Lahja sinulle tilaaja Kodin Kuvalehden klassikkotarinat Lukuiloa! Kodin Kuvalehden tilaajana pääset lukemaan lehden 30 rakastetuinta klassikkojuttua. Kaiken takana on Aune Aune Vepsäläinen oli vasta neljäntoista, kun hän matkusti maalta kaupunkiin ja aloitti työt Harkimon perheen kotiapulaisena. Ilman häntä ei olisi Hjallis selvinnyt pienenä poikana eikä nyt. Mutta pian on hyvästien aika. KK 21/2011 Lue tarina myös jutun takaa: Aarre nimeltä Aune Sekaisin vauvoista Lapsena Jari Sinkkonen ei itkenyt, vaikka ikävöi äitiään, sai lumipesuja ja menetti isänsä. Ylikiltistä pikkupojasta kasvoi lastenpsykiatri, jonka intohimona on puolustaa lapsia ja herätellä vanhempia. Tosin seuraavaksi hän aikoo puolustaa isiä. KK 18/2012 Vahva nainen Noora Västinen keskittyy unelmiin, nauruun ja siihen, mitä voi tehdä. Hän kouluttaa muitakin ajattelemaan samoin. KK 1/2014 Pallo hallussa Vuosia ympäristöministeri Ville Niinistö uskoi, että pystyy hoitamaan kaiken: lapset, parisuhteen ja työn. Aika kauan hän pystyikin. KK 9/2014 Isoveli valvoo Professori Kari Uusikylä ei toivo kenellekään sellaista lapsuutta kuin hänellä oli. Kasvatusguru miettii yhä, miksi hän selvisi, mutta veli ei. KK 18/2014 Lue myös tarina jutun takaa: Kiitos että kerroit, Kari Kotona Kun Pia Salavirta saapui reppu selässä hotellin vastaanottoon, hän ilmoitti majoittuvansa toistaiseksi. Siitä on nyt yhdeksän vuotta. KK 22/2014 Lue myös tarina jutun takaa: Mietin Piaa usein Eero Peloton Lapsena Eero Aarnio ei säikkynyt edes pommisuojassa. Äidin vieressä hänestä kasvoi mies, joka ei ole koskaan pelännyt mitään. KK 24/2014 Kertun kasvattama Armi Ratian tyttären Eriika Gummeruksen mielestä äiti oli maailman jännittävin ihminen. Mutta syliin ehti ottaa vain Kerttu. KK 15/2015 Liisan kolme rakkautta Yhdestä tuli opettaja, toisesta NHL-tähti, kolmas sortui huumeisiin. Kaiken mitä Liisa Selänne elämästä tietää, hän on oppinut kolmelta pojaltaan. KK 9/2016 Jarin tytöt Ilman Anne Niemistä ja Peppe Puttaata Jari Sillanpää olisi pulassa. Tehokaksikko huolehtii, että Jarilla on hyvä mieli, rahaa tilillä ja piimää jääkaapissa. KK 19/2016 Tärkein jäi Vuosi sitten Jari Mönkkönen teki takaperinvoltin, joka muutti elämän ja vei melkein kaiken. Tärkein jäi jäljelle. Perhe kaipaa isää kotiin. KK 14/2017 Mörkökorven Marketta Marketta Horn eli edustusrouvan arkea, kunnes kyllästyi. Hän haluaa jättää lapsenlapsilleen mahdollisimman puhtaan maapallon. Siksi hän asuu yksin metsämökissä ilman sisävessaa ja sähköhellaa. KK 16/2017 Kuningas Holma Kun Antti Holma näytteli Cheekiä, hän sai tietää, miltä tuntuisi olla alfamies. Seuraavaksi hän haluaa selvittää, miltä tuntuu kävellä kimaltelevissa kalsareissa ja kultaviitassa alas New Yorkin katuja. KK 2/2018 Minun muistini Ristomatti Ratia, 76, käy yhä joka päivä toimistollaan. Siellä on työtoveri ja ystävä Eeva Mela. Hän muistaa ne asiat, joita Ristomatti ei enää muista. KK 5/2018 Oman tiensä lentäjä Orvokki Kuortilla, 85, on yksi motto. Sen voimalla hän on kouluttautunut lentokapteeniksi ja selvinnyt pakkolaskusta Atlanttiin. Motto kuuluu: Älä suostu pelkäämään. KK 9/2018 Isosisko Maiju Voutilainen saa päivittäin kymmeniä viestejä nuorilta, joilla on paha olla. Hän tietää, miltä heistä tuntuu. KK 13/2018 ”Minä en parane” Masentunutta on turha käskeä reipastumaan, sanoo Kari Räsänen. Hän on oppinut elämään sairautensa kanssa. Jotkut päivät ovat melkein hyviä. KK 11/2015 ”Tänään voin leikkiä Lainan kanssa” Henry Liukko-Sipi on kolmen tyttären isä, joka tiesi menestymisestä paljon mutta elämästä vähän. Nyt kun kuopus Laina sairastaa vaikeaa leukemiaa, päällimmäisenä mielessä ovat syvä suru ja jäätävä pelko. KK 20/2017 ”Meillä oli yhteiset muistot” Jaana Rahkonen alkoi seurustella miehensä Arin kanssa 13-vuotiaana. 38 vuotta myöhemmin hän jäi leskeksi ja nukkui ensimmäistä kertaa yksin kotona. KK 16/2018 Jäljelle jäi rakkaus Raija Pirttimaa sairastui Alzheimerin tautiin seitsemän vuotta sitten, 42-vuotiaana. Hän ei puhu enää mitään. Siksi läheiset kertovat hänen tarinansa. KK 8/2011 16. häävalssi 16 vuotta naimissa, ja vielä vain miehen mielestä vaimo maistuu ihan mansikalta. Susanna ja Tomi Tuominen paljastavat, miten parisuhteen saa kestämään KK 14–15/2011 Kaksin kotona On kevät ja kaikki 17 lasta ovat lähteneet kotoa. Kaija ja Heikki Lahtinen kävelevät kahdestaan lakeudella, keittävät kuusi perunaa kerralla ja yrittävät oppia tuntemaan 70 lastenlastaan.KK 10/2012 Kohtaaminen Heinin elämä meni rikki kolme vuotta sitten, kun hänen veljensä ammuttiin. Viime joulukuussa hän istui ampujan kanssa samaan pöytään. KK 6/2018 Tämän haluan sanoa Saatte valita puheenaiheen itse. Sanoa sen, mikä on jäänyt sanomatta. Jakaa sen, mitä olette oppineet. Leena, Markku, Harri, Pauli ja Aino sairastavat parantumatonta syöpää ja elävät elämänsä viimeisiä vaiheita saattohoitokodissa. Kaikki viisi halusivat puhua samasta aiheesta. Eivät kuolemasta, vaan jostakin sitäkin vahvemmasta: perheestään. KK 5/2013 Viimeinen valokuva Kuusi tarinaa kuolemasta, kuusi ainutlaatuista elämää, kuusi viimeistä valokuvaa. Ja läheisten yksi toive: saisinpa vielä kerran kertoa, että rakastan. KK 24/2014 Thean helmoissa Gitta ja Kalevi rakastuivat 18 vuotta sitten vapaapalokunnan leirillä. Silloin Gitta ei tiennyt, että sai samassa rytäkässä myös Thean. KK 15/2015 Lue myös tarina jutun takaa: Se katse Yksin Miljoona suomalaista kokee itsensä yksinäiseksi. Kuusi heistä kertoo tarinansa. KK 17/2015 Surun ja ilon kuvat Päivi Kanerva menetti kaikki kolme lastaan tsunamissa tapaninpäivänä 2004. Merja Miesvirta on kulkenut hänen rinnallaan ja auttanut tuomaan näkyviksi tunteita, joille ei ole sanoja. KK 13/2016 7+1 veljestä 30 vuotta sitten Jouko Turkka yhdisti nämä seitsemän veljestä. Sen jälkeen heitä ei ole erottanut mikään. KK 21/2017 Sata vuotta Arvina Arvi Hämäläinen, 100, tuo Valkeakosken oma Dior, ompeli työkseen pukuja varakkaille naisille. Nyt hän kertoo, mitä on oppinut sodasta ja rakkaudesta. KK 23/2017 Tilaa Kodin Kuvalehti Julkaistu klo 10:50 | 13.2.2019 FacebookTwitterWhatsApp Tykkää (25) Tallenna FacebookTwitterWhatsApp Tykkää (25) Tallenna
Ihmiset Ihmiset Näyttelijä Vesa Vierikko oppi remontoimaan virheiden kautta: ”Huomasin, että oho, nyt on tullut vähän isompi kolo”
Tämä ihana arki Tämä ihana arki Lähetä kuvakisaan kuva lahjaksi tehdystä käsityöstä - voita Familonin pellavalakanat LÄHETÄ KUVA!
Ihmiset Ihmiset Outi, 52, häpesi nuorena itseään: ”Ajattelin, että liikun, puhun ja hengitänkin väärällä tavalla”
Koti Koti Autotallin alle tehty kellari on Annelin ja Hannun hillosirkuksen keskus, samoin kolme arkkupakastinta
Ihmisten kesken Ihmisten kesken Lukijan kirje: ”Teinkö virheen, kun jäin suhteeseen miehen kanssa, joka petti minua?”
Neulonta Neulonta Tuttujen suomalaisbrändien kuosit sulostuttavat nyt villasukkia - uutuuslehden ohjeilla neulot varpaita lämmittävää designia itse!