Resepti Emilia Kolari Kuva Lasse Lecklin
Lusikallinen graavisiikatartaria kruunaa alkupalalautasen.
Lusikallinen graavisiikatartaria kruunaa alkupalalautasen.

Raikas graavisiika, sitruuna, smetana ja mäti ovat lyömättömän hyvät yhdessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
20 min + 1 vrk
Vaikeustaso
Helppo

Graavisiikatartar

Ainekset

4
(à 150 g)
tuoretta siikafileetä (suomustamatonta)
2
rkl
karkeaa merisuolaa
¾
tl
sokeria
1
tl
roseepippureita
Tartariin
1
pieni punasipuli
½
ruukkua ruohosipulia
1
tl
sitruunan kuorta raastettuna
1
rkl
sitruunamehua
1
rkl
vaaleaa siirappia
1
tl
dijoninsinappia
Viimeistelyyn
ruohosipulia hienonnettuna
roseepippuria
siianmätiä

Työvaiheet

  1. Nypi siikafileistä ruodot. Ripottele fileiden päälle suola, sokeri ja kevyesti murskatut roseepippurit. Käännä fileet lihapuoli vastakkain, kääräise voipaperiin ja nosta lautasella jääkaappiin. Anna kalan suolautua jääkaapissa noin vuorokausi.
  2. Vetäise kalafileiden päältä pois ylimääräiset mausteet veitsen lappeella. Poista nahka terävällä veitsellä. Leikkaa kala pieniksi kuutioiksi.
  3. Kuori ja pilko punasipuli mahdollisimman pieniksi kuutioiksi. Hienonna ruohosipuli. Sekoita tartarin kaikki ainekset keskenään.
  4. Tarjoa kulhosta saaristolaisnäkkärin kanssa tai jaa tartar ruokalusikoihin vadille ja tarjoa alkupalana. Viimeistele ruohosipulilla, roseepippurilla ja siianmädillä.

Tee ihanan rapeaa saaristolaisnäkkäriä tällä reseptillä:

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kesähelteillä maistuu kevyt salaatti, jonka ainekset saat vaikka torilta. Saat salaatista vegaanisen vaihtamalla jogurtin kaurafraîcheen ja hunajan vaaleaan siirappiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
10 min
Vaikeustaso
Helppo

Torikauppiaan salaatti

Ainekset

1
pieni (300 g)
kukkakaali
1
nippu (250 g)
porkkanoita
1
nippu (200 g)
retiisejä
1
kesäsipuli varsineen
Kastike
200
g
turkkilaista jogurttia
1
rkl
dijoninsinappia
1
rkl
hunajaa
1
rkl
kapriksia

Työvaiheet

  1. Huuhdo kasvikset. Paloittele ne samankokoisiksi haarukkapaloiksi. Retiisit voit halutessasi käyttää kokonaisina. Hienonna sipuli.
  2. Pyöräytä ainekset kulhossa sekaisin.
  3. Vatkaa jogurtti, sinappi, hunaja ja kaprikset keskenään. Valuta kastike kasvisten joukkoon. Viimeistele hienonnetuilla sipulinvarsilla.

Ohje Emilia Kolari Kuva Mikko Hannula

Kommentit (0)

Resepti Emilia Kolari Kuva Lasse Lecklin
Tarjoa poro-vuohenjuustorullat näkkileivän tai saaristolaislimpun päältä.
Tarjoa poro-vuohenjuustorullat näkkileivän tai saaristolaislimpun päältä.

Herkulliset ja nopeat poro-vuohenjuustorullat voi tehdä etukäteen pakkaseen. Sulaessaan rullista tulee herkullisen pehmeitä.

Katso videolta, miten näppärästi ja nopeasti poro-vuohenjuustorullat valmistuvat:

...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12
Valmistusaika
15 min + 1 vrk pakastaminen
Vaikeustaso
Helppo

Poro-vuohenjuustorullat

Ainekset

1
pkt (100 g)
poron kylmäsavupaistia viipaleina
1
pkt (150 g)
pehmeää vuohenjuustoa
1
prk (120 g)
smetanaa
½
dl
kuivattua marjasekoitusta
2
rkl
tuoretta rosmariinia hienonnettuna

Työvaiheet

  1. Levitä iso pala tuorekelmua työlaudalle. Asettele päälle poroviipaleet hieman limittäin 25 cm x 25 cm:n kokoiseksi levyksi.
  2. Lusikoi vuohenjuusto ja smetana kulhoon. Vatkaa ne sähkövatkaimella kuohkeaksi. Levitä seos nuolijalla poroviipaleiden päälle.
  3. Ripottele päälle kuivatut marjat ja hienonnettu rosmariini. Kääräise rullaksi kääretortun tapaan kelmua apuna käyttäen. Kääri rulla sitten kelmuun ja nosta leikkuulaudan päällä pakastimeen. Anna jäätyä mieluiten seuraavaan päivään.
  4. Anna pororullan sulaa kohmeiseksi puoli tuntia leikkuulaudalla. Leikkaa rulla reilun sentin viipaleiksi. Nostele palat vadille pienten saaristolaisnäkkärien päälle. Anna sulaa vielä vartti ennen tarjoilua.
  5. Tarjoa alkuruokien tai aperitiivin kanssa.

Vinkki! Aseta pororullat näkkärien päälle vasta vähän ennen tarjoilua, jotta näkkärit eivät pehmene. Voit tarjota rullat myös saaristolaisleipänappien päältä.

Tee herkullisen rapea saaristolaisnäkkäri tällä reseptillä:

Kommentit (0)

Resepti Anu Brask Kuva Mikko Hannula
Rieskarulla antaa virtaa pitkälle päivään.
Rieskarulla antaa virtaa pitkälle päivään.

Savulohella ja avokadolla täytetty rieska käy myös lounaasta. Jos haluat valmistaa sen etukäteen, lisää avokado viipaleina, ettei rieska kostu liikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Lohi-avokadorullat

Ainekset

1
avokado
½
sitruunan mehu
1
punasipuli
1
pss (100 g)
retiisiä
½
ruukkua tilliä
150
g
kylmäsavulohta
100
g
maustamatonta tuorejuustoa
1
tl
maalaissinappia
4
ohutta peruna- tai ohrarieskaa
1
ruukku rukolaa

Työvaiheet

  1. Halkaise avokado, poista kivi ja lusikoi sisus kulhoon. Purista joukkoon sitruunan mehu. Muussaa avokado haarukalla.
  2. Leikkaa sipuli ja retiisit ohuiksi siivuiksi. Hienonna tilli.
  3. Hienonna kylmäsavulohi. Sekoita sen joukkoon tuorejuusto, sinappi ja tilli.
  4. Levitä avokadoa rieskalle ja lusikoi päälle kalatahnaa. Lisää sipulia, retiisejä ja rukolaa. Kääri rieska rullalle ja lämmitä voileipägrillissä 5–8 minuuttia.

Vinkki!

Rullat voi lämmittää myös varovasti paistinpannulla tai uunissa grillivastuksen alla.

Kommentit (2)

Vierailija

Lohi-avokadorulla. On sentään kyse lehdestä, joten kieliasu kannattaisi tarkistaa ennen julkaisemista.

Vierailija

Anteeksi, aiheeton palaute! Jutussa käytetty fontti jättää yhdysmerkin lähes näkymättömiin! :/

Resepti Anu Brask Kuva Anna Huovinen
Sokerisuolaus graavaa kalan pehmeäksi ja miellyttävän makuiseksi.
Sokerisuolaus graavaa kalan pehmeäksi ja miellyttävän makuiseksi.

Itse tehty kaalisalaatti on halpaa, hyvää ja riittoisaa. Myös lohifilettä saa usein järkihintaan. Sokerisuolattuna kala säilyy jääkaapissa useita päiviä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
15 min + 1–2 vrk
Vaikeustaso
Helppo

Sokerisuolattu lohi ja keltainen kaalisalaatti

Ainekset

Sokerisuolattu lohi
800
g
lohifileetä
3
dl
vettä
1
dl
sokeria
½
dl
hienoa merisuolaa
1
oksa rosmariinia
½
dl
tilliä
Keltainen kaalisalaatti
1
kg
keräkaalia
30
g
tuoretta inkivääriä
1
ruukku tuoretta korianteria
1
tl
suolaa
Kastike
1
dl
omenaviinietikkaa
1
dl
sokeria
½
dl
rypsiöljyä
2
tl
seesamiöljyä

Työvaiheet

  1. Poista lohifileestä ruodot ja nahka. Leikkaa lohi 2–4 tasakokoiseen palaan.
  2. Kiehauta kattilassa vesi, sokeri ja suola. Lisää rosmariinin oksa ja anna liemen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
  3. Laita lohifilee suljettavaan muovipussiin. Kaada jäähtynyt liemi joukkoon. Sulje pussi, paina ilma pois ja laita jääkaappiin maustumaan 1–2 vuorokaudeksi.
  4. Ota lohi liemestä, pyyhi kuivaksi ja hienonna päälle tuoretta tilliä ennen tarjoilua. Leikkaa paloiksi tai ohuiksi siivuiksi.

Keltainen kaalisalaatti

  1. Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi veitsellä tai juustohöylällä. Kuori ja raasta inkivääri. Hienonna korianteri.
  2. Laita kaalit isoon kulhoon ja ripottele joukkoon suolaa. Hiero kaalia käsin muutama minuutti, jotta se hieman mehustuu ja pehmenee. Lisää inkivääri ja korianteri.
  3. Kiehauta kastikkeen ainekset kattilassa niin, että sokeri sulaa liemeen. Anna jäähtyä hetki. Sekoita liemi kaalin joukkoon. Anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään. Sekoita pari kertaa maustumisen aikana.

Kommentit (0)