Lukijan kirje: ”Miksi ystäväni ei koskaan kysy, mitä minulle kuuluu?”

”Ystäväni ei koskaan kysy, mitä minulle kuuluu. Kun juttelen asioistani, hän saattaa kysyä jostakin aiheesta lisää, mutta vain sen verran, että saa puheen käännettyä itseensä.

Kun kerron minulle isosta ja tärkeästä elämänmuutoksesta, hän näyttää kuuntelevan, mutta ei useinkaan sano mitään. Kun kerroin olevani vihdoin raskaana, hän ynähti jotakin ja sanoi hankkivansa uuden villatakin. Joskus hän kysyy kiinnostuneen oloisena jotakin minuun liittyvää, mutta vasta sillä hetkellä, kun bussini on juuri saapumassa. Hän ei kysy mitään myöskään puolisoltani. Tämä harmittaa kumppaniani – kerran jopa niin paljon, että kerran hän lähti pois, kun ystävä oli meillä kylässä. Ystäväni ei tätä tainnut edes huomata.

”Ystäväni ehdottaa tapaamisia ja suunnittelee yhteisiä juttuja, sellaisia, joista hän tietää minunkin pitävän. Olen kuitenkin alkanut pitää hänen seuraansa kuormittavana.”

Olen kysynyt ystävältäni, kiinnostaako häntä minun asiani (kuulemma kyllä). Olen kertonut, että minulle tulee sivuutettu olo ja olen sanonut, että olisi kiva, jos hänkin kysyisi jotain (hän kysyy heti sitten, mutta tämä on unohtunut jo seuraavalla kerralla, kun tapaamme).

Ystäväni ehdottaa tapaamisia ja suunnittelee yhteisiä juttuja, sellaisia, joista hän tietää minunkin pitävän. Olen kuitenkin alkanut pitää hänen seuraansa kuormittavana, joten välillä otan etäisyyttä. Silti tapaamme säännöllisesti, sillä meillä on yhteinen ystäväpiiri.

Ystäväni on pidetty ihminen ja mukana monessa. Olemme kasvaneet yhdessä ja olleet ystäviä yli neljännesvuosisadan. Toivoisin, että suhteemme olisi mutkaton ja myös minä tulisin kuulluksi. Mikä neuvoksi?”

Haluaisin pitää sinusta enemmän

Millaisia ajatuksia kirje herätti? Keskustele alla kommenttikentässä tai lähetä sähköpostia ihmisten.kesken@sanoma.com. Sähköpostiin voit lähettää myös kirjeen omasta aiheestasi. Lehdessämme julkaistujen kirjeiden lähettäjien kesken arvomme uutuuskirjoja.