vanhempien suuttumista. Tärkeintä on saada lapsi luottamaan siihen, että olivatpa kuvat tai viestit miten kamalia ja hävettäviä tahansa, vanhemmat pysyvät hänen puolellaan."

5. Onko kaveriasi kiusattu?

Kiusaaja tarvitsee aina yleisön. Netissä yleisö voi olla valtava.

Tarkista, tietääkö lapsesi, miten hänen kannattaa toimia, jos näkee jonkun kiusaavan muita.

"Lasta voi neuvoa vaikkapa näin: Jos näet jonkun levittävän WhatsAppissa nolaavia kuvia tai viestejä kaveristasi, kirjoita viestiketjuun, että otetaan nämä täältä pois, ei jaeta näitä eteenpäin. Jos et uskalla puolustaa kiusattua itse, kerro kiusaamisesta jollekin aikuiselle", Anniina Lundvall sanoo. 

6. Kuka on lempivloggaajasi? Kenen YouTube-videoita tilaat?

Tiedätkö, millaisia tyyppejä lapsesi netissä ihailee? Kenen elämää ja videoita hän seuraa, kenen ajatuksia kuuntelee? Kuka saa hänet nauramaan?

Jututa lasta mutta tee jälleen kerran selväksi, että aikeesi ei ole moittia eikä arvostella. Lapsi voi nimittäin olettaa niin, ja saattaa siksi ensin sulkea suunsa.  

Mitä enemmän lapsesi nettielämästä tiedät, sitä myönteisemmin todennäköisesti yllätyt. Pikkuhiljaa huolikin ehkä helpottaa.

Vastarakastuneilta toisen kehuminen käy usein luonnostaan, mutta pitkässä suhteessa kaipaa välillä muistutusta.
Vastarakastuneilta toisen kehuminen käy usein luonnostaan, mutta pitkässä suhteessa kaipaa välillä muistutusta.

Joskus rakkaimpaansa on niin tottunut, että häntä on vaikea erottaa olohuoneen sisustuksesta. Silloin kannattaisi opetella katsomaan häntä jonkun toisen silmin.

Tarkkailemme syntymästä asti, miten meihin suhtaudutaan, pidetäänkö ilona vai riesana. Sen mukaan päättelemme arvomme. Siksi vanhempien katseeseen sisältyy valta ja vastuu.

Tapa, jolla muut meitä katsovat, muokkaa minäkuvaamme. Jos läheistemme katseesta paistaa ihailu, opimme pitämään itseämme melko hyvinä tyyppeinä.

”Ihminen on sosiaalinen eläin. Suuri osa minuudestamme muodostuu vuorovaikutuksessa muiden kanssa”, psykologi Aki Myllyneva sanoo.

Väitöskirjassaan hän tutki, millaisia reaktioita katsekontakti synnyttää ihmisen kehossa.

Paljastui, että voimakkaita.

”Suuri osa minuudestamme muodostuu vuorovaikutuksessa muiden kanssa.”

Kun kahden ihmisen katseet kohtaavat, aivot aktivoituvat ja hermosto valmistautuu vuorovaikutukseen.

”Aivomittauksista on voitu tulkita, että katsotuksi tuleminen tuntuu ihmisestä yleensä hyvältä. Keho kokee katsekontaktin palkintona”, Myllyneva sanoo.

Katsotko kumppaniasi hyväksyen – ja haluten?

Jos ihmistä ei vaivauduta katsomaan, hän alkaa tuntea itsensä ulkopuoliseksi, lähes näkymättömäksi.

Nähdyksi tuleminen on siis elintärkeää.

Parisuhteessa katsominen vasta monimutkaista onkin. Ei nimittäin riitä, että katsoo kumppaniaan hyväksyvästi. Olisi katsottava myös haluten eli sillä silmällä.

”Jos tiedät, että ulkonäön kehuminen on kumppanillesi tärkeää, kehu.”

Joskus rakkaimpaansa on niin tottunut, että häntä on vaikea erottaa olohuoneen sisustuksesta. Silloin voi kokeilla, miltä tuntuu katsoa häntä hiukan etäämpää, kuin jonkun toisen silmin. Juhlissa voit tarkkailla huviksesi, miten hän juttelee muille. Tuijotellessasi saatat tuntea odottamatonta hellyyttä: tuo on minun, onpa muuten aika ihana.

Vaatiiko parisuhde myös jatkuvaa toisen ulkonäön kehumista?

”Kaikki eivät sitä tarvitse. Mutta jos tiedät, että ulkonäön kehuminen on kumppanillesi tärkeää, kehu.”

Voit lukea lisää aiheesta ilmaisesta tähtiartikkelista, jos olet tilaaja tai teet kuukauden maksuttoman koetilauksen.

”Jos hän on se oikea, hän lukee ajatuksiani, tiskaa kuten haluan ja pitää minut tyytyväisenä” – niinkö?
”Jos hän on se oikea, hän lukee ajatuksiani, tiskaa kuten haluan ja pitää minut tyytyväisenä” – niinkö?

Rakkauteen liittyy väärinkäsityksiä, joihin olisi ihana uskoa. Harmi vain, että ne eivät ole totta. 

1. ”Rakkaus parantaa.”

Tämä on väite, jota toistellaan vuosituhannesta ja rakkauslaulusta toiseen – niin kovasti me haluamme siihen uskoa.

Valitettavasti se ei kuitenkaan ole totta.

”Rakkaus ei paranna. Suhteen alussa tosin siltä tuntuu. Rakastunut tuntee itsensä terveeksi ja onnelliseksi, ja kaikki ongelmat tuntuvat yhtäkkiä kadonneen”, pariterapeutti Marjo Ehn sanoo.

”Alkuhuumassa tuntuu, että rakastettu on vastaus kaikkeen. Kunhan vain saa pitää tuon ihanan tyypin, huolet ovat loppuelämäksi poissa.” 

Juuri se on rakastumisvaiheen tarkoitus:  poistaa ihmiseltä hetkeksi kaikki traumat, jotta hän uskaltaa pariutua.

”Parhaimmillaan rakkaus voi sysätä toipumisen alkuun, mutta varsinainen toipumistyö jokaisen on tehtävä itse.”

Ongelma on se, että alkuhuuma menee ohi noin 1–5 vuodessa. Sen jälkeen palaavat myös omat, käsittelemättömät ongelmat. 

”Kukaan ei voi esimerkiksi raitistua rakastumalla. Alkoholistia ei voi parantaa, vaikka rakastaisi häntä kuinka hienosti ja hyvin. Parhaimmillaan rakkaus voi sysätä toipumisen alkuun, mutta varsinainen toipumistyö jokaisen on tehtävä itse.”

2. ”Parisuhteen tavoite on symbioosi.”

Vastaanotollaan Marjo Ehn on huomannut, että monet parit puhuvat pelkästään ”meidän elämästä”.

Meidän elämä on harhaa. Tasapainoinen parisuhde ei synny yhdestä, yhteensulautuneesta elämästä vaan kahdesta erillisestä. Parhaimmillaan suhteessa on kaksi itsenäistä ihmistä, jotka elävät omaa elämäänsä – rinnakkain ja toistaan tukien.”

”Kaksi ihmistä ei riitä koskaan toistensa elämänsisällöksi.”

Itsenäistyminen ei ole suhteen uhka vaan pelastus. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kumpikin hankkii itselleen mahdollisimman kiinnostavan oman elämän: toisin sanoen harrastaa, tapaa ystäviään ja tekee mieleistään työtä.

Jos eletään vain ”meidän elämää”, lopputulos on yleensä se, että toinen määrää ja toinen alistuu.

”Kaksi ihmistä ei riitä koskaan toistensa elämänsisällöksi. Rakkaus kestää vain, jos molempien elämään kuuluu tarpeeksi muuta”, Ehn sanoo.

”Pari ei kasva erilleen itsenäistyessään, vaan eläessään väkisin venytetyssä tekosymbioosissa. Silloin roikutaan haavekuvassa, joka ei ole totta.”

3. ”Tiedän, mitä kumppanini ajattelee.”

Olisi mahtavaa, jos rakkaus antaisi kyvyn lukea toisen ihmisen ajatuksia.

Mutta ei se anna. Kumppanin ajatuksia ei voi tietää, vaikka olisi elänyt hänen rinnallaan 50 vuotta.

”On tervettä luottaa toiseen. Luottamus on suhteen edellytys. Mutta on vaarallista takertua lapsenomaisiin ajatuksiin, kuten 'tiedän mitä kumppanini ajattelee' tai 'hän ei koskaan tekisi minulle mitään pahaa'”, Marjo Ehn sanoo.

”Suhteessa on hyvä säilyttää tietty nöyryys ja realismi. Toisen ajatuksia ei voi tietää, jos niitä ei kysy.”

4. ”Puolison on oltava paras ystäväni.”

Puoliso voi olla myös paras ystäväsi. Mutta pakko ei ole.

Parisuhdetta kannattaa hiukan suojella omilta tarpeilta ja vaatimuksilta.

Marjo Ehnin mielestä kumppanilta ei kannata vaatia kaikkea, vaan parisuhdetta kannattaa hiukan suojella omilta tarpeilta ja vaatimuksilta.

Puoliso voi olla vain puolisosi. Hänen ei tarvitse olla myös paras kaverisi sekä kaikkien harrastustesi ja intohimojesi jakaja.

5. ”Onnellisuuteni riippuu kumppanistani.”

Kuka sinun mielestäsi on vastuussa onnellisuudestasi? Sinä itse? Vai kumppanisi?

”Epäitsenäinen ihminen kuvittelee, että hänen onnellisuutensa on puolison vastuulla, vaikka eihän niin ole: puolison tehtävä on vain rakastaa. Onnellisuudestaan vastaa jokainen itse”, Marjo Ehn sanoo.

”Suurin virhe on elää puolisonsa kautta ja kuvitella onnellisuutensa riippuvan hänestä.”

”Epäitsenäinen ihminen kuvittelee, että hänen onnellisuutensa on puolison vastuulla.”

Jos uskot, että toisen ihmisen velvollisuus on täyttää kaikki tarpeesi ja tehdä sinut onnelliseksi, ajattelet kuin lapsi. 

Ehnin mukaan onkin yleistä, että ihminen etsii puolisostaan hyvää vanhempaa – sitä turvallista äitiä tai isää, jota ei koskaan saanut.

6. ”Vaihtamalla paranee.”

On totta, että vaihtamalla ei aina parane. Esimerkiksi siinä vaiheessa, kun ensihuuma katoaa ja olisi aika itsenäistyä, erotaan Marjo Ehnin mukaan turhankin helposti.

”Se on surullista, sillä erillistymisvaiheen yli voi päästä myös yhdessä.”

Yhtä totta on sekin, että joskus vaihtamalla paranee. Jos parisuhteeseen liittyy esimerkiksi henkistä tai fyysistä väkivaltaa eikä kumppani ole kiinnostunut parantamaan suhdetta, on yleensä viisainta erota.

”Huonoon suhteeseen jääminen ei ole mikään arvo. Eroaminen voi olla vaivalloista ja tuskallista, mutta se vaiva on silloin vain nähtävä.”