Lukijan kirje: ”Ystäväni haluaa elää kulissielämää - miten saisin hänet puhumaan rehellisesti?”

Olen ruvennut miettimään, olemmeko kasvaneet erään vanhimman ystäväni kanssa erillemme. Hän on aina ollut hyvin optimistinen ihminen. Kun olimme nuoria, se tuntui ihan luonnolliselta – silloinhan meillä oli elämä edessä ja maailma mahdollisuuksia pullollaan.

Nyt eteemme on ehtinyt tulla jo monenmoista surua ja vastoinkäymisiä. Ystäväni ei kuitenkaan halua juuri koskaan puhua niistä. Heti jos keskustelu menee liian syviin vesiin, hän kääntää puheen lähestyvään lomamatkaan tai johonkin tv-sarjaan. Vaikkapa vakavat sairaudet tai talousongelmat eivät selvästikään oikein sovi tyttöjenillan keskustelulistalle. Aviokriiseistä hän kyllä mielellään puhuu, kunhan ne ovat joidenkin muiden ihmisten kriisejä.

Pitäisikö vain hyväksyä tilanne vai voisiko keskusteluyhteyden vielä jotenkin saada aikaan? 

Hän ei kerro mitään ikävää elämästään, vaikka tiedän, että ei hänelläkään kaikki ole silkkaa ruusuilla tanssimista. Niistä ongelmista vain ei puhuta, onnellisen elämän kulissien pitää pysyä pystyssä. Tämä kuvio on alkanut turhauttaa minua. Voiko oikeasti olla toisen ystävä, jos hän ei suostu puhumaan rehellisesti mistään vaikeasta asiasta?

Tuntuu, että ystäväni haluaa vain leffaseuraa ja tuolintäytettä ravintolapöytään, mutta ei häntä oikeasti oikein jaksa kiinnostaa asiani. Eikä kyllä minunkaan tee mieleni hänelle enää sydäntäni purkaa, kun vastaanotto on niin teennäinen.

Miten te muut olette menetelleet tällaisessa tilanteessa? Pitäisikö vain hyväksyä tilanne vai voisiko aidon keskusteluyhteyden vielä jotenkin saada aikaan? 

Kaikki on aina hyvin

Millaisia ajatuksia kirje herätti? Keskustele alla kommenttikentässä tai lähetä sähköpostia ihmisten.kesken@sanoma.com. Sähköpostiin voit lähettää myös kirjeen omasta aiheestasi. Lehdessämme julkaistujen kirjeiden lähettäjien kesken arvomme uutuuskirjoja.